1.5 – Vappupäivä

 

 

Ei Vappumarssia. Siinä oli ensimmäinen ajatus kun silmäni auki sain aamulla. Oikeastaan vasta nyt korona virus iski syvälle sieluun. Olen sietänyt rajoituksia ja ohjeistuksia ilman suurempaa draamaa. Nyt kun vuosikymmenien perinne katkesi kuin kanan lento, pisti se miettimään poikkeusoloa laajana kokonaisuutena.

 

Olen päiväkirjassani maininnut useasti kokonaisuuden huomioon ottamista, mutta sen ymmärtäminen on jäänyt itselleni pintapuoliseksi. On ihan luonnollista, että näemme ja koemme asioita omista lähtökohdista silmälläpitäen. Kokonaisuuden hahmottaminen, jossa tulisi ymmärtää yhteiskunnan monimuotoisuus, vaatii todella paljon. Mikä ei toisia hetkauta, saattaa toisia koskettaa kovasti.

 

Noita edellä mainittuja asioita kahvikupin ääressä pohdiskelun jälkeen, hyppäsin vaatteisiin, autoon ja kukkien ostoon Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalle. Haudalla käynti pistää mielen hiljaiseksi, silmät kosteiksi.

 

Vapun kohokohdan jälkeen alkoi arki. Sitä samaa mitä olen päiväkirjassani usein kertonut. Puiden pinoamista, ruokailu (Mirjamin herkullista kaalilaatikkoa), päiväunet, jonka jälkeen rantaan katsomaan, joko jäät olisivat Kalliojärvestä lähteneet – eivät olleet. Majavat ovat olleet ahkeria rantapuiden kaatajia. Mitenkä ne saisi oikeuden eteen vastaamaan teoistaan? Nostavat vielä padoilla vedenpintaa, ettei meinaa laiturille päästä.

 

Istuimme vielä hetken rantakeinussa. Kaksi pikkulintua kuherteli ja sirkutteli koivun oksalla. Mirjam herkistyi sanoen, mekin voisimme olla noin kuin nuo ihanat linnut. Minä siihen, meinaatko, että oksa kestäisi meitä?

 

Illalla katselin uutisia ja vappupuheita. Vappusatasesta näyttää hyvää vauhtia kehittymässä perinne. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderson esitti esim. sadan euron suuruista seteliä joita voisi hyödyntää monin eri tavoin. En ehtinyt perehtyä ehdotukseen tarkemmin, mutta äkkiseltään idea kuulosti hyvältä. Eli tuetaan kulttuuria, ruokaloita, partureita jne. siten, että setelillä saa heiltä ostaa palveluja.

 

Tietysti tuokin esitys poikii heti joukon epäilyjä, ettei se millään voi onnistua, kuka maksaa ja miksi eivät ne ja ne saa sitä. Tästä tuli eräs hauska tarina jonka aikoinaan kuulin. Ette kyllä arvaa keneltä? Kyllä, eräs konsultti kertoi positiivisen ja negatiivisen ajattelun eroista.

 

Suomessa oli ennen paljon kenkätehtaita. Kuinka sattuikaan, kahden eri tehtaan edustajat lähetettiin samaan aikaan kenkäkaupoille Afrikan Saharaan. Perille saavuttuaan toinen oli kuin maansa myynyt. Ei toivoakaan kenkäkaupoista. Puhelu Suomeen jossa kertoi tulevansa heti takaisin, koska kaikki kävelevät paljon jaloin. Toivonta siis. Toinen heistä taas kiljui riemusta ja juoksi puhelimeen hänkin. Lähettäkää heti tänne miljoona paria sandaaleja, täällä kaikki kävelevät paljain jaloin.

 

Tarinan opetus. Näin eri tavalla me näemme asioita, suhtaudumme niihin ja toimimme. Eli, onko joku asia uhka vai mahdollisuus. Hyvää alkavaa toukokuuta, hyvät lukijani.

 

 

 

 

 

Kanadan ratkaisu.

https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat

Kanada kielsi itselataavat sotilasaseet, mm AR-15 tyyppiset, nopeassa tempossa ; uutisotsikossa muuten mainittu sana ”rynnäkköaseet”, aika kömpelö ilmaisu, mutta toiminta joukkoampumisen (22 kuollutta) jälkeen  oli esimerkillisen ripeää. Sotilasaseet käyttökieltoon ja osto, myynti, hallussapito jne laittomaksi. Se oli nopeaa toimintaa ja perustelukin aika osuva; vain ja ainoastaan ihmisen tappamiseen suunnitellut itselataavat aseet kiellon alaiseksi.

NRA:lle ja Trumpille raskas taakka. Amerikkalainen asehulluus on sairasta, toisaalta, esiintyyhän tuon asehulluuden hieman lievempi ilmiö Suomessakin.

Minun mielipiteeni on, ettei kukaan siviilihenkilö tarvitse sotilasasetta, metsästysaseet ehkä pl. Eihän kenenkään elanto nykyään ole metsästyksen varassa, viihdetappamista se on. Minä ainakin näen esim siron kauniin kauriin mieluummin kiikarin läpi tuossa saunan nurkalla kuin ampuma-aseen tähtäimen läpi.

 

On kivaa esitellä Tamperetta

Kun käy Särkänniemessä kannattaa poiketa täälläkin  tämän vieressä on tallipiha vanhoja taloja keskellä kaupunkia joka on harvinaisuus Tampereella

Kuvan  lähde oma arkistoni seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

THL siis on viisaampi kuin muu maailma?

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006493941.html

”Suomen hallitus päätti, että koulujen lähiopetukseen palataan 14. toukokuuta. THL on kertonut, että kansainvälisten kokemusten valossa toisin kuin influenssassa, lapset eivät ole merkittävä ryhmä epidemian leviämisen kannalta.

Maailmalla liikkuu myös tietoa koulujen merkittävästä roolista viruksen levittäjänä. Berliinin Humboldt-yliopiston mallinnusten mukaan korona tarttuisi hyvin kouluissa.

Yliopiston professori Edda Klipp kertoi aiemmin Twitter-tilillään asiasta.

– Olemme tutkineet Covid-19-tautitapausta yhdessä kokonaisessa Saksan kunnassa. Varhaiset tulokset osoittavat, että koulut ovat nimenomaan tartuntojen leviämisen solmukohtia, Klipp sanoo mallinnustutkimuksesta.”

THL on tehnyt ”johtopäätöksiä”, mutta ei tutkimuksia.

Tehdyt ”johtopäätökset” eivät perustu tutkimuksiin sen kummemmin kuin alkuvuodesta annetut selitykset, että ”epidemia ei leviä Suomeen”.

Hallitus seuraa näköjään edelleenkin sokeasti THL:n arpomisia välittämättä muualla saaduista tutkimustuloksista.

Ilmeisesti tarvitsemme sen uuden tautihuipun n. kuukauden päästä eli kaksi viikkoa koulujen avaamisesta…

Kaksi viisasta meinaa lopettaa auringon vaikutuksen maapalloon

https://yle.fi/uutiset/3-11330446

”Suomalaisasiantuntija: Ilmastonmuutos voitaisiin pysäyttää murto-osalla siitä rahasummasta, mitä koronan nujertaminen vaatii”

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cf993743-d4fd-466b-a9cb-3117b4863bbe

”Puheenjohtaja Rinne nosti puheessaan vahvasti esille ilmastonmuutoksen ja pysäyttämisen.”

”– Kun aikanaan voimme julistautua voittajaksi pandemian vastaisessa taistelussa, on aika käydä samalla päättäväisyydellä ja tarmolla työhön ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. ”

Nämä kaksi ilmeisesti luulevat, että ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama ja se voidaan pysäyttää.

Kun tiedemiehet tietävät, että lmastonmuutos on pääosin auringon toiminnan seurausta, niin ilmeisesti nämä kaksi ovat pätevämpiä kuin ammattimaiset tiedemiehet.

Se ei toki yllätä, koska kumpikin on poliittinen puuhastelija, vaikka joskus Taalas sentään on puhunut jopa asiallista asiaakin ihan yllättäen.

Virkistystä sivustoon

Millähän tähän perin ummehtuneeseen ja paikalleen pysähtyseeseen sivustoon saisi hiukan uutta potkua ja väriä?

Minä lähdin päivittämään uusimman version Windows 10 ohjelmistosta. Itseasiassa se on jo pitkään ollut koneellani päivitysjonossa, lähinnä syystä kun sitä on aika paljon moitittu. Ammattilehdet ja viikklolehdet ovat ottaneet sen kynsiinsä epäluotettavuutensa takia.

No minä latasin sen kumminkin, eikä se kestänyt viittä minuuttia, kaikista olettamuksista huolimatta. Nyt se ainakin hyvin toimii ja lataan sen aikaa myöten vanhempiinkin läppäreihin.

Mutta ei tässä mitään uutta ollut, mennään silti näillä.

Ps. Lehdet ovat olevinaan viisaita, mutta valehtelevat senkun ehtivät.

Siitä Vappumarssia kaikille PUNAISILLE!

Eipä tässä muuta, ei kuulu minun agendaan mutta laitoin tänne näille punaisille jotka ei näe muuta hyvää kuin kaipuun Neuvostoliittoon ja YYA sopimukseen, eli nykyiseen Venäjään.

Tämä video kannattaa katsoa siksi ettei moinen tauti tule enää koskaan tarttumaan suomalaisiin.

Hyvää Vappua!

Vappuaamun aatoksia.

Tästähän tämä alkaa valjeta, nimittäin vappuaamu. Vappu; monellekkin meistä se merkinnee moniakin asioita, minulle se on kevään juhla ja suomalaisen työn merkkipäivä. Ilman suomalaista työtä; olisikohan oikeastaan meitä suomalaisiakaan?

Artikkelikuvassa vaimon aikaansaamaa; suomalaista työtä.

Lipun nostan klo 8.00 aikaan, (siis n neljän tunnin päästä) juurikin em aatoksieni kunniaksi.

Tulihan sitten lueskelluksi noita eilispäiväisiä vappuaattoisia hengentuotteitakin. Hannun ajatelmat vapusta, aina yhtä mukavia luettavia, olipa aihe mikä hyvänsä. Toisaalta, olihan siellä juuri nippanappa aaton tunneilla toinenkin ääripää; melkoinen itsetyytyväisyyden ja itsekehun pläjäys, unohtamatta kuitenkaan meidän aikuisikäisten miesten tavanomaista mollaamista. Liekköhän ollut eräänlaisia ”etätyöajatuksia”? Paljon muitakin avauksia aatto oli kirvoittanut. Hyviäkin.

Siiat tulivat savustetuiksi ja pari kourallista muikkuja, ruokaa siis tiedossa tänäänkin ja uskoisin maukasta. Lehtikin pitäisi noutaa tuolta laatikolta ynnä ”vakoilukameranikin”.

Tämmöistä vappuaamua tänään.

 

 

Trump ajaa itsensä kiinalaisten Adidaksien ja oman ”älykkyyden” miinaan…

Trump uhoaa Kiinaa vastaan, vaikka todellisuudessa vika on miehessä itsessään kun ei ottanut pandemiaa tosissaan, siitä on fakta tietoa netti täynnä, nyt käy niin että kun tämä pienikäsinen, armeijaa käymätön pullea setä alkaa vittuilemaan Kiinalle joka on elättänyt Yhdysvaltoja jo vuosikymmeniä niin alkaa tulemaan turpaan ja kunnolla.

Sitä seuratessa, edelleen, kuinka joku voi olla näin tyhmä kuin tämä äijä…?

Lähde:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006493772.html

”Trump epäilee, että koronavirus on peräisin kiinalaisesta laboratoriosta – uhkaa Kiinaa tariffeilla”

”Yhdysvaltain laskennallinen valtionvelka Kiinalle on 1,18 biljoonaa dollaria.” ( Vuonna 2018)