Hesarin niukkuuskysely sai ansaittua huomiota mediasta toiseen. Asia on äärimmäisen tärkeä, mutta uutisoinnin tyylistä paistaa suorastaan häpeällinen mainostemppu, jonka nimi on ”en olisi uskonut”. Kaikella kunnioituksella, vähänkin silmät auki pitävälle tutkijalle tai journalistille tuloksessa ei ollut mitään yllättävää.
Vakaan maan syndrooma
Olen nähnyt läheltä mitä köyhyys tekee, ja totta puhuen minulla ei ole ollut edes hurjasti lähipiirissä ihmisiä joita köyhyys koskee. Luen uutiset ja kuuntelen vähän radiota ja jo sillä pohjalla voin todeta että kyselyn tuloksissa ei ollut mitään yllättävää. Epätoivo tulee sisältä ja ulkoa, joka suunnasta ja kaikki mahdollisuudet itsensä auttamiseen voivat ajaa vielä pahempaan. Et voi auttaa itseäsi, et lähimmäisiäsi, et saa apua sairastuessasi, tietä ulos ei ole. Samalla vierestäsi ajaa pomo ohi Teslallaan, sillä jonka hän hankki verosuunnittelussa säästämillään rahoilla. Ja kaiken päälle valtiovalta haukkuu sinut syylliseksi jokaiseen maailman ongelmaan. Ihan oikeasti nyt, jos moinen ei aja ihmistä täydelliseen epätoivoon niin mikä sitten?
Uskon kyllä, että poliittiset johtajamme tiedostavat ongelman enkä usko että yksikään eduskuntapuolueiden johtajista olisi niin kyyninen ettei haluaisi asiaa autettavan. Vaan kun sitten tulemme vakaan yhteiskuntamme toiseen puoleen: vakaus meinaa myös kiveen hakattuja toimintatapoja. Todellinen toiminta köyhyyttä vastaan edellyttäisi niin monen saavutetun edun lakkauttamista, niin monen poliittisen suojatyöpaikan loppumista ja niin suurta ajattelun muutosta ettei se vaan voi tapahtua meidän perinteisen vakaan politiikan menetelmillä.
Ongelma ei millään muotoa ole liian iso korjattavaksi, eikä se edellytä väkivaltaista vallankumousta. Se kuitenkin edellyttää ennennäkemättömän avointa, äärimmäisen nöyrää ja uskomattoman pyyteetöntä asennoitumista uuden eduskunnan eteen tulevaan sosiaaliturvan uudistukseen. Ehkäpä jokaisesta puolueesta pitäisi valita pari järjen ääntä hoitamaan asiaa – jäseniä, joilla ei ole suurta intohimoa puolueen banderolliin, mutta reilusti osaamista, järkeä ja sydäntä kansan yhteisen murheen edessä. Tietenkin jokaisen puolueen osaamisella on tässä käyttöä, mutta nyt se pitäisi käyttää kaikkien hyödyksi, ei toista puoluetta vastaan.
Nyrkkitappelu vai jaettu haaste?
Nyt palaammekin takaisin siihen mediaan, mitä mielestäni voi hieman kritisoida tästä liioittelevasta ”ohhoh, enpä olisi uskonut” -asenteesta. Ei kaikesta tarvi tehdä draamantäytteistä lööppiä. Sama media voi myös päättää minkälaisen asenteen se sparraa puolueisiin kevään vaaleja edeltäen. Luodaanko suuri vastakkainasettelu, täynnä viholliskuvia ja vihanpitoa? Vai rakennettaisiinko mieluummin yhteinen haaste, tulevaisuuden mielikuva paremmasta Suomesta jonka rakentamiseen halutaan kuulla kaikki hyvät ideat?
En joudu etsimään pitkään kirjoitusta, jossa tietty aate, puolue tai päättäjä nimetään absoluuttiseksi esteeksi hyvinvoinnille. Niistä on ylitarjontaa. Mitäpä jos edes pari niistä vaihtuisi kädenojennukseksi? Jos se yhtään auttaa, köyhyyttä ja epätoivoa vastaan tehokkaita toimia tehneet päättäjät muistetaan varmasti hyvällä tulevaisuuden tutkijoiden toimesta. Jos ego on se millä Suomi pelastuu, mikä jottei.
Kokonaisuudessaan hyvä blogi,jonka kiteytän : yhteinen haaste ilman turpaan vetoja,koko kansan hyödyksi_ eikä vain omia hillotolppeja kohden.
Mutta kuten todettua niin yhteinen demokratia useampien puolueiden ollessa vallankahvassa_ niin hajaantuu kuin erään Jokisen evään_etenkin tänä aikakautena kun huudetaan muutoksia uudistuksineen muuttuvaan yhteiskuntaamme.
Demokraattista kompromissia !
Hesarille tulee aikanaan suurena yllätyksenä sekin, jos monet alkavat pitää Hesaria kaikkien kansallisvaltiovihamielisten tahojen yhteisenä linkkinä.
”Ja kaiken päälle valtiovalta haukkuu sinut syylliseksi jokaiseen maailman ongelmaan. Ihan oikeasti nyt, jos moinen ei aja ihmistä täydelliseen epätoivoon niin mikä sitten?”
Vihreitten politiikka?
Jos yhden suomalaisen puolueen politiikka ajaa ihmisen täydellisen epätoivon partaalle, sanoisin että joko henkilöllä on todella monta muuta epätoivon aihetta jo pohjalla, tai sitten henkilöltä puuttuu terve määrä liikuntaa ja sivistystä elämästään.
”jos moinen ei aja ihmistä täydelliseen epätoivoon niin mikä sitten?”
”Jos yhden suomalaisen puolueen politiikka ajaa ihmisen täydellisen epätoivon partaalle,”
——————
Vihreitten politiikka voi tehdä epätoivosta täydellistä. Epätoivon partaalle voi päästä ilmankin.
Nykypolitikkomme rakentelevat lisää suojatyöpaikkoja omilleen ja ne työpaikat eivät tuota mitään tuloa yhteiskunnalle. Tulevalla sotella jaetaan voittoa monikansallisille jotka eivät rahojaan jätä kotomaamme hyödyksi. Veropohjaa kavennetaan ja se rikkain osa siirtää varojaan veroja pakoon.
Sitä heikointa väenosaa pitäisi vielä ruuvata tiukemmalle?
Saas nähdä osaammeko äänestää oikeita henkilöitä suunnan muuttamiseen?
Todellinen köyhyys laajenee ja syvenee ellei tehdä viisaita päätöksiä eikä sitä suuntaa muuta varautuminen uusiin tulijoihin.
Niin aika yleisesti Kokoomus ja näinä aikoina Keskustakin asetetaan syyllisiksi siihen että esiintyy köyhyyttä maassamme. Useimmat puolueet ja somen maailma kauhistelevat ja syyttäviä sormia sojottaa pystyssä.
Entäs jos ei olisi ollenkaan kokoomusta ja Keskustaakaan, silloinko köyhyys häviäisi ja millä keinoilla? Tuskin onnistuisi ainakaan veroja korottamalla. Ja kuka sitten ajaisi yritysmaailman ja hyvävaraisten etuja, sieltähän ne verorahat kumminkin pääosin tulevat. Mihin mititoihin paisuisi ahnaan ja vain työssäkäyvien etuja ajavan AYn valta.
Eikä tämä sitä tarkoita että Kokoomus toimisi yksinomaan hyvin mutta erikoinen etten sanoisi kielteiskysyvä olisi tilanne jos vastavoima vihervasemmistolle ja AY:lle tykkänään puuttuisi. Eli enemmän hyviä neuvoja Kokoomukselle pelkän yksioikoisen, usein perustelemattoman moittimisen sijasta.
Voi miksei meillä ole vihreää puoluetta joka ei ole kallellaan oikealle, ei vasemmalle vaan vahvasti yhteisen hyvän suuntaan.
Kyuun ehdotus on hyvä. Ojennetaan mieluummin yhteistyön kättä kuin että haetaan vastakkainasettelua. Yhteiskunta olemme me kaikki ja yhteiskunnan hyvinvointi on pitkälti riippuvainen yksilöiden hyvinvoinnista.
Se mitä toivoisin tulevien päättäjien huomaavan on vanha totuus siitä, että väärässä paikassa säästetty kymppi tarkoittaa satasen lisäkulua hieman myöhemmin. Näin varsinkin sosiaali- ja terveystoimen puolella.
Aivan yhtälailla kuin ei tulisi kadehtia rikkaita, niin ei myöskään tulisi kadehtia ja syyllistää niitä ihmisiä, joille elämä on antanut huonot kortit käteen ja he kaikesta yrittämisestään huolimatta joutuvat turvautumaan yhteiskunnan apuun.
Ei rikkaita pidä tosiaan kadehtia tai tuomita, mutta rikkaudesta ei myöskään saa luoda oikotietä veronkiertoon (pitäisi sanoa ”verosuunnittelu”). Moni maamme rikas maksaa hurjia summia yhteiseen hyvään, mutta kovin moni ei maksa senttiäkään, ottaa vaan. Ehkä emme puhu valtion budjetin tasolla hurjista summista, mutta se on täysin demoralisoiva ilmiö. Se masentaa ihmisiä yli ymmärryksen.
Olipas sattuvasti sanottu ”masentaa yli ymmärryksen”. Voisiko olla mahdollista tehdä ymmärrykselle jotakin, siitä saattaisi tulla helpotusta