Tavja kakkonen.

Iltalehden teettämän tutkimuksen mukaan Sanna Marin on ylivoimainen suosikki maamme seuraavaksi presidentiksi.

Vaikka suomessa haettaisiin suosituinta ehdokasta vaikka Perähikiän lopetetun huopatossutehtaan portinvartian virkaan, niin siihenkin Marin olisi paras vaihtoehto jos kansalta kysytään.

Minusta koko instituution voisi lopettaa Sauli  II.seen, sillä pääministeri ja eduskunta kyllä kykenee toimimaan myös harjannostajaisten juhlapuheen pitäjinä ja toimimaan vaikutusvaltaisten valtiovieraiden seremoniamestareina.

 

22 vastausta artikkeliin “Tavja kakkonen.”

  1. ….ja hyvin näyttää kansakunta selvinneen ilman jokavuotisia presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoakin kättelyineen.

  2. Ylivoimaisuus on suhteellinen käsite, 16% äänesti ylivoimaiseksi.
    Mielestäni Marin olisi huono presidentiksi johtuen siitä että ihmiset suhtautuvat häneen kovin kahtiajakoisesti, toiset varauksetta tykkäävät, osa ei voi sietää. Että vallasta riisutulla presidentillä olisi mitään virkaa olisi hänen oltava enemmän koko kansan presidenttiainesta.

    Vanhanaikaisuuttani edellyttäisin presidentiltä myös valtiomiesmäisyyttä, tässä suhteessa Marin on ainakin nykyisellä kehitysasteeltaan raakile.

    1. Eikös se ole ylivoimaisuutta, kun saa puolet enemmän ääniä kuin seuraavaksi tullut. ?

      1. Miten sen nyt ottaa jos 84% ei arvele olevan presidenttiainesta.

        Niin tai näin mielestäni vähän kyseenalaista sirkushupia tällainen gallup ei ajankohtaisesta aiheesta.

        Putkahti sellainenkin mieleen että jos itänaapurin malliin ajatellaan että pressankausia olisi loputtomasti ja tässä gallupissa olisi Niinistö myös mukana niin kuinka olisi Marinin osa ollut.

    2. Toki Marinin poliittinen kokemuspohja melko ohuehko lienee; toisaalta, Suomen nuorin presidentti, L Relander (Maal), oli virkaan astuessaan vain 41v, samaa luokkaa kuin Ranskan Macron.

  3. Presidentti on presidentti ja vaatii ikää, kokemusta ja karismaa. Mutta myös laajaa kansan tukea. Ei pressaksi sovi mitkään kollikissat tai kissimirrit.
    Kyllä pahalta kuulostaisi toisaalta kaiken maailman trumpit, putinit ja orbanit määrättömine valtaoikeuksineen.

    Pääministereitä menee ja tulee.

  4. … mutta merkille pantavaa on myös se, että kaikki pressat Kekkosesta alkaen ovat olleet demaripohjaisia tai ajattelevia kuten Kekkonenkin kepulaisuudesta huolimatta, Koivisto, Ahtisaari, Halonen. Poikkeuksena nyt Niinistö, joka hänkin änkesi ”työväen presidentiksi”.

    1. Katsastelin tuota presidenttilistaa; puoluekannaltaan presidenttimme ovat olleet; Edistyspuolue (lib) 2, Maalaisliitto 3, Kok 3, SDP 4.
      Tuon edistyspuolueen voisi nimetä myöskin Tasavaltalaispuolueeksi.

  5. ”vaatii ikää, kokemusta ja karismaa”-
    Mutta koko ajanhan nämä lisääntyvät Marinissa.

  6. Olen luvannut itselleni olla kommentoimatta politiikkaa joulun ajan ja pitäydyn lupauksessani, mutta esitän hieman aiheesta ohi menevän kysymyksen pohdittavaksi siitä mikä on poliitiikkaa ja poliitikkoja koskevan journalismin tila Suomessa.

    Asiaa voi pitää merkityksettömänä ja nykytilan kyseenalaistamista ”huuhaana”, mutta kun samaan aikaan mielellään korostetaan medianlukutaitoa ja kriittistä lähestymistapaa niin kysymys on mielestäni hyvin aiheellinen.

    1. Mutta kun kaikki on politiikkaa, en tiedä yhtään aihealuetta, jota ei poliittiset ambitiot johdattelisi kulloisenkin ”värimaailman” mukaan.
      Sama on ”tutkivan journalismin” osalta, jos et laula meidän laulujamme, niin sinun ei pidä myöskään leipää syövän.

    2. Politiikasta riippumatonta lehdistöä kannattaa seurata Kanavasta ja Parnassosta. Muu on lehdistö ja kanavat roikkuvat munattomissa politiikan hirttoköysissä.

    3. Hyvä periaate Mikalla, jos ei aivan umpipakana ole niin parempi hiljentyä ja pohtia maailman menoa ilman politiikkaa, joulun ikäänkuin rauhoittaa ja rauhoittua.
      Pisti vaan nyt silmääni tämä galluppi joka ei sekään mikään joulun asia ole vaan kun niitä solkenaan tulee koen osin sirkushuviksi mitä kansa janoaa ja mitä maksumiehille pitää lehtien tarjota.

  7. Arvin pilkkaama Tarja Halonen, pienestä puheviastaan huolimatta, on ollut kuvia, putineita tai busheja kumartelematon hemmetin älykäs presidentti ja ihan hyvä sellainen.
    Jotenkin tuo ulkonäkö on liian monesta merkittävin valintakriteeri.
    Jos näin on, niin Calle ja Silvia Suomeenkin.

  8. En myöskään oikein jaksa ymmärtää presidentin halveeraamista lievän puhevian suhteen. Kaikesta huolimatta hän on edelleenkin presidentti ja ansainnee arvostelut kohteliaalla kirjoitustyylillä, puolueesta riippumatta.

    1. Puhevioilla irvailu pitäisi jättää imitaattorien ansaintakeinoksi, pissakakka ja alapää huumorin ainekseksi, sitähän kansa kumminkin janoaa, sankoin joukoin vatsat hytkyen nauraa.

  9. Kovin on kova Marinin kannatus, kun edes kaikki demarit eivät kannata.
    Halonen puolestaan on toistaiseksi huonoin pressa Suomessa ikiä.

  10. Tämä gallup nähdäkseni kertoo ennen muuta yhdestä asiasta: Haaviston suosion laskusta. Muu on lähinnä seurausta tästä, ei sanomaa itsessään. Aina nykyiset vallanpitäjät ovat olleet tällaisen listan kärkikahinoissa.

  11. Puhevian ivaaminen – tartutaan siihen mihin tarttujan rahkeet riittävät.

  12. Yllättävän hyvä suosio näin vaikeina aikoina jolloin on joutunut tekemään ikäviäkin päätöksiä? Sensijaan Kepu kipuilee ja Haavisto vie puolueensa alamäkeen.

Vastaa käyttäjälle juhani karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *