Kepun kannattajien huuto on hukkuvan ääni korvessa.

Ei voi muuta sanoa, kun seuraa kepun puoluejohtajien ja taustasatraappien politiikan tekoa Arkadianmäen herrahississä, että kauaksi ovat erkaantuneet kentän ja kannattajiensa tahtotilasta.

Sillä kaikki kepulaiset, joilta olen kysellyt heidän mielipidettään kepun osallistumisesta punavihreän hallitusohjelman toteuttamiseen, niin ovat yksituumaisesti olleet sitä mieltä, että kok-peruss.- ja kepu olisi pitänyt koota viime eduskuntavaalien jälkeen maata johtamaan.

Sillä jo eduskunnan voimasuhteetkin sosialistien ja ei sosialistien välillä ovat selvä singaali siitä, mitä kansalaiset haluavat.

Ja nyt sitten , kun toinen koijari ( Kulmuni ) vaihtuu toiseen koijariin ( Vanhanen ) niin on aivan selvää, että tällainen kasvojen kohotusyritys ei kepun kannatuviisaria saa värähtämään ainakaan ylöspäin ja rypyt entisestään lisääntyvät kepun kannattajien otsalla.

Yhdeksän kymmenestä kepulaisesta joita olen jututtanut asian tiimoilta, ovat jyrkästi sitä mieltä, että tätä viherhumppaa ei ainakaan kepun pidä enään olla edistämässä, kun siitä olisi alun perinkin pitänyt kieltäytyä.

Kepun johto istuu norsunluutornissaan ja hokee, älä tule paha kakku, tule hyvä kakku.

 

3 vastausta artikkeliin “Kepun kannattajien huuto on hukkuvan ääni korvessa.”

  1. Kepu varmaankin luottaa että Vanhasen ”charmi” vetoaa. Hän on kyllä siitä perinteinen poliitikko, A-studiossakin puhui puhumistaan, mutta ei sanonut yhtään mitään.

    Jos uusi nousu tulee Vanhasen avulla, totean että politiikka on jännää. Mutta luulenpa ettei näin käy, eikä ole.

  2. A-studiossa Vanhasen nuoleskelijat, Orpo ja Halla-aho kommentoivat kuola suussa odottaen, että hallitus kaatuu ja pääsisivät siivelle kepun kanssa. Viisas Vanhanen ei turhia löpissyt, kun ei päivääkään ole ollut vielä uutena ministerinä.

  3. Jos kepun johto satraappeineen ajattelee Vanhasesta saavansa sateentekijän puolueelleen, niin kyllä siinä kepun pelto tulee Vanhasen opein jatkamman vesakoitumistaan kesantona.

Vastaa käyttäjälle arvi. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *