Kerran vielä koronasta ennen papin aamenta.

Minusta taitaa meidät suomalaiset pelastaa koronalta ainoastaan se, että kaikki ministerit Kiurua lukuunottamatta sairastuisivat koronaan, se taitaisi olla ainoa asia, mikä saisi heidät hereille ja näkemään kuinka vakavasta asiasta on kyse.

Sehän on selvä, että osa kansasta ei uskoisi edes pakkoa ja ajattelevat, että pykälät eivät heitä koske ja elävät kuin ennen koronaakin ja kuvittelevat olevansa kuolemattomia.

Juuri kun oltiin pääsemästä koronasta, niin hallitus avointen ovien politiikallaan päästi pirun takaisin aisalle istumaan.

Hallin Janne kun häihin lähti, niin aisalla istui piru sanotaa laulussa ja häitä onkin vietetty oikein olan takaa ja oikein tappi tuntumalla ja poskivalssia tanssien uskoen, että Marin pelastaa meidät nytkin pirun kynsistä.

Ilo ilman viinaa on teeskentelyä sanoo kansanviisaus ja tiukassa tämä ikiaikainen oppi on kansalaisten menttaalissa ja jos suomessa ei ole tarpeeksi tarjottavaa, niin seiväsmatkat pelastaa.

Tavjakin ilkkui Ruotsille, mutta nyt ei taida naiseuskaan pirua pysäyttää, se ei katsomitä housu sisältää, kun pää on tyhjä.

 

11 vastausta artikkeliin “Kerran vielä koronasta ennen papin aamenta.”

  1. Presidentti Niinistökin kuuluu riskiryhmään, mutta siellä vain Paavo Nurmen kisakatsomossa istui muiden kuolemattomien joukossa, rätti naamalla ja ”nyrkki” taskussa.

    1. En toki kenenkään sairastumista toivo, mutta onko nyt jo menty liian pitkälle tässä yksityisyyden suojassa, joka vaarantaa yhteiskunnan kokonaisvaltaisen turvallisuuden

    2. Kuka voi sanoa riskiryhmistä oikeasti mitään nyt kun koronaa levittää kaike ikäset
      Ei vain 70 v täyttäneet terv tepivaari

      1. tepi,- itsekkin pidin/pidän tätä kategoorista ikärajaa pilkantekona niitä kohtaan jota se koskettaa.

  2. No kaikilla saa olla oma mielipide silti ei pidä lietsoa hysteriaa kansan piiriin ja siitä seuraamuksina mm itsemurhien lisääntyminen
    Puoli vuotta ei ole teeveestä tullut kun koronaa alkaa pikkuhiljaa ottaa asia ns pattiin liian kanssa
    Asiaan pitää olla asialinja ja ottaa kaikki siinä olevat vaarat vakavasti terv tepivaari

  3. Jos nyt jotain hauskaa vakavasta asiasta hakee niin kyllä maskifarssi hakee vertaistaan.

    Keväällä maskeista ei ollut mitään hyötyä, nyt syksyn sylin lähestyessä niistä onkin hyötyä ja sitten annettiin sellainen suositus, jonka logiikassa on kyllä pahoja puutteita.

    No on ainakin virkamiehillä ja vastuu poliitikoilla ollut ajankulua.

  4. Jos joku pystyisi kertomaan kaikelle kansalle eri tyyppisten maskien roolit ja käytön yksiselitteisesti, olisi hän ihmemies.
    Sitten on tämä kohderyhmä, peruskansa, jota et kyllä maskit naamalle saa ellei ole pakko. Sitten niitä lukutaidottomilla riittää roikuttamassa maskeja kaulalla päivätolkulla.
    Sitten alkaa irvailu tai tuijottaminen ja huomauttelu busseissa ja julkisissa kulkuvälineistä, jotka käyttävät tai eivät käytä.
    Helppoa on tuo irvailu kuin heinäteko, mutta ei sateella.

    Meillä on 5 eri tyyppistä maskia: saksan tyttärien tekemät viikatut kangasmaskit, joissa on sisäpuolella vaihdettavalle paperinenäliinalle tasku. Koko naaman peittävät thairouvan ompelemat tyylimaskit, kirurgimaskeja ja ”ilmansuodatinmaskeja”. Visiirit puuttuvat.

    Paras maski on pysyä kotona, metsässä tai yksin autossa ajelemassa huvikseen tööttäilemässä maskillisille. Tai muuttaa Wärtsilään.

  5. Pitäisi olla kaikessa kodin ulkopuolella liikuttaessa maskipakko, sen rikkojalle tuntuva sakko, niin johan alkaisi homma pelittään, kun olisi näin yksinkertainen ohje ”yksinkertaisempienki” noudattaa.

    1. ….tämä on nyt niin poikkeava tilanne maassamme, että poikkeavatkin keinot pitää ottaa käyttöön, koska vapaaehtoisuus on rinnastettavissa ehdonalaiseen oikeudessa, eli yhtä tyhjän kanssa.

      1. …ja kaikkihan nyt sen toki tietää, että maaseudulla ei pakkoa olisi, vain taajamissa ja kaupungeissa, jossa on liikkeellä muitakin.
        Onhan tietenkin maaseudullakin joukkokokoontumisia ja muuta yhdessä tapahtuvaa, silloin terveen järjen käyttö on suotavaa.

  6. Yhdysvallat on huono esimerkki kuinka asiat hoidetaan, narsistinen Trump on kiinnostunut vain omasta jälleen valinnastaan, 170 000 kuollutta jo nyt ja lisää tulee joka 8 sekunti.

    Olisiko hienoa jos meillä olisi tälläinen ”johtaja”…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *