Protokolla ja eduskunnan puhemies

Tuleeko Keskustalle myös eduskunnan puhemiehen paikka?

Hetki sitten keskusteltiin kiivaastikin protokollan edellyttämästä tavasta valita eduskunnan puhemies. Muodollisesti asia on tietenkin selvä; Eduskunta valitsee kenet haluaa.

Protokollan suhteen esiintyi kaksi eri mielipidettä. Halla-aho oli sillä kannalla että valitaan suurimman ei-pääministeripuolueen edustaja. Orpo esitti että valitaan toiseksi suurimman hallituspuolueen edustaja. On vain asian sekoittamista yleensä puhua toiseksi suurimmasta puolueesta. Yksiselitteisen selkeää on molemmissa tapauksissa puhua suurimmasta ei-pääministeripuolueesta.

Vieläköhän Orpo ja siis Kokoomus ajaa vaatimustaan että puhemiehen on oltava hallituspuolueesta? Hallituspuolueet saisivat halutessaan ehdokkaansa puhemieheksi läpi koska ovat parlamentaarinen enemmistö. Tämä edellyttäisi että ne äänestäisivät sitoutuneen yhtenäisesti Orpon taannoisen kannan mukaan. Tällöin puhemiehen nuija tulisi Keskustan edustajalle. Keskusta on eduskunnan neljänneksi suurin puolue – epäluotettavien gallup-tietojen mukaan ehkä vasta viides.

Ajan ja tapausten kulku kallistaa vaakaa Halla-ahon kannalle. Puhemies siis suurimmasta ei-pääministeripuolueesta, joka voi olla myös oppositiopuolue.

35 Replies to “Protokolla ja eduskunnan puhemies”

  1. Eiköhän Sipilälle anneta tuo paikka.

    Persuilta varmaan kielletään kohta eduskunnan kuppilan ja wc-tilojenkin käyttö, koska äärioikeistolle ei pidä antaa anteeksi holokaustia. Jos Jussi Halla-aho ei olisi syntynyt, ei olisi koskaan tapahtunut kansanmurhia puoli vuosisataa ennen hänen syntymäänsä.

    Onko selvä?

    1. Jussin vika on että keksittiin hakaristi kivikaudella, sekä se on ollut aina käytössä ja nyt kaikki on natseja, kuunatseja tai uusnatseja…

      ”Hakaristi on vanha ja yleismaailmallinen symboli, jota on esiintynyt eri kulttuureissa ympäri maailman jo kivikaudelta lähtien. Vanhimmat hakaristiä muistuttavat kuviot tunnetaan paleoliittisen kivikauden figuureista nykyisen Ukrainan alueelta. Symbolia on käytetty koristekuviona tai maagisena merkkinä myös Amerikan intiaanikulttuureissa ja keskiajalla Afrikassa. Yksinkertainen merkki on otettu käyttöön eri puolilla maailmaa itsenäisesti.”

      https://kalmistopiiri.wordpress.com/2017/01/10/hakaristi-symbolin-esihistoriaa/

  2. Minusta rkp sai tahtonsa läpi päästen keskelle salia, joten jos haluavat saavat kaikkien suostumuksella puhemiehen paikan ja puhetta johdetaan ruotsiksi sillä tulkkaushan on mahdollsta salin oikealla laidalla.

  3. Hallituksen puh miehen paikka on toiseksi suurimmanhallitus puolueen ei opposition terv tepivaari

      1. Puh mies on Halltuksen jäsen tosin äänetön jotenka mitenä se voi olla oppositiosta lopeta tullanan irvistely terv tepivaari

        1. ”Eduskunnan puhemies (ruots. Riksdagens talman) on Suomen eduskunnan jäsen, joka johtaa puhetta eduskunnan täysistunnoissa. Puhemies istuu istuntosalin edustalla korkeimmalla korokkeella ja poikkeaa muista kansanedustajista siten, ettei itse osallistu keskusteluun tai äänestyksiin eduskunnassa ja yleensä pysyttelee päivänpolitiikan ulkopuolella. Vaikka puhemieskin on valittu kansanedustajaksi jostain puolueesta, hän ei tehtävässään saa syrjiä tai suosia mitään puoluetta. Puhemies johtaa puhetta täysistuntojen lisäksi kansliatoimikunnassa sekä puhemiesneuvostossa, johon kuuluvat puhemies, varapuhemiehet ja valiokuntien puheenjohtajat.

          Puhemiehestä katsoen korokkeen vasemmalla puolella on hallituksen aitio, oikealla puolella virkamiesaitio, jossa muun muassa tulkit työskentelevät. Korokkeen edessä pyöreän pöydän ääressä työskentelevät pöytäkirjasihteerit. Valtakunnan hierarkiassa eduskunnan puhemies on toinen heti presidentin jälkeen. Poliittista valtaa eduskunnan puhemiehellä ei kuitenkaan juuri ole.

          Eduskunnan puhemies on viime vuosikymmeninä ollut toisen suuren hallituspuolueen jäsen ja tullut eri puolueesta kuin pääministeri. Eduskunnan järjestäytyessä ensimmäisen kerran vaalien jälkeen valitaan puhemieheksi suurimman puolueen edustaja, joka usein ryhtyy myös johtamaan hallitusneuvotteluja, ja josta voi tulla pääministeri. Hallituksen muodostamisen jälkeen suurimman puolueen edustaja on 1990-luvulta alkaen eronnut puhemiehen tehtävästä ja hänen tilalleen on valittu toisen suuren hallituspuolueen jäsen, minkä vuoksi on ollut useita lyhytaikaisia puhemiehiä.” (wiki maailman ihmetietous)

          Tässä tämä, lukekaapa ennenkuin väittelette.

        2. On mitä selkeimmin sanottava että eduskunnan puhemies ei ole valtioneuvoston (hallituksen) jäsen.

          Mitä tämä tällainen väite osoittaa väittäjästään? Nyt ei ole kysymys mielipide-eroista vaan puhtaista valtio-opillisista faktoista. Onko väitteen esittäjä trolli? Onko hän anarkisti? Jos tämä on jonkinlaista pilaa tai huumoria, on sanottava että ei hän ole humoristikaan sillä huumori on niin huonoa.

          1. Ei se ole mieliide ero vaanasia on niin että oppositio on opposititio ja hallitus puoli on eri asia . terv tepivaari

        3. Puhdasta pastanjauhantaa, kun kuvittelee kaikenlaista roskaa.

          https://valtioneuvosto.fi/tietoa/toiminta

          ”Valtioneuvostolla tarkoitetaan toisaalta pääministerin ja ministereiden muodostamaa yleistä hallintovaltaa käyttävää toimielintä eli Suomen hallitusta, ja toisaalta valtioneuvoston yleisistunnon ja ministeriöiden muodostamaa hallitus- ja hallintoasioiden päätöksentekoelintä.”

          Missähän tässä mainitaan puhemies millään tavalla?
          Voit mennä lukemaan tuon jutun ihan kokonaan itseksesi, niin et silti löydä viittausta siihen, että puhemies olisi hallituksen jäsen.

          https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

          34 §
          Eduskunnan puhemies ja puhemiesneuvosto

          ”Eduskunta valitsee keskuudestaan valtiopäiviksi kerrallaan puhemiehen ja kaksi varapuhemiestä.

          *****
          Puhemies ja varapuhemiehet sekä valiokuntien puheenjohtajat muodostavat puhemiesneuvoston.”

          Tuossa on selkeästi todettu, että puhemies on eduskunnan jäsen eikä mitään viittausta hallitukseen löydy tästä laista, vaikka kuinka lukisit.

          Se, että on otettu tavaksi nimittää puhemies halltuspuolueista, ei mitenkään perustu lakiin tai muuhunkaan säännökseen, vaikka kuinka muuta jankutat tepi.

        1. Tepi varmaan on jo soittanut eduskuntaan ja määrännyt, että puhemiehen pitää tästä lähin aktiivisesti osallistua politiikkaan hallituksen jäsenenä.

              1. Minä otanaina vastuun omista kirjemistäni siinä on se surinasia jota ei ihan kakilla ole ilmeleisesti tarkituskaan vaan hyökätään henkilö kohtaisella panettelulla . terv tepivaari

              2. Markku en ole mikään nmimerkki kirjoitan omalla nimellai koko ajan terv tepivaari

            1. Sanoisin tuollasille että en ota kantaa onko valtaa ja se että minua kuunnellaanvaika en päivän olitiikassa olekkaan . terv tepivaari

  4. Ei kai kukaan muu koko Suomessa kuin Tepi ole aikaisemmin esittänyt että eduskunnan puhemies olisi ”hallituksen äänetön jäsen”. Mikä sellainen muuten olisi? Salkuton ministeri on joskus hallituksessa ollut, mutta hänelläkin on täysi äänivalta.

    Tepi puhuu myös ”hallituksen puhemiehen paikasta” Mikä se sitten on? Pääministeri hallituksessa on mutta ei mitään muuta puhemiestä.

    Kaiken kaikkiaan Tepi näkee eduskunnan puhemiehen hallitusvallalle alisteisena valtiollisena elimenä. Montesquieun vallanjako-oppi ja sen periaatteisiin nojaava Suomen perustuslaki ovat tästä päinvastaista mieltä.

    Olisi kiinnostavaa jos Tepi hieman selventäisi mitä tarkoittaa, mutta tämän toivominen lienee turhaa. Tepi vain vastaa että ”tiedän kyllä, mutta en käy teitä auttamaan, ottakaa itse selvää”.

    1. Puhemies sattuu oleen sellanen jolla ei ole ääni oikeutta eduskunnan äänestksiin ja se on muuten fakta
      Mitä tulee auttamisiin tän hetken oppsitioon sellanen ei ole mahdollista terv tepivaari

  5. ”Ei kai kukaan muu koko Suomessa kuin Tepi ole aikaisemmin esittänyt että eduskunnan puhemies olisi ”hallituksen äänetön jäsen”. Mikä sellainen muuten olisi? Salkuton ministeri on joskus hallituksessa ollut, mutta hänelläkin on täysi äänivalta.”

    Tyyppi antaisi määräyksensä kirjallisina eikä äännehtimällä muiden ministerien tapaan.

  6. Eduskunnan äänestyksissä Puhemies on ääetön loppu onkin täyttä sitten utopia politiikkaa jolle ei ole Suomessa käyttöä missään terv tepivaari

    1. Puhemies ei äänestä. mutta ei minkään lain tai muunkaan säädöksen mukaan ole hallituksen jäsen, vaan nimenomaan eduskunnan jäsen ja eduskunnan puhemiehistön puheenjohtaja.

      https://oikeusministerio.fi/esite-perustuslaista

      ”1 LUKU

      Perustuslain alkuun on kirjoitettu valtiojärjestyksen perusteet ja ylimpien valtioelinten tehtävien jako sekä oikeusvaltion periaate: julkisen vallan käytön on aina perustuttava lakiin.

      Päätösvalta on jaettu eduskunnan, valtioneuvoston (hallituksen) ja tasavallan presidentin kesken.

      Eduskunta säätää lait. Valtioneuvosto valmistelee lakiesitykset ja huolehtii eduskunnan päätösten toimeenpanosta. Valtioneuvoston tulee nauttia eduskunnan luottamusta.”

      Kuten tuosta ilmenee, eduskunta ja hallitus ovat kaksi aivan toisistaan riippumatonta elintä.
      Ei vaadi kovin kovaa luetun ymmärtämistä tajutakseen, että eduskunnan puhemies ei voi olla hallituksen jäsen.

  7. Kun sekoittaa keskenään eduskunnan, hallituksen, opposition, puhemiehen ja ministerit, niin kas siinäpä soppa.

    Siitä sitä sitten on suloista kinata. Kinaaja huomaa lopulta laulaneensa itsensä suohon, mutta periksi ei anna. Ei sitten millään.

  8. Kellä menee kellä ei siinäon se jota emme saaunohtaa ja se on mielipiteen vapaus
    Mulle on turhaa syöttää omia mielipiteitä minä teen ne itse jotenka se siitä terv tepivaari

    1. https://fi.wikipedia.org/wiki/Maria_Lohela

      ”Perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajottua kokoomuksesta tuli toiseksi suurin eduskuntaryhmä, joten Lohela joutui luopumaan puhemiehen tehtävästä helmikuussa 2018.”

      Lohela olisi varmaankin saanut pitää pallinsa, jos Timbe ei olisi mossauttanut puoluettaan ja siirtynyt oppositioon.

      ———————-

      Jos hallituksen muodostaminen jää toiseksi suurimman tehtäväksi ja Ana joutuu oppositioon, niin Ana voinee saada ylennyksen ja kiivetä puhemiehen pallille.

      1. Hallitusneuvotteluissa voivat osapuolet sopia keskenään puhemiehestä ja käsittääkseni on niin, että jos kyseessä on enemmistöhallitus, niin hallituspuolueiden jäsenet voivat juntata oman ehdokkaansa puhemieheksi muusta eduskunnasta välittämättä.

      2. Juuri noin siniset teki mutta mennytta miikä mennyttä turhaa siitä on parkumaan alkaa terv tepivaari

  9. Siilloin kun oli puhemies oli vielä perususomalainen ja sinset kun tuli erosi puhemehen hommstaan
    Ei hän huono ollut terv tepivaari

Kommentoi