Jostain se rähinävaihde lähti päälle

Viime päivinä monessa keskustelussa nousevat esille nimet kuten professori Martin Scheinin tai tohtori Oula Silvennoinen. Nämä ja myös monet muut akateemikot sekä puolueaktiivit ovat saaneet yhä lisääntyvää määrää lokaa niskaansa kannanotoistaan. Kritiikki ei ole täysin vailla perusteita, mutta päädyin pohtimaan mistä näin kovat asenteet ovat lähteneet liikkeelle.

Linja on kovaa

Sekä Silvennoinen että Scheinin käyttävät kovaa linjaa. He eivät peittele vihaansa tai puolueellisuuttaan, eivätkä siitä tehtäviä värittyneitä johtopäätöksiä. He pyrkivät aktiivisesti kameroiden eteen ja haastatteluiden osapuoliksi. Julkisuus heidän ympärillä on selvästi heidän itse haluama tila. Mikäs siinä, välissä kritisoitiin että akateemikot eivät pääse mediassa esille, he ainakin ottivat tuon haasteena ja ihan vilpittömästi kunnioitan heidän vaivannäköään. Vaan kun estradi on auki, he osoittavat sormella, kritisoivat päättäjiä kovin sanoin ja ovat myös kovia leimakirveen käyttäjiä. Silvennoinen on etenkin kunnostautunut tähän sosiaalisessa mediassa, vähäinenkin kritiikki johtaa välittömään äärioikeistolaiseksi haukkumiseen, tavalla jota ei voi kutsua rakentavaksi tai kohteliaaksi.

Mitään lakiahan nämä tahot eivät ole rikkoneet ja heillä on kiistaton oikeus mielipiteisiinsä. Käytös voisi kuitenkin mielestäni olla parempaa. Voidaan perustellusti sanoa että he ovat huomanneet keskustelun tyylin ja alentuneet siihen itsekin. Joko olet kritiikittömästi heidän puolella tai olet absoluuttisesti heitä vastaan – tämäkin hyvin yleinen malli halki poliittisen kentän. Itse toivoisin kuitenkin akateemikoilta parempaa. Suurten kansanryhmien leimaaminen, rankat yleistykset ja maailmanlopun ennustukset eivät kuulosta kovinkaan rationaalisilta ja haluaisin nähdä tieteen rationaalisena.

Toisaalta, olen valmis hyväksymään sen että kiitos niin ääriniiden, äärinoiden kuin lööppihimoisten medioidenkin, keskustelun taso on vain tätä. Jos et räksytä, et pääse pinnalle. Kovasti saa pinnan alta kaivaa niitä blogauksia ja twiittejä joita ei kukaan huomaa, mutta joiden asiallisuus ilahduttaa. Massat haluavat toimintaa ja ehkäpä näidenkin toimijoiden akateeminen osaaminen on ohjannut heidät valitsemaan tietyn toimintamallin, perustuen objektiiviseen havainnointiin ja tilanteeseen sopeutumiseen. Edelleen, tietenkin heillä on siihen oikeus enkä sitä heiltä ole hetkeäkään kiistämässä.

Aate jaksaa ilman ärinääkin

Jälleen palataan siis siihen, että jotenkin pitäisi tässä(kin) maassa saada tilaa asiallisuudelle. Pitäisi olla paikka sellaiselle maailmankuvalle jossa kaikki eivät ole joko anarkisteja tai natseja, etuoikeutettuja tai poljettuja. Juuri nyt en ole aivan niin vailla toivoa kuin hetki sitten. Mielestäni uudessa eduskunnassa on rationaalisuuden ystäviä, yllättävää kyllä aika eri puolilla kenttää. Olen valmis antamaan pisteitä niin Iiris Suomelalle ja Maria Ohisalolle, kuin myös Elina Lepomäelle ja Riikka Slunga-Poutsalollekin. Samalla he mielestäni osoittavat että on täysin ok olla vahvasti tietyllä politiikan sektorilla ja omata tietyt mielipiteet, kuitenkaan heivaamatta pois kykyä kriittisyyteen.

Vielä kerran varmuuden vuoksi: en ole haukkumassa maan rakoon akateemikoita Silvennoinen tai Scheinin. He ovat omien alojensa erinomaisia osaajia. Olen huolestunut siitä ilmapiiristä joka on tehnyt akateemikoistakin näin kovin kärjekkäitä. Toivon, että siitä ei tule pysyvä linja, vaan kunnioitus saa lisää tilaa. Toimikoon eduskuntamme tältä osin järkevästi jotta kansalla on ketä matkia. Älköön kukaan heittäkö aatettaan jorpakkoon, se elää ja voi hyvin mainiosti myös ilman ilkeilyä.