Riäväkylän rinsessa.

Sanna Marin Tampereelta, hurmas koko suomenmaan, hiuksiensa punapaulaa, porvaritkin kumartaa.

Koronakaan ei se saanut, Sannan hymyy hyytymään, ”vangittuna” vanhuksilta, ilon kyynel vierähtää.

Mäntyniemen ”kuningaskin”, prosentteja tutkailee, pelkää että Sanna hänet. hopealle potkaisee.

Kaikki luuli että Saulin, Pekka perii uskottiin, mutta sitten Haavistonkin, polku johti poliisiin.

En ma usko että Sanna, Mäntyniemeen pyrkisi, koska unilukkarina, vallan valjaat riisuisi.

Nyt on suomi vihdoin saanut, monarkkinsa omansa, Tampereesta leivotaankin, kivikylä komia.

Nyt ei ole vielä aika, kilistellä laseja, korona kun saattaa ottaa, kruunun Sannan kutreilta.

Taitaa olla tasavalta, suomelle se parasta, silloin joka neljäs vuosi, vaihdetaan me tuoleja.

Kruunupäät ne voivat elää, ihan omaa elämää, Sannakin voi ylpee olla, ”kassaneidin” perimää.

 

 

16 vastausta artikkeliin “Riäväkylän rinsessa.”

  1. Perintöprinsessansa kaikki, Sanna jättää varjoonsa, Kulmuni ja Ohisalo, Henrikson ja Andersson, murusia pöydänalta, kilvan kerää kruunuton.

  2. …rinsessan ulkoinen kauneus ei ainakaan vielä ole saanut minulta ”viisaria värähtämään”, mutta jos hän osoittaisi pystyvänsä koronanjälkeisestä ajassa ajamaan koko suomen asiaa, ilman ideologisia suitsia, niin sitten voisi……

  3. Enpä muista, että Suomessa koskaan olisi ollut puoluepoliittisesti valittua pääministeriä, jota ei ideologia ohjaisi.

    Virkamieshallitukset ovat ainoita, joita politiikka ei niin ohjaa, mutta nepä ovatkin olleet vain väliaikaisratkaisuja.

    Täällä joskus väännetään siitä, että mikä se sellainen vihervasemmisto on. Jotkut pitävät haukkumasanana koko termiä.

    Tuon Heikin linkkaaman Aamulehden uutisen mukaan se on viiteryhmä, johon Sanna Marinkin kuuluu. Faktalaatikossa nimittäin todetaan, että Marin kuuluu puolueensa vihervasemmistolaiseen siipeen.

    1. Aika hyvinhän Marini on ideologinsa pitänyt vakkansa-alla tässä koronataistelussa, niin jospa hän osoittaisi valtiomiesmäisyyttä myös koronan jälkeem

    2. Niin on kuulunut puoluekartalla. Nyt hän on pääministeri ja hänen on pakko ottaa puoluekaapu pois päältä.
      Muuten, mitä pahaa vihervasemmistolaisuudessa on vrt. keskustaoikeistolaisuus tai äärioikealla kapitalistiporvarillisuus ?

  4. Vihervasemmistolaisuus on minun makuuni liian unelmahöttöpolitiikkaa. Rahaa seinästä-politiikkaa. Unelmat ovat suuria, mutta reaalimaailma iskee vastaan.

    Toisekseen eihän kukaan sano kuuluvansa vihervasemmistoon. Eihän semmoista joukkoa joidenkin mielestä edes ole olemassa.

  5. Tälle ajalle on tyypillistä se miten politiikka kiteytyy henkilöihin. Politiikan sisältö voi olla ihan kuinka ristiriitaista tai jopa päätöntä, mutta kunhan joku vaan on ihku, niin kaikki on hyvin.

        1. Punademarista tulee vielä ongelmia varsinkin, kun on herkkähipiäinen kuin mooses-Lipponen.

          1. Kun suomen eduskunta nyt kuitenkin on oikeisto enemmistöinen, niin pidän häpeällisenä sitä, että kepu ja kokoomus ovat täysin hampaattomia tämän marginaalisen vasemmistojuntan edessä. Nämä kaksi puoluetta tekevät kaikkansa, että eivät vaan joutuisi vihervasemmiston giljotiiniin ja tältä välttyäkseen huutavat kurkku suorana persuvihaansa.
            Orpokin nuoleskelee hallituskipeydessään Marinin suuntaan, ottaen ja pitäen perussuomalaisia päävastustajanaan, vaikka maatamme uhkaa nopea pankrotti vihervasemmistolaisen talousideologian seurauksena.

            1. Arvi, eniten olen kyllä huolissani siitä kuinka vähäisellä itsenäiselläajattelulla tässä ajassa eletään.

              Politiikka on luokkaa huulipunan väri ja kiva hymy, sen sisällöllä ei ole merkitystä edes isolle osalle niistä, joita se kipeämmin koskee ja mainittujen lisäksi on omituinen joukko, jonka mielipide vaihtuu aivan päinvastaiseksi kuin aiemmin aina vaalien jälkeen.

              1. Näin se on Mika ja tuntuu tosiaan, että sillä ei ole enään mitään merkitystä mitä on pään sisällä ja kritiikki esim. hallitusta kohtaan koetaan vihapuheena ja ollaan niin tuohduksissa, kun kehdataan hallituksen suoranaisista virheistä muistuttaa koronaa koskien. Oletin, että korona ja siitä johtuva ja tuleva taantuma saisi tämän hallituksen riisumaan utopistisen ohjelmansa realistiselle pohjalle, mutta mitä vielä nyt näyttääkin, että juuri koronan varjolla jalat ovat vieläkin tukevammin ilmassa tällä vihersosialistisella kommuunilla ja kansaan uppoa kuin häkä, kun sanotaan että ei ole muuta vaihtoehtoa.

  6. Arvi, ihan juurikin näin.

    On jotenkin hassua se miten varsinkin hallituksen viimeajan ohjeet ja linjaukset ovat keskenään erittäin ristiriitaisia, jopa aivan järjellisen ajattelun vastaisia, mutta täydestähän ne menee, kun ei vaan erehdy ajattelemaan.

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *