Syyllisten etsintä satuttaa syyttäjääkin

Yksi monista ikävistä ns. somekratian ajan ilmiöistä on voimakas halu etsiä syyllisiä ja tehdä syytöksiä ihmisistä. Ns. perusteita voi aina löytää – väärä katse, väärä sanavalinta, poliittinen päätös vuosien takaa, väärät kaverit, vaikka mitä. Spekuloin, että tämä syyttämiskeskeisyys voi osin selittää myös mielenterveysongelmien kasvua.

Syytöksen hinta ja hyöty

Minähän en ole psykiatrian tai psykologian ammattilainen, mutta vedän tässä ruohonjuuritasolta katsoen yksi ynnä yksi. Ahdistus ja/tai masennus saavat usein voimaa voimakkaasta itseinhosta, itsensä syyllistämisestä. Se on tapa josta on vaikea päästä eroon ja joka on osa yhä kasvavaa ongelmaa. Voisiko olla, että se minkä sosiaalisessa ja muussakin mediassa opimme, on löytänyt tiensä myös henkilökohtaiseen elämään? Se, millä yhteiskunta pyörii, on äkkiä myös tapa jolla oma elämä pyörii. Myös vastuulliseksi tituleerattu media osallistuu herkästi sormella osoitteluun ja huhujen uutisointiin, jolloin ikävät tavat tulevat myös somen ulkopuolisten tietoon.

Voimme katsoa näissäkin blogeissa hetken aikaa ja huomaamme oitis miten nopeasti syyllisiä nimetään. En sano että syytös olisi aina väärin, mutta ehdotan että syyllisen nimeäminen ei aina ole eduksi. Moni poliittinen päätös on todennäköisesti kymmenien ihmisten tekojen summa, tai jos katsotaan vaikuttimia niin nimilistalla on nopeasti tuhansia. Tietenkin hallituksen päätöksissä on pääministerillä ylin vastuu, mutta asia on vaikeampi jos ei puhuta lain vastaisesta toiminnasta, ainoastaan huonosti valmistelluista päätöksistä tai virhearvioista. Tietenkin lähihistoriassamme on hirveitä, traagisia virheitä, mutta myös paljon muistutusta siitä että erehtyminen on inhimillistä. Mielestäni hirveimmissäkin virheissä tärkeintä on asia, ei mahdollinen syyllinen.

Toki kannattaa myös kysyä mitä vaikutusta syyllisen nimeämisellä saa. Muuttuuko sillä mikään? Harva poliitikko kärsii virheistä vaikka niistä uutisoitaisiin sanomalehden etusivulla. Eivät päätökset muutu, tuskinpa edes vaalitulokset jatkossa. Myös kristillinen armo putoaa herkästi pelistä. Jos nyt ei aivan murhamiehestä puhuta, eikö parempi ole antaa tilaisuus oppia virheistään ja toimia jatkossa paremmin? Tai jos ei muuta, ei ainakaan kannata siltoja polttaa summittain, kuka ties vaikka joku päivä pitää olla tekemisissä. Ja jos tuokaan ei auta, kysy itseltäsi edes tätä: kohteletko syytettyä kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan samassa tilanteessa?

Armoa itsellesi

Ehdotan siis, että syyllisyyttä on maailmassa aivan kotitarpeiksi jo ilman lisäsyyllisten etsintää aivan joka välissä. Meillä on oikeuslaitos jolla on tehtävänä etsiä syyllinen. Ehkäpä sitä työtä ei kannata kadehtia niin paljon että asialla sopii omaa päätä rasittaa. Toisaalta, se sama aika mikä menee syyllisten nimeämiseen on mahdollista käyttää myös itse asian puimiseen, virheestä oppimiseen ja ratkaisuehdotuksen tekoon.

Ennen kaikkea toivon, että et syytä itseäsi. Ylläoleva on vain yksi teoria sen syistä. Armahda itseäsi tuon tuosta, äläkä aina anna sisäiselle syyttäjällesi viimeistä sanaa nettikeskustelussa.

Jaa käyttäen:


9 Replies to “Syyllisten etsintä satuttaa syyttäjääkin”

  1. Ajanoloon on tullut vaikutelma, että syyllinen pitää löytyä ja tuomita ansioidensa mukaan.
    On tullut myös käsitysolettama että ns tavis tuomitaan ja isompi rikollinen on niin viisas että läpäisee seulan hyvine avustajineen.

  2. Sekä se että voidaan syyllistää ja väheksyä henkilöitä ja tahoja vaikka ei itse ole näiden toiminnassa edes mukana. Tuskin minäkään alan arvostelemaan esim jääkiekkoseurojen toimintaa ja syyttämään vaikka sitä tv:stä katson, kas kun en kentällä koskaan ole…

  3. Nyt puhutaan paljon siitä, kuka tai ketkä ovat syyllisiä vanhusten epäinhimilliseen kohteluun erikoisesti suurissa pörssiyhtiöissä. Asiasta keskusteltiin myös eduskunnassa tänään ja monia epäiltiin, mutta yhtäkään ei nimetty. Syyllisiä olivat vain esim. valvonnan puutteellisuus, mutta ihmisethän sitä valvontaa suorittaa. Minun ja hyvien monien muidenkin mielestä syyllinen on maan hallitus. Hallituksella on kaikki valta esim. lisätä valvontaa jo siinä vaiheessa, kun ensimmäisiä signaaleja alkaa kantatua vanhusten hoidon tilasta. Ja näitä signaaleja on kuultu jo monta vuotta, mutta hallitus ei ole tehnyt mitään. Vasta kun yksi vanhus kuoli, joka aiheutti valtavan kohun hallitus heräsi.
    Siis aina on olemassa se todellinen syyllinen, mutta syy vieritetään helposti suoritustasolle.

    1. ” Minun ja hyvien monien muidenkin mielestä syyllinen on maan hallitus. ”
      Syyllinen ei tosiasiassa ole maan nykyinen hallitus, vaan se edellinen, mikä leikkasi kuntien valtionavustusta suunnilleen sen verran kuin sosiaalipuolelta rahaa uupuu.
      Toisekseen syyllisiä ovat sitäkin ennen kunnallispoliitikot, koska valvonta kuuluu kunnille ja siten kunnallispoliitikoille.
      Kunnallispoliitikot ovat tehneet noita sopimuksia vain hinnan perusteella piittaamatta todellisesta tilanteesta ja katsoneet sormien läpi hoitohenkilöstön vajavuutta ja huonoja hoitotapoja.

    2. Niimpä. Joo, ei tehnyt edellinen eikä tämä hallitus.
      Eli käytännössä koko eduskunta on vastuussa.

  4. No niin, edellinen eduskunta on siis syyllinen. Miten paljon on olo parempi kun se saatiin sanottua? Paraneeko hoito sillä? Paraneeko oma olo sillä? Vaikuttaako se mihinkään?

    Katsoin otsikoita tänään että jotkut viime kauden päättäjät ovat omaehtoisesti tulleet esille ja todenneet tehneensä virheen. Se on jo hyvä alku.

    Vaan tällä hetkellä kisataan irtopisteistä, ei asian korjaamisesta.

  5. Alkuperäisessä Tuntemattomassa sotilaassa (elokuva) on ihan hyvä repliikkien vaihto, jotenkin näin:

    Ei se ollut hänen syynsä.

    En mä syyllisi kaippa, mä kaippa konekivääri ja Lehto.

    —–

    Syyllisten etsimisestä on harvoin hyötyä (paitsi poliisi, syyttäjä ja tuomioistuin).

    Oleellisesti hyödyllisempää olisi etsiä hyviä ratkaisuja olemassa oleviin ongelmiin ja kun ne löytyvät myös toteuttaa ne.

Kommentoi