Ei sotaa voiteta, kuntavaaleja käymällä.

Olen kuntavaalien siirtämisen kannalla, jos koronan toinen aalto johtaa korona kolmoseen, eli pahenee vanhetessaan.

En ajattele tätä nyt puoluepoliittisesti, enkä sitä, että kenelle mikäkin ajankohta on sopivin.

Nyt pitää kaikki paukut asettaa koronasodan voittamiseen ja ajattelen niin, että kuntavaalit tulevat taatusti aiheuttamaan eduskunnassa jatkuvaa vaalitaistelua ja sota koronaa vastaan jää tois sijaiseksi, joten vaalien siirtäminen ei ole elämän ja kuoleman kysymys, korona on.

 

 

16 vastausta artikkeliin “Ei sotaa voiteta, kuntavaaleja käymällä.”

  1. Kun osalle kansalaisista suositukset ovat vain tuuleen huutelua, niin tiukemmat rajoitukset takaisin ja sirkukset ja hurvittelut koronanjälkeiseen aikaan.
    Kaikkihan sitten kärsivät, kun osa poruksta elää kuin viimeistä päivää.

  2. Ensin pitää tutkia keitä ne matkaajat ovat tuskinpa ovat Suomalaisia vaan ovat muualta tulleita marjanpomijoita terv tepivaari

    1. Varmasti on marjanpoimijoitakin, mutta ravintolat, urheilukilpailut, festarit lomamatkat ja kaikki mikä ei ole ensisijaista, pitää lopettaa.
      Maskit ei mitään ratkaise.

  3. Olen vahvasti eri mieltä, vaalien siirtämiseen pitäisi olla tilanne olla todella paha valtaosassa maata, mutta ymmärrän kyllä hallituspuoleiden pohdiskelun asian tiimoilta ja se taitaa kuitenkin olla ihan puhtaasti poliittista.

    Eikös muutoin juuri tässä kovaan ääneen ja laajasti paheksuttu USA:n presidentin vastaavaa pohdiskelua vaalien siirtämisestä, jota sitäkin perusteltiin koronan vaikutuksilla äänestysmahdollisuuksiin?

      1. Et näköjään Heikki kyennyt tätä(kään ) käsittelemään muuten kuin persujen kautta.

          1. Se on tuo persukammo kamala tauti.
            Vaikka aiheena olisi marjanpoiminta, niin persukammoinen ei saa ulos muuta kuin mongerrusta ”persu-persu-persu”.

            1. Marjanpoiminta voisi periaatteessa ollakin perussuomalisille vaikeaa puuhaa, koska ovat suoraselkäistä porukkaa. Muista puolueista löytyy paljon väkeä, joiden selkäranka on paljon joustavampaa materiaalia.

  4. Ei liene tarpeellista tehdä siirtoja, jotka eivät ole pakollisia. Koronan piikkiin on jo paljon laitettu ja lisää laitetaan, mutta vaalien siirrolle en näe syytä.

    Vaalien siirtoa on perusteltu mm. ehdokasasettelun vaikeudella ja kampanjatilaisuuksien järjestämisen vaikeudella koronasta johtuen. Ehdokkaita on joillakin puolueilla ollut vaikeuksia saada jo ennen koronaa ja vaalikampanjointiin on monenlaisia väyliä. Fyysiset kokoontumiset eivät suinkaan ole ainoa keino, kuten ei aiemminkaan.

    Toisekseen eiköhän jo ole aika myös sille, että aletaan tehdä tosissaan politiikkaa ilman, että kaikki perustellaan koronalla.

    Koronaa ei pidä unohtaa, mutta ei sitä voi joka asiassa keppihevosenakaan käyttää.

    1. Korona tuli ja pysyy valitettavasti agendalla. Mikään ei palaa ennalleen, ei politiikkakaan, vaikka niin maanitellaan. Suomalaiset itse pitävät siitä huolta välinpitämättömyydellään ja itsekkyydellään. Korona hallitsee.
      Mutta, kun persut mainitsin, jotka kuuluvat kait kuntapolitiikkaan, niin mikä on agenda ?
      Vihan lietsonta, vastakkainasettelu, kaiken vastustaminen, EU-tuet, jotka on myönnetty, rajat kiinni, korona hoitaa senkin, maahanmuutto on kaluttu juttu ? Mikä, joka eroaa kokkkareista ja muista ?

      1. Heikki,- rauhoittuisit jo, etkö huomaa kuinka naurettavaksi teet itsesi muidenkin kuin perussuomalaisten silmissä.
        Sinäkin olet sivistynyt mies, mutta vihallasi meitä kohtaan poltat vain kynttilääsi molemmista päistä ja tämän sanon ihan ystävyydellä.
        Olet kuin Don Quijot, joka taisteli tuulimyllyjä vastaan.

  5. Minulla on kyllä Heikki eri käsitys vihasta ja sinun juttusi meistä ei takuulla tolkun ihmisiä naurata, pikemminkin tuntevat myötähäpeää.

Vastaa käyttäjälle arvi. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *