Kyllä se rasismi kukkii myös suvaitsevien yrttitarhassa.

Suomessa niinkutsutut suvaitsevaiset kauhistelevat uutisia maailmalta, jossa ihmiset  ja yritykset joutuvat vainotuksi ja syrjityksi poliittisen mielipiteensä vuoksi.

Mutta niinhän se on meilläkin, jos sanot olevasi perussuomalaisten kannattaja ja äänestäjä, niin tiedän lukuisia tapauksia, jossa yrittäjät ja palkansaajat ovat joutuneet näiden vihervasemmistolaisten hurmoskonklaavien taholta saartoon ja toimeentulostaan luopumaan, koska liputtavat muuta kuin punaista tai sateenkaaren väriä.

Ja vaikka perussuomalaisissa onkin yksittäiset henkilöt antaneet mopon välillä karata käsistä ( mitä tapahtuu muissakn puolueissa ) niin sokea reettakin sen on nähnyt ja näkee, että perussuomalaisia jahdataan suurennuslasin kanssa, niin median kuin muidenkin puolueiden toimesta ja nyt yksittäiset kansalaisetkin viljelevät perättömiä ja aiheettomia syytöksiä  perussuomalaisista poliisien tutkittavaksi.

Mutta kuten on huomattu, niin eivät kansalaiset ole enään medialukutaidottomia ja Ylenkin rasismihenkinen uutisointi perussuomalaisista ei enään uppoa kuin pahiten aivopestyihin suomalaisiin.

 

28 vastausta artikkeliin “Kyllä se rasismi kukkii myös suvaitsevien yrttitarhassa.”

    1. ……jos ei halua nähdä, niin ei sitä silloin näekkään, vaikka eteen levitettäisiin.

  1. Ei siitä niin kauan ole, kun Persut olivat hallituksessa. Mitä Persut siellä tekivät? Löivät köyhää sen minkä kerkesivät. Kai sää muistat Lindströmin? Mitä sitten, vaikka Persut hajosivat kahteen leiriin. Jos ja kun persut pääsevät hallitukseen, miten lujaa köyhää lyödään, taas? Kokoomuksen rinnalla tottakai, kuten ennenkin. Kokoomus on suurpääomien puolue, jolle työväki ja köyhät on vain pakko, kun ilman ei tule kapitalistikaan toimeen. Persut ratsastaa muukalaisvihalla, ja myy sitten senkin aatteen kun rahaa saa. Ei kuule Persufani, katsohan maailmaa vähän laajemmalti.

      1. Kyllähän Suomessa on ja on ollutkin isänmaallisia kommunisteja jopa isänmaallisia siinä mitassa, että henkensäkin laittoivat peliin mm 40-luvulla.
        Sinulla taitaa kommunisti olla eräänlainen mörkö kuten parillekkin varsin sotaiselle näiden sivustojen blogistille.

  2. Ehkei sentään enää vuonna 2020, vai kuinka?

    ********************************************************************************

    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/vaite-perussuomalaiselta-ehdokkaita-kiusataan-tyopaikoilla/5fee51a1-93d8-3074-a97d-77969c0fa92c

    3.10.2012

    Perussuomalaisten eduskuntaryhmän oikeudellinen asiantuntija Erkki Havansi väittää puolueen jäsenten ja kannattajien kohtaavan kunnallisvaalien vuoksi syrjintää työpaikoillaan.

    -Henkilö on uutena perussuomalaisena tullut juuri ulos ”puoluekaapista” eli tunnustanut perussuomalaista väriä asettumalla ehdokkaaksi. Työnantaja on heti reagoinut uhkaamalla potkuilla tai työntekijän aseman huonontamisella, Havansi kirjoittaa

  3. Jos työnantajalla on kolme hyvää ja kokenutta rakennusalan ammattilaista edessään, joista pitäisi ottaa yksi töihin. Kaikki ovat saman arvoisia edustajia kunnanvaltuustossa. Yksi vasuri, toinen persu ja kolmas kokkari. Kenetkä työnantaja valitsee ?

    1. Enpä usko, että kokoomuslaista ainakaan; liian suuri työtapaturmariski, ainakin rakennuksilla, ainakin jos kyse on työntekijästä.

  4. Jos eräänä aamuna heräisi niin ahdasmielisenä, että kokisi itsensä tämän ajan suvaitsevaikseksi, niin harkitsisin vapaaehtoista eutanasiaa.

      1. ”Ahdasmielisyys on siis on valintasi elämäsi eliksiiriksi ?”

        Luetun ymmärtäminen on joskus haasteellista.

        Toisaalta se on niin kovin tyypillistä erityisesti ns. suvaisevaisille, jotka lukevat asioita, joita ei ole kirjoitettu, kuulevat asioita, joita ei ole sanottu ja näkevät asioita, joita ei ole tapahtunut.

        En tiedä, mutta veikkaan, että ympärillä oleva kupla vääristää todellisuutta.

  5. Jos työnantaja on persu, valinta on persu, koska siinä maailmassa ei nähdä vaihtoehtoja.
    Jos työnantaja olisi kokkari, valinta olisi vasuri, koska ei tarvitsisi pelätä kaverikapitalismia. Persun valinnassa kokkarityönantajasta tulisi kylällä naurun aihe.
    Jos työnantaja olisi vasuri, valinta olisi vasuri, molemmat ovat tovereita jo keskenään.

  6. Täällä on PS kammoisia ja Punikki kammoisia. Olisi mielenkiintoista kuulla millaisia painajaisia näette joka yö
    … 💪🤣🤟

  7. Ei kait niin itseensä käpertynyttä ihmistä olekkaan, että poliittisia painajaisia unissaan näkisi. Työunia ehkä; kertoilihan se romanimies toiselle nähneensä painajaisunen, oli joutunut töihin. Kaikkihan tiedämme romanien työhalut; eipä silti, ei ilmiö kovin harvinainen liene missään piireissä, nimittäin tuo työhaluttomuus ja toisaalta, joidenkin mielestä kait on mukavampaa leikkiä kaiken maailman haaveleikkejä, kun ei isona tullutkaan sitä mistä oli haaveillut. Henkilökohtaisesti lopetin työnteon yli kymmenen vuotta virallisen eläkeiän jälkeen, enkä liene mitenkään edes harvinainen tapaus.

  8. Kyllähän se taas nähdään, että kuinka suvaitsevaiset puolustavat saavutettuja etujaan kun vähän tikulla sorkin muurahaispesää.
    Jopa kommunisti hyökkäsi täyslaidallisen minua kohti, sekin jo osoittaa kuinka oikeassa olinkaan.
    Mutta tämä äärisuvaitsevien plutoona on verrattain pieni ja vähitellen he ”pakenevat vuorille”, kun vuori ei tullutkaan heidän tykönsä.
    Tässäkin taas ammuttiin viestintuojaa, koska viesti ei ollut heidän mieleisensä.

  9. Äläs nyt Arvi hermostu, jos minua kommunistiksi tituleeraat; ohi meni. Kirjoittelen ihan omia ajatuksiani, ilman poliittista kuorrutusta.
    Olenhan jo aiemmin kertoillut miten, vaikkakin viistosti hymyillen, arvostan ehdotonta uskoasi puolueeseesi.
    Sinusta saattaisi tulla erittäin esimerkillinen muslimi ja islamisti, niin vahva uskosi näyttää olevan aatteesesi ja profeettaasi.
    Enhän minä voi kuin ihailla.

  10. Kalle,- en sinua toki kommariksi sanonut, se tuo Huhtala taitaa olla kaikkien kolmen maassamme toimivan kommunistipuolueen jäsen.

    1. …oli kyllä loukkaus verrata minua islamistiin ja muslimeihin, sillä perussuomalaiset eivät turvaudu väkivaltaan kenenkään vakaumuksen eikä uskontonsa vuoksi vaikka sanallisesti toki ääriainesta olenkin.

    2. Voisi minua hieman vasemmistolaiseksikin luonnehtia ja on myöskin luokiteltu näin. Se on jokaisen lukijan ihan oma käsitys, minun kirjoituksieni päällä ei ole minkään puolueen kermavaahtoa, eikä tule olemaan.

  11. Luit tekstini ehkä hieman huolimattomasti; jos loukkasin, anteeksi.
    Kuitenkin tarkoitin kritiikittömän vahvaa uskoa aatteeseen, johtajiin. Ei siitä ole koskaan Suomessakaan mitään hyvää seurannut.
    Esimerkkeinä mainitsisin, SK-järjestö, AKS, Lapuanliike, … yms. 20-30-luvuilla kommunistit olivat ”lainsuojattomia”, olivat pääosin suljetut turvasäilöihin; talvisodassa heitä taas tarvittiin ja jatkosodassakin.
    Jälleenrakentamisen yhteydessä taas tarvittiin kaikenlaisia raskaan työn tekijöitä; kommunistejakin.
    Isäni tiilitehtaalla, kuten jo monasti lienen maininnut, pääosa työntekijöistä oli kommunisteja mutta isäni hyvin tuntemia henkilöitä, ei haitannut mitenkään toimintaa.
    Minun mielestäni kommunisti tuskin on mikään kirosana; ainakaan kaikille.

  12. Minusta kommunsmi ei eroa natsismin perusperiaatteesta mitenkään, totalitarismia molemmat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *