Sattuu, tapahtuu ja selviää

Olkoon tämä tällainen yöllinen pikainen kirjoittelu terapiamielessä.

Oli pitkä työpäivä, sen perään poliittista kokousta ja sen perään olikin fiilis se että kuntosalille piti päästä. Siinä tuli tehtyä yhtä ja toista, kunnes neljäs sarja landmine-kyykkyjä aiheutti oudon kipupiikin selkään. Siitä sitten ryömien pukuhuoneeseen ja hitaaaaasti autolle.

Ajattelin että pitää vielä kaupasta hakea leipää. Ajoin Lidlin pihaan, otin autosta kolme askelta ja totesin että ei, en selviäisi kauppareissusta. Hain sitten röyhkeästi drive-in kanasalaatin ja kotio pohtimaan. Kotipihalla matka autolta sisälle oli todella pitkä.

Ja voi veljet, kyllä teki kipeää. Piti koko ajan kyyristyä alemmas että liikuin metriäkään. Istua pystyi, maata tai seistä ei. Pienikin virheliike niin alaselkä huusi kuin ilmastolakkoilija. Ei sitten mitenkään löytynyt oikeaa asentoa, kipu oli jäätävä, vessaan piti ryömiä kun ei kävellä voinut.

Ajattelin että perhana, kai se kipulääke pitää ottaa. En niitä käytä edes vuosittain, mutta nyt koin ettei ollut optiota. Pilleri alas, odotellaan… puoli tuntia… tunti… puolitoista, kipu vain lisääntyi ja pienikin liikerata tuntui mahdottomalta. Oli totta puhuen aika epätoivoista siinä.

Sitten jostain syystä äkkäsin ottaa jääkylmän (pakastimessa olleen) vesiputelin selän taakse kipeään kohtaan… sehän auttoi. Sitten muistin että pakastimessa oli ihan oikeita hoitoon tarkoitettuja kylmäpusseja. Ja hemmetti vie, iho oli umpijäässä mutta kivulle kävi kuin kepun kannatukselle. Ahdistaa se nyt vieläkin kovasti ja asennot kortilla, mutta melkein pystyssä voin kävellä ja semmoinen tunne että lähipäivinä helpottaa.

Usein nimeämme länsimaisen lääketieteen pillerilääketieteeksi. Hienoja lääkkeitähän sitä on kehitetty, jokaisen lähellä on ihmisiä jotka eivät olisi elossa ilman niitä. Tiedepohjainen lääketiede on kuitenkin myös muuta: Se on elämäntapavinkkejä, se on urheiluhierontaa, se on fysioterapiaa, se on vesijumppaa ja vaikka mitä. Niin, ja se on tutkittu tieto siitä että kylmä tekee hyvää lihaskivulle.

Olisinpa muistanut sen tiedon aiemmin.

12 vastausta artikkeliin “Sattuu, tapahtuu ja selviää”

  1. N 15 vuotta selkä kipuja oli itsellä takana tiedän sen kun muutaman metrin meno vessan pytylle ajassa oli n tunti
    Monasti kylmä vei kipuja ettei mennyt kun paluumatka sänkylle taikka sohvalle aikaa
    V 2001 selkäni leikattiin ja sen jälkeen ei ole kipuja ollut pari kertaa vuodessa selkä on hiukan ns jäykkä syksyllä ja keväällä muttei silti ole särkyjä terv tepivaari

  2. Noista meikäläisellä on useita kivuliaita kokemuksia, niin kauan kunnes hoksasin alkaa säännöllisen kuntosali touhun, mutta en nuoruuden järjettömyydellä.

    Viimeinen niitti maalla noin15v sitten rehkimisen jälkeen, kun selkä laukesi pirulliseen iskias-noidannuoleen.
    Aamulla en päässyt paskalle kuin kontaamalla ja sekin vaikeaa saati sitten ne takapuolen siistimiset.

    Takaisin sänkyyn ja pyysin vaimoa tuomaan 2 kpl burana 600 ja ison konjakkilasin käteen maatessani. Kello oli noin 08.00 ja imin pillillä konjakkia pyörölasista sängyssä ja vielä toisenkin. Alkoi tietenkin helpottamaan. Klo 10 kokeilin pitävätkö jalat. Piirongista kiinni ja vauvan askelilla toiselle. Ja 12 aikoihin kaikki oli melkein kuin normaalia, vaikka vähän hippulassa.

    Kerroin lääkärille reseptini- nauroi, ja sanoi, ettei etiikkansa vuoksi voi suositella. Mutta sanoi kyllä, että oikein toimittu saada noidannuoli laukeamaan mahdollisimman nopeasti.

    Suosittelen !

  3. Eipä tämä yö tai aamu ihan sankarillisesti vielä mennyt, mutta parin tunnin päästä katsotaan mitä Pohjola Sairaala keksii onnekseni.

    Onneksi (?) minulla oli tuon päkiän tulehduksen myötä kävelykeppi vielä lähellä, siitä on hemmetisti apua tässä tilassa.

  4. Noh, ei kuulemma vakavaa, pari viikkoa niin taas helpottuu… ja pillereitä jos jonkinlaisia. Josko sitä saisi näillä nukuttua niin kukaties paranemisestakin voisi puhua.

  5. Oletko tietoinen laserhoidosta? esimerkiksi EIran lääkäriasema ilmoittaa mihin kaikkeen lääketieteellistä laserhoitoa voi käyttää. Pistän tähän muutaman.
    – Lihasongelmat, krampit, venähdykset
    – Kiputilat, nivelrikot, hermosäryt
    – Tulehdukset
    – Verenkierto-ongelmat

    Itselläni ei le kokemusta laserhoidosta, mutta olen kuullut/lukenut siitä varsin myönteisiä näkemyksiä.

  6. Oliko lihaskipua vai onko selkärangassa jotain? Itselläni nuorempana meni joskus selkä siihen kuntoon, että piti ryömiä. Nyt ei enää ole mennyt niin pahasti, mutta joskus aivan pienikin liike sopivasti saa aikaan noidannuolen. Esimerkiksi kassin nostaminen muutama vuosi sitten jymähti selkään niin että piti kävellä muutama päivä etukumarassa, kävelemään kuitenkin pystyi. Itsestäni tuntuu siltä, että lämpö eli sauna auttoi hieman. Salilla käynti ja alaselän sekä vatsalihasten reenaaminen on ehkä auttanut myös. Toivottavasti saat selkäsi pian kuntoon. Ehkä kannattaa miettiä jotain muuta liikettä salilla selkää varten.

  7. Kramppi- noidannuoli, pitää saada laukaistua keinolla millä hyvänsä mahdollisimman nopeasti. Siinä eivät auta mitkään fysioterapeutit tai edes lääkärit paitsi reseptin kirjoituksella puhelimitse.

    Siihen auttaa se, minkä kerroin – lukekaa ja naurakaa- minä en nauranut – se toimii ja nopeasti.

    Sen jälkeen vatsa- ja selkälihakset kuntoon puhumattakaan jaloista ja vartalon kierrelihaksista säännöllisesti.

    Puhun asiasta, jonka tiedän entisenä monipuolisena urheilijana, nykyisin lihaskuntoilijana. Juoksu on yksi pahimmista sen aiheuttaman tärinän vuoksi, vaikka sitä rakastaisikin ( itse kaikki aina 60 m-> täyspitkiin mataratooneihin )
    Minulla on 2 alaselän nikamaa luutuneet yhteen painonoston ajoilta, ja ole jäykkä kuin sahapukki, vaikka vielä pitkittäis-spakaati melkein menee mahan saakka.

    Kaikista viimeisin piru on riskialtis leikkaus.

    1. Minun kyllä nyt pitää sanoa; sain fysioterapeutilta avun ynnä jatkohoidot, kotikutoiset harjoitteet sekä sen, sähköisen hieronnan laitteen. Aikaa kun meni liki kaksi vuotta; alkoi helpottaa.
      Kuntosalille minua ei saa, kaikenlaisten erilaisten vempaimien repimiseen ja riuhtomiseen ja vielä maksat siitä.
      Minulla on kotona ne välineet, joita tarvitaan; ei mitään kuntosalia autotallissa, vaan ihan tavalliset käsikuulat yms; kyllä niillä pärjää.

      1. Kalle, sulla on hiukan väärät käsitykset nykyaikaisista kuntosaleista. Siellä on koulutetut ohjaajat, fysioterapeutit tms., joka selvittää vaivasi. Se mukaisesti laaditaan ohjelma, joka ei suinkaan ole riuhtomista sinne sun tänne, vaan täysin ohjattua liikeratoineen ja erilaisine laitteineen kunnon ja terveyden mukaisesti valvotusti rentoutuksineen. Hyvä ilmastointi ja valaistus ja siisteys, eikä hiki haise. Kokemusta on yli 20 vuotta.
        Hinta 48 € / kk, jolla hinnalla voi käydä vaikka joka päivä.

        Kyllä minullakin on nuo sähköimpulssilaitteet, mutta ei niillä saa kuin hetkellistä apua ja mielihyvää- ainakaan minä.

        1. Onhan meillä täällä Tammelassa kaksikin aivan ilmaista kuntosalia.
          Fysioterapeutultani kysäisin n puoli vuotta sitä ja vastaus oli, kuullessaan minun ”sängynvierikuntosalini” varustuksen; et kyllä muuta tarvitse. Enkä ole tarvinnutkaan. Olo nyt vaan on aivan hyvä, parempi kuin vuosiin.

Vastaa käyttäjälle Lasse Kallo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *