Kieltouskovaiset ja sossuholhoojat vauhdissa

https://www.aamulehti.fi/a/e76938c4-a397-40b1-a47d-66c16891dcfb?c=1522737894164

”Myös Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja Juha Jolkkonen esitti lauantaina Twitterissä, että alkoholin myynti pitäisi lopettaa poikkeusoloissa kokonaan ”kriisin seurannaisvaikutusten” vähentämiseksi.

– Samaa mieltä, myyntikieltolistalle pitäisi lisätä myös tupakka, komppaa muun muassa kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumies vastauksessaan Jolkkosen tviittiin.”

Jostain syystä nämä sossuholhoojat innostuvat aina tilaisuuden saadessaan.

Onneksi nämä kiellot eivät perustu valmiuslain perusteisiin, joten kyseessä on pelkkä huulten heilunta tuulessa.

Totta toki on, että haittoja todennäköisesti esiintyy jossain määrin, kun ihmiset suljetaan pieneen tilaan odottamaan.

Veikkaan kuitenkin, että enemmän haittoja tulee ihmisten ahdistumisesta poikkeustilanteesta eikä sille ole mitään hoitoa saatavissa.

Suomen naisministerit johtavat…. joidenkin kiusaksi, Kari Uusikylä

Tunnettu luovuusprofessorimme Kari Uusikylä katsoo totuutta silmiin, mikä on tilanne Suomen johtamisessa monella rintamalla – ”naiset johtavat miehet vikisevät”

https://kariuusikyla.com/2020/03/28/suomessa-nuoret-naisministerit-johtavat-taistelua-koronavirusta-vastaan/?fbclid=IwAR26bmdkbB15Vi0Qx80gQh3kvA-QbwFSpYqnCIxyB_lb4C86_odeB4km3MU

Korruptoituneimmat maat maailmassa.

https://www.transparency.org/cpi2018

Yllä tilasto vuodelta 2018. Laadittu 2019. Tanska 1. Suomi 3., Ruotsi 3. Norja 7. Hollanti 8. Saksa 11. Belgia 17. Eesti 18. Ranska 21. Slovakia 36. … Latvia 41. … Ukraina 120. … Siinäpä esimerkkejä Euroopan maiden korruptiosta.

Kuriositeettina USA 22.

Sanoisin, että Balttian maat pl Latvia, näyttäisivät olevan Euroopan kärkeä.

Politiikan korruptio asemoituu lähinnä sinne piilokorruption alueella, Suomessakin.

Liettua 38. Latvia 41 . …

Päiväkirjakatsaus 29.3

 

Hyvät ystävät ja lukijani!

 

Miksi pidän päiväkirjaa korona viruksesta ja sen seurauksista ja eri käänteistä? Siksi, että haluan olla yhtenä teidän arjessa vaikeina aikoina. Jos yksikin lukija saa hyvän mielen, lohdun tai auttaa jaksamaan, olen saavuttanut tavoitteeni.

 

Olen saanut ”pyyhkeitä” omiltani sieltä ihan vasemmalta laidalta. Pitäisi tehdä politiikkaa. Täytyisi paljastaa kapitalismin karmean juonet – lyödä ihmisiä näillä hädän hetkillä Marxilla ja Leninillä päähän. Voisin toki kirjoittaa ja lukijoita olisi kymmenkunta.

 

Minulle tärkeintä ovat ihmiset tässä ja nyt. Elän heidän rinnallaan vaikka näin kirjoittamalla. Soittelen tutuille, sairastaville, yksinäisille päivittäin kymmeniä puheluita. Puhelin on auki yötä päivää ja olen sanonut olevani tavoitettavissa koko ajan.

 

Päiväkirjan pitäminen päivittäin on raskasta. Katson sen kuitenkin pieneksi hinnaksi siitä, että voin tällä keinoin osallistua yhteiseen koettelemukseen. Anteeksi purkautumiseni, mutta nuo ”pyyhkeet” sai tuohtumaan, mutta se siitä.

 

Sitten muihin aiheisiin. Tiesittekö, että jouduin tämän koronan aikana nöyrtymään ja tunnustaa olevani väärässä. Minäkö muka väärässä? Niin vain kävi. Olin vannonut maksavani niin kauan seteleillä ja kolikoilla kun se on mahdollista – arvatkaa miten siinä kävi?

 

Nöyrryin, kun ajattelin Maurintorin kassoja. Mitä jos omaa itsepäisyyttäni tartutan setelien kautta heihin viruksen. Noihin ihaniin kaupan työntekijöihin ja omistajiin – en voisi ikinä antaa sitä itselleni anteeksi.

 

Niinpä kiltisti kaivoin pankkikortin esille ja olen jo muutaman kerran sillä maksanut laskuni. Pakko oli niellä ylpeyteni ja tunnustaa Mirjamille olleeni väärässä, eli kätevä keino maksaa. Älkää ystävät levittäkö tätä tietoa muualle, ettei loputkin miehisyyteni rippeet saa noloa loppua.

 

Korona katsaus:

 

  • eilen oli kuulemma Helsingissä ollut vielä kahvila tai baari auki ja väkeä tupa täynnä, toisen iltapäivälehden mukaan. Onko siellä todella lukutaidottomia ja kuullun ymmärtämisessä on vaikeuksia? Vai mitä piruilua tuommoinen on?
  • olipa jo sakot kirjoitettu jollekin rajan ylittäjälle, että silleen.
  • Ilta-Sanomien kolumnisti Timo Haapala se jaksaa räkyttää. Tekipä hallitus niin tai näin, niin aina se on väärinpäin. Tuommoisista miehistä ennen sanottiin, että pitäisi laittaa takaisin turkin sisään jne.
  • olen jo aiemmin pohtinut miten käy juhannustanssien? Ryskyykö tiesulut jos suomalaiset eivät pääse juhannusta viettämään?

 

Kevennykseksi tositarina:

Huomenna on pyhä ja lepopäivä. Äidilläni oli tapana sanoa, että pyhätyöllä ei ole siunausta. Kerran sitten olimme pomon kanssa töissä Karttiperällä. Oiottiin siinä turvekärryn peltistä seinää ja pomo antoi lekan mäikiä. Niin se leka irtosi ja lensi suoraan ikkunasta mäelle. Totinen paikka vähän aikaa, kunnes lekan kuva ikkunassa alkoi naurattaa. Silloin tohdin sanoa, pyhätyöllä ei ole siunausta. Ei näemmä, totesi pomoni Jussi.

Virolle alkaa kelpaamaan venäläisturistit jatkossa

Viro elää turismista. Maassa jossa on vähemmän asukkaita kuin Uudellamaalla kokee pandemian aikaan kovan iskun. Huonontunut suomalaisturistien palvelu jää meidän muistiin. Jatkossa mekin vaimon kanssa mennään ennemmin Latviaan joka on kuin Saksa tai Itävalta ja palvelu huippu luokkaa sekä monta kertaa halvempi kuin Viro.

Virolle alkaa jatkossa kelpaamaan juuri venäläisturistit, onhan heillä muutenkin venäläisvähemmistö joka määrää politiikkaa ja varsinkin rahahanojen käyttöä. Viro on yksi eniten korruptoitunut valtio Euroopassa… slaavi kyykyssä saavat jatkaa tämänkin pandemian jälkeen.

 

Demareita kiinnostaa vain oma valta – tunarointi ja sen korjaaminen ei kiinnosta

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006456277.html

”Kaiken lisäksi katastrofin keskellä ehti jo alkaa keskinäinen syyttely, mikä näkyy esimerkiksi siinä, kuka kantaa vastuun Helsinki-Vantaan lentoaseman luokattoman heikosta toiminasta.”

”Varautuminen kriisiin on ollut tehotonta ja sekavaa.

Silti hallitus pääministeri Sanna Marinia (sd) ja valtiovarainministeri Katri Kulmunia (kesk) myöten on IS:n tietojen mukaan jopa närkästynyt, kun presidentti Sauli Niinistö on viikkokausia potkinut hallitusta liikkeelle – kuten unilukkarin kuuluukin.

Kyse on kaiketi siitä, kuka kriisiä oikein johtaa.”

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e913e8b2-e792-40b3-b766-807186f412e9

”Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on esittänyt pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitukselle ajatuksen erillisen turvallisuusneuvoston, niin sanotun nyrkin, perustamisesta.

Iltalehden useista korkean tason lähteistä varmistamien tietojen mukaan Niinistö teki esityksensä perjantaina tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa eli niin sanotussa tp-utvassa.

Pääministeri Marin torjui esityksen ja piti sitä valtiosäännön vastaisena. Suomen perustuslain mukaan sisäpolitiikkaa ja EU-politiikkaa johtaa hallitus. Ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa hallituksen kanssa.”

”pääministeripuolue SDP on lähettänyt tasavallan presidentin kansliaan pyynnön, että presidentti Niinistö pitäytyy Suomen perustuslain mukaisessa valtiosäännössä, eikä valmistele aloitteita, jotka SDP:n ja Marinin hallituksen näkemyksen mukaan kuuluvat hallituksen toimivallan piiriin.”

Ei yllätä, että demareita ei kiinnosta asioiden hoitaminen – tai hoitamattomuus – ja sen seuraukset, kun oma valta menee kaiken edelle.

Taas se alkaa ensi yönä

Tuo turhaakin turhempi kesä aika no olen monta vuotta elänyt kelloja siirtämättä enkä niitä nytkään  sirtele

Laitan herätyskellon sitten kesä aikaan jos minulle tulee menoja muuten saa roksuttaa talvi aikaa

Puhelimet siirtyy automaattisesti kesä aikaan mutta enpä niitä paljon katsele mulle kun on aivan sama olenko kaupunkilla klo 09,00 vai klo 10,00

Turhaa koko kellojen siirtely rannekellon käytön lopetin kun minusta tuli vapaaherra töiden suhteen seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Kesärenkaat autoon

Vaihdoin aikani kuluksi kesärenkaat autoon.
Saa tulla vaikka takatalvi sillä ei ole pakko lähteä
ja oikeastaan tämä karanteenikin estää.
Pelkästään teeveen töllötys ei ole hyväksi
ja nyt on aikaa monenlaiseen hyötyliikuntaan
edellyttäen ettei lähitienoon ole ketään.
– Kyllä se siitä sanos Manu!

On niissä eroja tuista jos sitä katsoo

Siinä missä Japani tukee yrityksiään se myös tukee kansaa Suomessa ei ole puhuttu kansan tukemisesta missään kohtaa

Onko niin että muut maat tuntevat vastuunsa omasta kansastaan Suomi ei vai miksi ei  Suomessa tueta myös kansaa

No onko kyse siitä että ei ole haluja kansan tukemiseen ja sehän on sitä rupusakkia

Noinkin saa käsityksen kun huomaa mitenkä muut maat tekee no kaippa ihmiset osaa lukea niin kun sitä pitäisi mutta pitää osata myös tulkita

Noiden politiikkojen kieleen käyttö on ulkoavaruudesta siksi kieroa se on ja siinä kansaa osataan kusettaa monella eri tavalla

Mutta miksi ei Suomi tue myös kansaa koska muualla sitä tehdään ja varmuudella tukea annetaan myös EUUN alueella seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast