Laittaako Kulmuni toisenkin toverin ”kilometritehtaalle” ( Rinne / Marin )

Kepun kannatus saa tämänpäivän YLE- Gallupissa täyden kympin kansalaisilta. ( ansaitusti )

Täys kymppi on kuitenkin puoluekannatuksissa katastrofi puolueelle.

Ja pullantuoksuinen Saarikkokaan ei saa viisaria värähtämään ainakaan ylöspäin puolueessa ( jos tulee valituksikaan )

Yleensä asiat eivät ole mustavalkoisia, mutta kepun yhä jyrkkenevä persmäki on yksinomaan seurausta siitä, että ovat vasemmistona vasemmiston joukossa.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja sanoessaan, että pian kepusta marssii esiin oppositio, joka vaatii lopettamaan sosialistihallituksen juoksupoikana olemisen.

Se voi tapahtua jo syyskuussa puoluekokouksessa ja se ehdokas joka hyppää opposition vaatimuksia tukemaan, tulee myös valittua puheenjohtajaksi.

Saarikko on menetetty tapaus ja luulempa, että Kulmunin pelastaa tappiolta vain vihervasemmisto-ideologian tukemisen päättäminen hallituksessa.

Kulmuni kyllä tietää, että hallituksen ovet kyllä avautuvat perussuomalaistenkin johtamaan hallitukseen, joten hänellä ei ole kuin voitettavaa, pistämällä Marin ”kilometritehtaalle”.

 

 

13 vastausta artikkeliin “Laittaako Kulmuni toisenkin toverin ”kilometritehtaalle” ( Rinne / Marin )”

    1. Kulmunilla on nyt kädessään valttikortit, jos hänet puheenjohtajaksi valitaan, niin se tietää hallituksen vaihtamista sosialisteista ei sosialistisiin.
      Saarikko taas juottaa puheenjohtajana kansalaisille samaa vihermyrkkyä, kepun lahjapaperiin käärittynä.

      1. Verkkouutisten sivuilla Kulmuni jo sanoo ennakoitavasti, että punavihreys on kepun kuolema.

  1. Ihan mielenkiintoista on lukea näiden ”puolueuskovaisten” tekstejä.
    Ihan se on kuin erilaisten uskonsuuntien julistusta ja siihen uskomista.
    Ihmisellä nyt näyttäisi olevan tarve uskoa jotensakin ylempään; kuten puolueeseen.

  2. Kalle,- kyllä minä uskon ainostaan Isään Jumalaan ja tämä uskoni perussuomalaisiin on vain maallista sorttia.

    1. …ja kumpaakaan uskoani en häpeä, enkä paljasta päätäni helppoheikkien vaatimuksesta.

  3. Mielestäni molempia aatteita tarvitaan mutta oikeita henkilöitä asioita hoitamaan.
    Citykepua ei tarvita eikä myöskään cityvihreitä.
    Kepu ja vihreät luovat aidon vastavoiman nykyiselle menolle, eikä SDP:n suuntaus juurilleen mielestäni tilannetta huonontaisi.

  4. Oikeat henkilöt toimimaan aatteiden/puolueiden asioita hoitamassa; tästä lähtökohdasta ajatellen, puolueita tarvitaan.
    Muutaman päivän Eestissä kun olin, tuttavieni mielipide oli, että EKRE:ssä väärät henkilöt ovat saaneet maan hallinnon lähes sekaisin. Vertasivat EKRE:ä jopa entisiin Vapseihin. Tuttavani eivät ole poliittisesti aktiiveja mutta politiikkaakin seurailevat.

  5. Minä en noista gallupeista pajonkaan perusta, ajattelen vaan ihan omilla aivoillani. Keskustapuoluetta ja siinä mieluummin Kulmunia tarvitaan hyvinkin paljon tulevaisuudessa. Lähitulevaisuudessa tulee tapahtumaan nyt jo orastava kaupunkilaispako. Se on osittain korona epidemian ja osittain ahtaiden kaupunkiolosuhteiden ansiota ja nyt tarvitaan rohkeata ja selkeätä maakuntapolitiikkaa.

    Maaseudulle kun Keskusta saa nostettua sitä lopetettua elinkeino- ja palvelutarjontaa, niin asukasluvut alkavat nousta. Onko sillä niin väliä minkä puolueen toimesta maakuntapalveua ja yritystoimintaa parannetaan, mutta kun mikään muu puolue ei edes yritä. Keskustapuolueeseen on siis ihan pakko vaan uskoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *