Vaaleja käydään ”verissä päin” vaalien välilläkin.

Suomalainen parlamentarismi on kansanvaltaa, jota toteuttaa vaaleilla kansan valitsemat edustajat.

Mutta…….mutta, kun seuraa päivänpolitiikkaa ja päätöksentekoa eduskunnassa, niin koko ajan kaikki puolueet niin hallituksessa kuin oppositiossa käyvät vaalitaistelua.

Eduskuntavaalit, kunnallisvaalit, presidentinvaalit, EU-vaalit ja pian maakuntavaalitkin tekevät päätöksellisyydestä poukkoilevaa ja suuretkin kysymykset hautautuvat uusien vaalien ja oman puolueen asemointiin ja odotuksiin.

En tiedä siitten, mutta näin maalaisjärjellä ajateltuna vaalien yhdistäminen samaan aikaan käytäviksi saattaisi osaltaan olla yksi osatekijä, pyrkimyksestä vähentää jatkuvien vaalien käyminen myös vaalien välillä ja päätöksellisyys tulisi pitkäjänteisemmäksi.

Presidentinkin”valtakauden” voisi muuttaa nelivuotiseksi, joten hyvin sopisi yhdistettäväksi eduskunta,-ja EU-vaalien kanssa samaan aikaan käytäväksi.  Kunta,-ja maakuntavaalit sopivat kuin nyrkki silmään yhdessä järjestettäväksi.

Nykyään EU ja eduskuntavaalit eri aikaan järjestettynä mahdollistavat parlamentaarikkojen tuolileikit.

 

4 vastausta artikkeliin “Vaaleja käydään ”verissä päin” vaalien välilläkin.”

  1. Päinvastoin; Eduskunta, kunnat niin kuin presidenttikin 6 vuodeksi, tulisi pitkäjänteisempää touhua. Samaan yhdistettäisiin myös kuntavaalit. Kuntavaalien tuloksen perusteella voitaisiin nimittää myös kansanedustajat. Se taas tekisi kuntavaaleista laadukkaammat, etteivät kaikki kylän reikäkenkäiset olisi listoilla myös Eduskuntaan.

  2. Heikki,–pitäisiköhän kaikilta”reikäkenkäisiltä” kieltää ehdokkuus ?
    Eduskunta kuin myös kuntavaalit ovat läpileikkaus suomen kansasta ja jos vain kirjanoppineet, tohtorit ja maisterit dosenteista puhumattakaan istuisivat päätöksentekijöinä, niin minä en ainakaan tällaisilta kööreiltä mopoa ostaisi.

    1. Ilmeisesti nämä ”muita fiksummat ja asioita paremmin” tietävät katsoisivat oikeudekseen päättää, kuka saa äänestää…

  3. Siinä on oma puolensa yhteiskuntarauhan ylläpitoon että on vaaleja tipottain. Se antaa mahdollisuuden ilmaista mielipidettä epäsuoraan. Moni murhe on pienempi ihmisille jos koetaan että ainakin on mahdollisuus sanoa sanansa.

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *