Sodan ja rauhan miehet on yhä rautaa

Katselin uudelleen kai kolmatta kertaa Yle Areenasta fantastisen hienon historiasarjan Sodan ja rauhan miehet. On muuten käsittämätöntä miksi 1970-luvun Neuvostoliitto ja sen vanavedessä Suomen taistolaisliike näkivät sarjassa neuvostovastaisuutta ja tuomitsivat sarjan jopa raivokkaasti. Sarjahan nimenomaan realistisesti ymmärtää Neuvostoliiton vaikuttimia maailmansodan alla.

Oikeastaan sarjan kaikkein kiinnostavin sisältö tulee esiin alkuosien Jartsev-neuvotteluissa ja edelleen Suomen valtuuskunnan neuvotteluissa Moskovassa ennen talvisotaa. Se kaikki on muutettavat muuttaen kuin tätä päivää. Neuvostoliitto toistamistaan toistaa huolestuneisuutensa siitä että jokin suurvalta kävisi sen kimppuun Suomen alueen kautta Suomen pystymättä sitä estämään. Ja Suomen edustajat toistamistaan toistavat,, suorastaan jankuttavat, vastauksena tähän että Suomen ulkopolitiikka perustuu pohjoismaiseen puolueettomuuteen ja Suomi tulee taistelemaan kaikkia maahan tunkeutuvia vastaan. Puhutaan traagillisesti aidasta ja aidan seipäästä. Tuo Suomen pohjoismainen suuntaus ei venäläisiä vakuuta – onhan koko linja Suomessa aivan uusi ja tuore, parin kolmen vuoden ikäinen pitkäaikaisen reunavaltiosuuntauksen jälkeen. Todellisuudessa se oli siihenkin aikaan olemassa vain poliittisen johdon itsepetoksellisissa illuusioissa.

Jälkikäteen katsoja tietää että toteutuneessa historiassa tuo Neuvostoliiton pelko suurvallan hyökkäämisestä kimppuunsa Suomen alueen kautta toteutui kesällä 1941 vieläpä siten että talvisodan muodossa tekemänsä pahan virheen takia Neuvostoliitto sai kimppuunsa myös typerästi revanssia hakeneen Suomen sen kautta hyökänneen suurvallan kanssasotijana.

18 vastausta artikkeliin “Sodan ja rauhan miehet on yhä rautaa”

  1. Ei Suomi typerä ollut kun omiaan takaisin kyseli, kuten avaaja trollimaisesti yrittää ujuttaa.

    Suomi yritti palauttaa itselleen sille kansainvälisten lakien mukaan kuuluvat maat, jotka roistovaltio Neuvostoliitto meiltä Talvisodassa ryösti.

    Historia tietää että oli ehkä virhe mennä pitemmälle kuin vanha raja, silti vanhalle rajalle jääminenkään ei olisi pelastanut Suomea Neuvostoliiton (Venäjän) aggressiolta.

    Näin jälkikäteen katsoen Suomi teki kaikki historian kannalta oikein, venäläiset eivät pystyneet Suomen vahvaa demokratiaa murtamaan. Niinpä Suomi on nyt maailman paras valtio ja aggressivinen Venäjä on itse murtumispisteessä.

      1. Seppo, EU on demokraatisten valtioiden unioni. Paras porukka on tietysti pohjoismaiset demokratiat, joihin Suomi tietysti kuuluu.

        Demokratia on vahva myös Saksassa, Ranskassa, Hollannissa, yleensäkin Pohjois-Euroopassa.

        Visegrad maat kyllä haastavat jatkuvasti demokratiaa, noita vastaan meidän pitää taistella. Unkari ja Puola menee samaa tietä kuin Putinin Venäjä.

    1. Jo jatkosodan hyökkäysvaiheessa tuli enemmän kaatuneita kuin koko talvisodassa. Nuorukaiselle ei suinkaan kuolla kuulu. Nämä uhrit olisivat säästyneet jos olisi pysytelty puolueettomana erossa sodasta ja odotettu suursodan päättymisen jälkeisiä järjestelyjä jolloin olisi saatu lievennyksiä vuoden 1940 Moskovan rauhan rajoihin. Olisi saatu siitä riippumatta kuka olisi ollut suursodan voittaja. Osallistumalla Saksan hyökkäykseen Suomi menetti Karjalan ym. ikuisiksi ajoiksi.

      Venäjä ei ole murtumispisteessä. Ainoastaan sen tämänhetkinen hallinto on osittaisissa vaikeuksissa – sikäli kun on. Suomen pitkän itärajan takana tulee aina olemaan kansallisesti yhtenäinen vahva venäläisvaltio. Mihin se sieltä katoaisi. Suurimmassa mahdollisessa heikkouden tilassaankin se on konfliktin sattuessa Suomelle aina ylivoimaisen vahva vastustaja.

    1. Olen samaa mieltä ja myös yhteisvaluutta eurosta pitäisi olla mahdollista erota, ilman kostomentaliteettia, mutta ehkä se kostomentaliteetti on ainoa keino pitää EU ja euro-alue kasassa.

      Jokainen voi toki sitten miettiä liiton kestävyyttä ja mielekkyyttä pitkässä juoksussa.

  2. Ihan hyvä avaus, mutta hieman pisti silmiini tuo ”pohjoismaiseen puoluettomuuteen”, kun pohjoismaista ainoastaan Suomi ja Ruotsi ovat Naton ulkopuolella.

  3. Mikan kanssa samaa mieltä. Asiapitoinen ja maltillinen avaus + kommentointi.
    Sodasta ja rauhasta ei ole helppo kirjoittaa asiallisesti ja tasapuolisesti.
    Lähinnä minua huvittaa eräässä kommentissa esiintynyt ;….Suomi yritti palauttaa itselleen sille kansainvälisten lakien mukaan kuuluvat maat, jotka roistovaltio Neuvostoliitto meiltä Talvisodassa ryösti. (Tapio_KK, tyypillinen esimerkki kommentointityylistä ja monenkin tämän foorumin kirjoittajan osalta, valitettavan useasti). Samassa yhteydessä maininta; pysähtymisestä vanhalle rajalle.
    Sanoisin kyllä, jos liittoudut sotivan suurvallan kanssa, ”pelimerkit” ovat kovin vähissä.

    Sodasta ja rauhasta; Roses ar red: Byron AL, Evans P.

    1967 sen esitti Tauno Palo, sanat Saukki (Sauvo Puhtila).

    Kannattaisi myöskin ehkä lukea musiikkiarvostelu ko kappaletta koskien; Parhaat suomenkieliset biisit. Siinä lienee varsin analyyttinen sanoma suomalaisuudesta. Suomesta, suomalaisten sodista ja Suomen itsenäisyydestä.

    Hakusana; ruusu on punainen.

    1. Niin 🗽 vapauden että ✌️ rauhan puolesta sotaa vastaan. Se on tai pitäisi olla EU;n ydintehtävä. Johon kuuluu paljon muutakin.
      Vapaus tuo myös paljon vastuuta !

      1. Minun mielestäni, vapauden puolustaminen, sodanvastaisuus; eivät ne mitään ulkoistettavia tehtäviä, esim EU:lle ole.
        Vapaus ja sodanvastaisuus lähtee ihmisestä, yksilöstä ja sittemmin suuremmista kokonaisuuksista.

  4. Toisaalta sodan arvet eivät unohdu mm.menetetyn alueen johdosta.
    Tässä tapauksessa Karjalan kohdalla.
    Tuntematonta sotilasta lainaten, yli oman rajan, mentiin vieraan maan puolelle.
    Olisiko pitänyt pysyä omalle rajalle. Saksa !
    Liian suurta Suomea. Sotakorvaukset N-liitolle Mainilan laukauksista oli härskä itäisen naapurimme toimintaa.

    Ei voida tietää nykyistä Karjalaa että millainen olisi jos olisi pysynyt omassa maassamme. Vaiko vain kiiltokuva historiaa nykyajassamme ?

  5. Kun Tauno Palo lauloi tuon, suomalaisittain; ruusu on punainen, silloin 1967, olin jo usean vuoden palvellut sotilaana (ammattisotilas, silloin ylikersantti), minun ajatukseni sodasta eivät ole muuttuneet miksikään.
    25-vuoden aikana, jouduin valitsemaan asevelvollisia, sekä ryhmänjohtajiksi, että upseerikoulutettaviksi. Sotahulluja asevelvollisista lienee pieni prosentti, pääsääntöisesti eivät läheskään aina kelvanneet aliupseerikoulutettaviksi, upseerikoulutettaviksi eivät koskaan.
    Ammattisotilaaksi pääsyyn ns sotahulluilla nousee jo asevelvollisuusaikana ”tie pystyyn”, ns henkilöarvostelu karsii lähes 2/3-osaa ja sotilaspsykologinen testi loput.

    Nämä Pv:n testit eivät muuten ole muuttuneet miksikään vuosien saatossa; ihminen asenteineen, aatteineen; miksi testien olisi pitänyt muuttua?

    Suhtaudun sotaan edelleenkin kielteisesti, ilman poliittista painolastia ja asenteenikin pystyn tarvitessa muuttamaan siltä osin, jos se hyvin perustellaan. En ole erehtymätön.

  6. Karjala; siten kuin sen ymmärrämme, ei ole koskaan kokonaisuudessaan ollut Suomen aluetta.
    Jatkosodan aikana mm karjalaiset heimopataljoonat ottivat Suomelta mitä otettavissa oli, tekivät tiedusteluyhteistyötä NL:n kanssa. Eivät he kokeneet olevansa suomalaisia vaan karjalaisia. Heillä oli täysin omanlaisensa, kulttuuri ja identiteetti ; poikkesi melkoisesti nykykäsityksen mukaisesta suomalaisuudesta.

    Itse karjalaistaustaisena, syntyperäni mukaisesti sen tunnen.

    Mitä tulee sotakorvauksiin; se oli teollisen Suomen uusi nousu, teimme parempia tuotteita kuin NL:ssa olisi koskaan silloisissa olosuhteissa olisi ollut mahdollista.

  7. Mielenkiintoinen tuo mainitsemasi karjalaisten heimopataljoonat ”käsitteineen” että mitä pitivät sisällään ?
    Mitä lienisi karjalaisuus nykyään, jos olisi pysynyt suomalaisten hallussa.
    Sotakorvaus oli sellainen koitos että näyttö koko 🌌 🌏 maailmalle, ettei toista samankaltaisuutta liene missään tapahtuneen.

    Vaiko karjalaisuus liiaksi asettuneen tunneperäiseksi elämään !

  8. Nuo karjalaiset heimopataljoonat olivat TK-miesten luomuksia; tosiasiassa karjalaisista muodostettuja vajaita komppanioita, kutsuivat TK-miehet pataljooniksi.

    Nykypäivän karjalaisuus elää ja voi hyvin Suomenkin alueella. Tietenkin se on tunneperäisyyttä, osin mutta se on pääosin karjalaiskulttuuria; ollut jo vuosisatoja, Suomenkin alueella.

Vastaa käyttäjälle Seppo Muurinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *