Tekijä: Viljo Asikainen

Lukasenka on yhä enemmän itsellisen valtionpäämiehen asemesta vain kuuliainen Putinin etäispääte. Lukasenka pysyy vallassa niin kauan kuin Putinkin s.o. Putin ei voi oman valtansa säilyttääkseen sallia Lukasenkan sortuvan. Jotta päästäisiin käsiksi Lukasenkaan on Putinin kaaduttava .

Mutta Putinin horjuttaminen ei ole ollenkaan helppoa. Hän on vallassa koska Venäjän kansa pohjimmiltaan haluaa niin. Itse asiassa vallassa ei ole hänen henkilönsä vaan se mielikuva mitä tämä edustaa kansalle. Bysanttilainen jumalakeisari. Ehdoton ja kyseenalaistamaton kaiken yläpuolella oleva auktoriteetti. Bysantin perinne ja vasta toissijaisesti pan-slaavilaisuus pitää Putinin ja Lukasenkan vallassa samoin kuin piti tsaarien yksinvallankin.

”Itä on itä ja länsi on länsi, eivätkä ne kaksi koskaan kohtaa” (Rudyard Kipling). Toteamusta voidaan soveltaa Intian ja lännen ja muslimimaailman ja lännen ohella myös antiikin ajan Rooman valtakunnan kahtiajakautumisen synnyttämän Idän ja Lännen erilleen kehittymiseen. Venäjä on Idän Bysantin luomus. Venäläisten nykyisessäkin vaistonvaraisessa itseymmärryksessä Venäjä on Kolmas Rooma, jolle Bysantin valtikka siirtyi sen turkkilaisvaltauksen jälkeen.

Putinin ja hänen jaloissaan pyörivän Lukasenkan kaatuminen olisi lyhyellä tähtäimellä edistystä, vaikka bysanttilaisuus ei siitä oleellisesti järkkyisi. Syntyisi ainakin mahdollisuuksia uuteen ja Venäjä, joka Putinin hallinnossa vielä elää asenteissaan maailmanpoliittisesti jo mennyttä kylmän sodan aikaista suuruutensa illuusiota kahtiajakautuneen maailman toisena napana, saisi mahdollisuuden päivittyä nykyaikaan.

Putin ja Lukasenka kaatuvat kun tapahtuu sama mikä useinkin tapahtui Bysantin kukistaneessa Ottomaanivaltakunnassa. Janitsaarit saivat tarpeekseen, turhautuivat, kaatoivat patansa ja kukistivat sulttaanin.

 

Some-kirjoittelu sälyttää jonkinlaisen sadistisen pahiksen viittaa syyttäjä Rappen harteille. Tosiasiassa Rappe ajaa humaanisti juuri syytteeseen pannun varusmieskuljettajan oikeusturvan asiaa, ei suinkaan pitkitä hänen piinaansa.

Käräjäoikeus ei julistanut kuljettajaa syyttömäksi vaan keskeytti jutun käsittelyn ja tätä kautta jätti kuljettajan tuomitsematta. Kuljettaja näin armahdettiin. Rappe on toiminnallaan sillä kannalla että kuljettaja ei saanut oikeutta vaan armoa. Syyllisyyden varjo ilman rangaistukseen tuomitsemista jäi hänen päälleen. Tämän korjaamiseksi hän näkee ainoaksi mahdollisuudeksi jutun edelleen käsittelyn ylemmässä oikeusistuimessa.

Hercule Poirot ja Olavi Susikoski tiesivät että syyttömän voi osoittaa syyttömäksi vain tuomalla esiin oikean syyllisen.

Koko tapahtuman tosiasiallinen syyllinen on istunut kuljettaja-varusmiehen housuilla tulessa. Jokaisella tällaisella puolustusvoimien moottorimarssilla on aina oltava sääntöjen mukaan vastaava kantahenkilökunnan edustaja. Tämä vastaava on ollut mukana marssilla, käskenyt esimiesasemansa nojalla kuljettajan ajaa juuri siitä eikä ole määrännyt vaaralliseksi tiedettyyn paikkaan huonoissa sääoloissa auton ulkopuolelle tähystäjää.

Marssin vastaava on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa. Edes hänen henkilöllisyyttään ei ole asian yhteydessä mainittu syytteeseen panosta puhumattakaan. Tämä ei ole mikään yksittäistapaus puolustusvoimien toiminnassa vaan yleinen käytäntö. Puolustusvoimien rakenteellista laiminlyöntiä peitelläkseen ko. joukko-osasto ja puolustushallinto ovat täysin vaienneet asian tästä puolesta ja muitta mutkitta olleet sälyttämässä syyllisyyttä käskynalaiselle varusmies-kuljettajalle pesten itsensä puhtaaksi.

Tutkiva journalismi ei ole asian tiimoilta toiminut. Eivät myöskään viranomaiset ja oikeuslaitos – poislukien syyttäjä Rappe.

TV5 esittää tänä iltana Jaakko Pakkasvirran ohjaaman elokuvan ”Pedon merkki” vuodelta 1981,  joka perustuu Olavi Paavolaisen kirjaan ”Synkkä yksinpuhelu”.   Helsingin Sanomien tämänpäiväinen arvostelu luonnehtii elokuvan olevan tunnekylmä, raskassoutuinen ja jäykkä.”

Jos on elokuva ”Pedon merkki” tunnekylmä, raskassoutuinen ja jäykkä oli tätä myös Olavi Paavolaisen kokemus jatkosodasta. Hieno oivallus on ollut ohjaaja Pakkasvirralta jakaa päähenkilö Paavolaisen hahmo kahdeksi eri roolihenkilöksi. Vanhempi (Esko Salminen) kuvaa Paavolaisen kirjallista puolta ja nuorempi (Hannu Lauri) maailmanmies-hurmuri dandya. Elokuva on varsin uskollinen Paavolaisen ”Synkkä yksinpuhelu” kirjalle.

Muuten: kirjaa ei ole saatavissa lähes mistään lyhentämättömänä. Sellainen on vain sen ensimmäinen painos joka julkaistiin kahtena niteenä. Kaikki monet myöhemmät painokset ovat Paavolaisen itsensä lyhentämiä. Olen lukenut myös lyhentämättömän ja sen antama kuva on selvästi rikkaampi tunnelmakuvauksessaan sisältämättä kuitenkaan mitään sen enempiä ”paljastuksia” tms.  Kirjassa ei ole sensaatioita paitsi että kirja itsessään on (oli) sensaatio.

Elokuvassa voidaan todeta miten tähtinäyttelijä Vesa-Matti Loirin koomikon roolit ikävä kyllä ovat tehneet hallaa hänen esittämälleen totuutta tavoittelevan rehellisen ja vakavamielisen TK-miehen roolille. Tämän roolihahmon esikuva lienee ”Synkän yksinpuhelun” Gunnar Johansson,  Hufvudstadsbladetin toimittaja jolle Paavolainen omisti teoksensa. Johansson kaatui rintamalla – ei tehnyt itsemurhaa kuten elokuvahahmo.

 

 

Putin odottaa ”potilaan” paluuta Venäjälle sormi liipasimella. Hän tietää että liipasimen painaminen tuottaisi hänelle ja hänen hallinnolleen erittäin suuria vaikeuksia – ehkä peruuttamattomia – mutta pidättäytyminen toisi välittömän henkilökohtaisen tuhon.

Venäjän kansalla on Putinin henkilöä suurempi ongelma – Venäjän kansa itse. Kansa nimenomaan haluaa autoritaarisen hallinnon ja diktaattorin. Siellä vallitsee voimakas itseymmärrys Venäjästä ”kolmantena Roomana” s.o. Bysantin perillisenä.

Nyky-Venäjääkin voisi tajuta paremmin jos tutustuisi tuhatvuotisen Bysantin valtakunnan historiaan pintaa (mm. Johannes Angelos yms.) syvemmin. Raakalaisuus siellä ei suinkaan entisestä lisääntynyt osmannien vallatessa maan, pikemminkin kokonaisuutena väheni. Bysanttiin tutustumista haluava törmää sellaiseen vaikeuteen että pätevää poliittista- ja kulttuurihistoriaa käsittelevää kirjallisuutta aiheesta on hämmästyttävän vähän, tuskin ollenkaan. Siis suomenkielisenä. Kirkoista, luostareista, ikoneista ja mosaiikeista tietoa kyllä löytyy.

Aamun Helsingin Sanomat uutisotsikoi:

”Yritykset haluavat enemmän määräys­valtaa työehdoista, sanoo Metsäteollisuuden Ilkka Hämälä”

”Hämälä ei lisäisi työntekijöiden osallistumista työpaikoilla Saksan malliin, vaikka työehdoista päätetään jatkossa työpaikoilla.”

Epäilemättä omistajat näin haluavat. Haluamaansa toteuttaakseen he ovat siirtämässä työelämää takaisin ”tammikuun kihlausta” edeltäneeseen aikaan. Miten hyvin he näissä tavoitteissaan onnistuvat, jää riippumaan työelämän muista osapuolista, siitä miten pitkälle nämä ovat valmiit rajoittamaan ”osallistumisensa työpaikoilla” vain tuotannon suorittamiseen työnantajan käskyjen mukaan ilman osallistumista muuten .

Vastakkainasettelu on taas täällä. Sen merkeissä omistajat etujansa ajakseen pyrkivät tuomaan maahan uutta, heidän määräysvaltaansa paremmin tyytyvää työvoimaa (työperäinen maahanmuutto). Tämä johtaa siihen että etujansa ajaakseen työntekijöiden on pyrittävä tuomaan maahan uutta omistajavoimaa (omistajaperäinen maahanmuutto), joka 2020-luvun hengessä on valmis Metsäteollisuuden Härmälän teeseistä poiketen jakamaan määräysvaltaa ja lisäämään työntekijöiden osallistumista työpaikoilla. Tällaista omistajavoimaa on löydettävissä länsimaisesta kulttuuripiiristä. Omistajien haluamaa työvoimaa on löydettävissä sen ulkopuolelta.

 

 

Keskustaan kytköksissä oleva konsulttitoimisto oli aikaisemmin antanut keskustalle vaaliavustusta. Keskustaan kytköksissä oleva avustaja-virkamies pestasi tämän saman konsulttitoimiston (ja ehdottomasti vain juuri sen) antamaan Kulmunille koulutusta valtavaan ylihintaan. Näin konsulttitoimisto peri valtiolta takaisin keskustalle antamaansa avustusta. Keskustapuoluesidonnaiset avustaja-virkamies ja konsulttitoimisto käyttivät luottavaista ja kokematonta Kulmunia astalonaan varojen siirrossa valtiolta keskustalle ja siihen sidonnaiselle konsulttitoimistolle.

Kokoomus on Helsingin valtapuolue. Se on sitä äänestäjiensä valtaosan omiksi eduikseen kuvittelemien luokkaetujen vuoksi – luokka-aseman omatekoisena kriteerinä korkea koulutus (oleellista tässä että se on korkeampi kuin enemmistöllä =rahvas) vaurauden ohella. Koulutuksen ja vaurauden absoluuttinen määrä ei ole tässä ratkaiseva vaan niiden suhteellinen määrä suhteessa enemmistörahvaaseen – paremmuuden tunne.

Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä kokoomus sai apupuolueekseen Helsingin hallinnassa asevelijuntan hallitseman SDP:n. Aika muuttui, SDP muuttui. Akseli särkyi.

Uusi akseli Helsingissä syntyi kun luontoarvoilla nuorison ja varttuneempienkin suosioon kasvanut vihreäliittolaisuus korvasi SDP:n kokoomuksen aisaparina. Luontoaktivistien jälkeen vihreissä nousi valtaan itse valtaan mielistynyt anarkisminsävyinen siipi, joka henkilöityy Anni Sinnemäessä.

Kokoomuksen ja vihreiden akselin syntysanat lausuttiin alkoholinhuuruisella pitkällä lounaalla (kaupungin piikkiin) ravintola Elitessä, jonka valtuustoryhmiensä kellokkaat Vapaavuori ja Sinnemäki takavuosina joivat suunnitellessaan tulevan uuden pormestarimallin mahdollistamaa vallan kaappaamista Helsingissä puolueilleen ja itselleen.

Akseli syntyi ja on pitänyt. Niinpä Lapinlahtikin on menevä kiinteistökeinottelijoille Vapaavuoren -Sinnemäen yhteistyöllä. Riittävää vastavoimaa ei löydy kun kokoomus on Helsingin valtias ja vihreät kakkonen. Helsingissä vihreät (Sinnemäki) on todellisen olemuksensa mukainen oikeistopuolue, vaikka se valtakunnan politiikassa nykyisin on yhteistyössä muiden kanssa. Valtakunnanpolitiikkaa ajatellen Sinnemäki on aluksi empivinään Lapinlahden kiinteistökeinottelua.

Raha ratkaisee, sanotaan, Vapaavuoren vaikuttimen Lapinlahden myymiseksi yhteisöltä kiinteistökeinottelijoille rahan valta selittääkin. Sinnemäen vaikutin on pikemminkin kansanvaltaisuutta väheksyvä anarkismi. Hänellä on vihreäliittolainen peruskatsomus vihreistä tiedostavana, rahvaalle tietä näyttävänä etujoukkona.

Tosielämän realiteetit ajavat SDP:ta ja keskustaa yhä lähemmäksi yhteistyötä. Seuraavan hallituksen pohja nykyisen ylilyöntipohjan jälkeen alkaa hahmottua. SDP:n ja keskustan lisäksi siihen tarvitaan kolmas pyörä. Sellainen on hiljalleen kasvamassa oppositiossa kokoomuksesta, jossa maltillinen suomettarelaisuus on ottamassa yliotetta radikaaleista nuorsuomalaisista.  Varpuset ovat sitkeämpää lajia kuin pääskyset. Tämä kolmen kopla ei tarvitse muita apupuolueita sotkemaan ja sähläämään. Se saa tämän ylimenokauden hallituksen jälkeen Suomen sisäisesti ehjään nousuun.  Tämä hallituspohja heijastelee sitäkin tosiasiaa että Suomi ja sen eduskunta on selkeästi porvarillinen maa. Synnyinmaa saa korkeemman kaiun eikä edes tavoittele mitään korkeinta.

Sen hallituspohjan etuna on sekin että se saa vastaansa oppositioon pois tieltä yhtenäistä oppositiopolitiikkaansa tekemään perussuomalaiset ja vihreät – politiikan synkeät voimat,  jotka puolueistamme selvimmin omaavat vaikutteita fxxxxxxsta olematta kuitenkaan varsinaisesti sellaisia. Seuraansa ne saavat tyhjää toimittavan vasemmistoliiton ja yhden asian liikkeet RKP:n ja KD:n.

Kun olin asevelvollisuutta suorittamassa kauan sitten oli majoitus kasarmilla järjestetty siten että aina yksi ryhmä oli majoitettu yhteen tupaan. Ryhmänjohtajia varten oli erikseen majoitustupa. En tiedä onko tämä järjestely vielä voimassa.

Jos on, aiheuttaisi sukupuolien yhteistupa mainituin edellytyksin (täydellinen vapaaehtoisuus, myös palvelusajan myöhemmässäkin vaiheessa) uusia järjestelyjä majoitukseen. Perusyksikön ryhmäjako rikkoutuisi ja tämän myötä jakautuminen joukkueisiin ja komppanioihinkin olisi järjesteltävä uudelleen. Kaikkiin varuskuntiin olisi perustettava useita uusia majoitustupia. Nykyinen majoitustupa vaatisi jatkossa kolme tupaa – yksi yhteistupa, yksi siitä kieltäytyville miehille ja yksi kieltäytyville naisille. Jos ryhmänjohtajatupajärjestely pidettäisiin voimassa vaatisi sekin jaon kolmeen tupaan.

Tämä kaaos ei olisi armeijan toiminnassa lainkaan mikään pikkujuttu. Koko kasarmimajoitus ja joukko-osastojen organisointi pitäisi suunnitella uudestaan. Ainakin perusyksikön ryhmät olisi hajautettava useisiin eri majoitustupiin, mikä ei liene koulutuksellisesti hyvä ratkaisu.

Juha Sipilän määräämät KIKY-tunnit, jossa hän sai ratkaisevaa tukea Antti Rinteeltä ja Lauri Lylyltä, on ennakoivasti ja allegorisesti kuvattu seurauksiaan myöten kaunokirjallisessa mestariromaanissa ”Täällä pohjantähden alla”.

Kirkkoherra Salpakari painostaa Koskelan Jussin luovuttamaan osan torppansa pelloista isännän valtaa käyttävälle pappilalle perustellen asiaa välttämättömyydellä nostaa isäntätalon tuottavuutta. Rovasti muodollisesti neuvottelee asiasta Jussin kanssa, mutta valta- ja riippuvuussuhteet huomioon ottaen tosiasiassa sanelee ratkaisun.