Marin lomailee ja korona paiskii töitä.

On ihan inhimillistä, että annetaan nyt Marinin huilata, kun oli Brysselissä puolustamassa kodin, uskonnon ja isänmaamme etuja.

Mutta vaikka ”kuningatarkin” on lomansa ansainnut, niin kansalaiset ovat erittäin huolestuneina seuranneet  toisen aallon riehumista siellä, missä taas ollaan elämässä kuin ”vanhoina hyvinä aikoina” ja suomi kyllä tulee samassa junassa, kunhan ulkomaanreissaajat ja lomaturistit saapuvat takaisin koronapesäkkeistä ”impivaaraamme”.

Presidenttikin on nyrkkinsä piilottanut taskunsapohjalle, kun kuningatar ei suvaitse alamaisiltaan neuvoja aiheesta, josta ne eivät mitään tiedä, toimivat vain mutu pohjalta.

Marin tulee TAAS yllätetyksi ikäänkuin pikkumustat kintuissa ja taas laitetaan mummot kaappiin ( ei happikaappiin )

Nyt sitten suunnitellaan maskipakkoa, mutta eihän ne enään auta siinävaiheessa kun ”maskit on housuissa ”.

Eduskunta tulee lomalta vasta syyskuun puolella ja luulisi Marininkin ymmärtävän, että nyt on hengenlähtö lähellä, jos vaan maataan laakereilla lepäämässä.

 

18 vastausta artikkeliin “Marin lomailee ja korona paiskii töitä.”

    1. Se, katos se on persupassi, jolla päsee kännissä ympäri ämpäri isoon maaimaan naisia narraamaan. Jäisi nyt sinne Hondurasiin sahaamaan naisia silmän.

  1. Voi teitä, että Teuvokin piti vielä tähän ottaa Marinin kirkkautta korostamaan.
    Onko nyt mielenne hyvä te hurskaat ja rikkeettömät ja olette tainneet Raamattua siteerata vääri, kun oletta omasta mielestänne autuaita, ensimmäisen kiven heitettyänne. Kallelta tätä en odottanut, Heikki soittaa vänaa levyä.

    1. Kuvittelisi teidänkin kantavan enemmän huolta koronan toisesta aallosta, kun Teuvon diplomaattipassista.
      Jos Marin odottaa sitä, että Teuvon loma loppuu ennenkuin pääsee koronan kimppuun, niinkö.

      1. Arvi, Teuvolla vaikuttaa olevan valtaa enemmän kuin äkkiseltään ajattelisi ja onhan se niin, että USA:sta koronakin katoaa jos presidentti vaihtuu.

        1. Tosiaan Mika, Yhdysvalloistakaan ei löydy mitään, mitä ei luokiteltaisi Trumpin syyksi ja aika tavalla tämä näkyy koskettavan myös perussuomalaisia suomessa, vaikka ovat oppositiossa.

    2. Minulla kun sattuu olemaan paha vika ”töl väistä” puolueesta riippumatta, milloin ketäkin poliitikkoa.
      Kuten olen usein maininnutkin, poliitikkoja en juurikaan arvosta, puolueestakaan riippumatta; PS:nkin riveissä kyllä löytyy arvostamianikin poliitikkoja kuten muissakin puolueissa.

        1. Arvi, täällä on eräillä tapana nälviä sinua koska olet PS puolueessa, punaiset ja vihreät oikein pitää jahtaamisestasi.

          1. Niin Marko, kyllähän minua saa kutsua hulluksi ja vaikka seinähulluksi ja onhan nuo impivaaralainen ja mitään ymmärtämätön juntti, rasisti tullut tutuksi kohdallani, mutta nimitelköön miksikä haluavat, kunhan eivät liiveihin ui,
            Minun kotikasvatukseni kuitenkin kieltää muiden blogistien nimittelyn halventavin termein.

        2. Anteeksi nyt vaan Arvi; kyllä blogisi jotenkin Hakkaraista ja koronaa käsitteli. Näin ihan oikeasti ymmärsin.
          En sodi PS:sää vastaan, en muitakaan puolueita kun en puoluepolitiikasta kovinkaan perillä ole.
          Vain korona-aikaiset käytännöt minua kiinnostavat, siitä Hannun alustukseen kirjoittelinkin ja varmaan aktiivisena blogistina luitkin, ehkä.
          Arvostan Arvi näppärää sanankäyttöäsi ja sujuvaa mielenilmaisuasi. Se siitä. Kaikkihan me olemme erilaisista asioista jotain mieltä; joskus samaa, joskus täysin erilaistakin.

          1. Kalle,- olet oikeassa, kyllähän se Hakkarainen kuuluu myös mainitsemiini lomailijoihin.

            1. Olet muuten Arvi siinä mielessä arvostamani blogisti, että osaat myöntää olleesi väärässä. Vaikka en läheskään kaikkien mielipiteittesi suhteen samaa mieltä olisikaan, arvostan kuitenkin.
              Arvokas ominaisuus kenelle hyvänsä blogistille.

  2. Joitain virologian opintoja joskus suorittaneena, en voi olla ihmettelemättä miten ne maskit olivat keväällä täysin hyödyttömiä, mutta syksyksi pohditaankin sitten jo maskipakkoja.

    Tässä on varmaan se sama logiikka, jonka perusteella alkoholi muuttui vaaralliseksi tasan kello 22.

  3. Avaus oli Marinin loma ja korona:
    Korona annetaan nyt levitä ja ihmiset ovat pöllöjä varsinkin ne kyynärpäätaktiikka sellaiset…

    1. Marinin vihersosialisti hallitus aloitti tyhjästä ja nyt on ensimmäisen vuoden aikana ottanut jo 20 miljardia velkaa.
      Tämä on sitä koronavelkaa ja jos nyt kuten näyttää, että toinen aalto on ensimmäistä pahempi, niin velka nouseeki jo 40 miljardiin toisena vallassaolon vuotena.
      Siihen vielä kolmas vuosi, niin päästäänkin jo 60 miljardiin.
      Eiköhän näillä miljardeilla jo tukipaketit suomenkin postiluukusta tipahda Brysselin postikonttorista.

      1. Samaan aikaan rikas Italia saa 200 miljardia että porukoilla on varaa ajaa Ferrareilla. On tämä yksi iso vitsi.

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *