Väärin äänestetty kuten Trumpin ja Brexitinkin kohdalla.

Puolan kansa äänesti väärin, jos hih…..lta kysytään ja saadaanpa nähdä, että pian he ovat jo kadulla syyttämässä voittajia ( Duda ) vaalituloksen vääristelystä.

On se domokratia vaikea laji, Soinin kopla yhtenä hyvänä esimerkkinä suomessa.

 

 

27 vastausta artikkeliin “Väärin äänestetty kuten Trumpin ja Brexitinkin kohdalla.”

  1. Pian on Tuppuraiset ja Tappuraiset vetämässä Puolaa ihmisoikeustuomio istuimeen väärästä vaalituloksesta.

  2. Presidentillä ei ole siellä suurempaa valtaa. Valtaa pitävät tahot, joista Lech Walesa sanoi, että ollaan menossa diktatuuria kohti. Ja joista Walesa pysyy visusti erossa.

    1. Puolalaisten enemmistö on sitä mieltä, että kun yhdestä kolhoosista ( CCCP ) päästiin, niin toiseen emme suostu.

    2. EU ei siedä ainoatakaan poikkipuolista tavua kenenkään minkään jäsenvaltion johtoon kuuluvan taholta. ”Pahin” on tässä suhteessa suorilla vaaleilla valittu presidentti, muodollsta valtaa tai.

  3. Sen sanoi Walesa jo. Kun alkaa olla diktatuuri onkin aihetta mennä kadulle. Onneksi Suomi on demokratia ja presidenttinä mukava mies.

  4. Niin Sauli kuin kaikki EU.n liittovaltion ihanuutta mylvivät ovat entisestään maamme suvereniteettia ja kansallista parlamenttiamme kaventamassa Brysselin ”keskuskomitealle”.

  5. Puola äänesti. Piste. Se mitä tästä seuraa on heidän asia, mitään tukia ei EU:n pidä maksaa sitten maalle joka haluaa pärjätä ”own way”…

  6. Suomessa hallitsee vasemmistolainen pölhöpopulismi, joka onkin sitä paremman luokan fasismia.sateenkaarilippuun käärittynä.

  7. Puola on samaa kastia kuin Turkkikin eli uskonfanaatikoita eri leireistä. Potkut EUsta !

    1. EU:ssa uskonnollinen fanaattisuus on olennainen osa sen nykyistä kehitystä, järjellä sitä on mahdotonta selittää.

    2. Siellä on Puolan lisäksi Unkari ja Tsekki, jotka on pidettävä Unionin jäsenenä lähes hinnalla millä hyvänsä, muuten tämä yhteisvastuun harmonia hajoaa pala palalta.

  8. Milloin viimeksi olette kuulleet, että Puolassa olisi tapahtunut terrori-isku?

  9. Puola, Unkari ja muut entiset Neuvostoliiton alusmaat ovat tervehenkisempiä kansallisvaltioita kuin vaikkapa Suomi ja Ruotsi. Puola ja Unkari ovat tutaneet nahoissaan totalitarismin ruoskan iskut ja ovat huomanneet, että uutta totalitarismia pukkaa. Tämän ymmärtämiseksi on paikallaan luoda katsaus näiden maiden historiaan:

    ” Päinvastoin kuin EU-valtavirtainen media on esittänyt ja monet EU-poliitikot ovat kiiivailleet, kansallismieliset Unkari ja Puola eivät ole uhkia oikeusvaltiolle…Todellisuudessa sekä Unkari että Puola pyrkivät palauttamaan todellisen oikeusvaltiotilan. – –
    Unkarissa ja Puolassa on kyse siitä, että noissa maissa oikeuslaitos kuten media ja talouselämäkin säilyivät kommunistien, sosialistien ja muiden marxilaisten hallussa siitä huolimatta ja senkin jälkeen, kun Unkari ja Puola poliittisesti vapautuivat kommunismista 1990-luvun alussa ja kun ne sittemmin liittyivät Euroopan unioniin.
    Oikeuslaitoksen marxilaiset juristit jatkoivat edelleen lain tulkintaa ja soveltamista marxilaisista ja todellisesta länsimaisesta oikeusperiaatteista poikkeavista esiymmäryksistään käsin. Nuo oikeuslaitokset ovat myös pitkälti täydentäneet itse itseään, joten vanha marxilainen perinne on säilynyt voimissaan noissa instituutioissa.” (Lainaus Juha Ahvion kirjasta ”Sananvapaus uhattuna Suomessa” (2018) sivu 145).

    Eli mahdollisimman lyhyesti sanottuna, Puola ja Unkari ovat joutuneet karsimaan yhteiskuntaansa pesiytyneitä marxilaisia romppeita johdattaakseen maansa aidosti länsimaalaiseen ja eurooppalaiseen oikeusvaltiolliseen kuosiin.

    ”Viktor Orbanin hallitus on toimenpiteillään hillinnyt nimenomaan sitä globalistisen vallankumouksellista ja Unkarin kansallisvaltiota vastustavaa vaikutusta, jollaista on Unkarissa pyrkinyt lietsomaan etenkin Geoge Soros kaikella sillä takanaan olevalla ideologisella rahavallalla, jonka taustoja selostan Aatos Erkko-pääluvussa.

    Tosiasia on se, että siinä missä valtavirran EU ajautuu kultuurimarxilaisine ja ateistisine ihmisoikeusideologineen yhä kauemmas historiallisista länsimaisista ja kristillisistä arvoista ja todellisesta oikeusvaltiosta, siinä Unkari ja Puola yhä selkeämmin vahvistavat aidon länsimaiseurooppalaista kansallista ja kristillistä arvopohjaansa ja yhteiskunnallista vapautta”. (Juha Ahvion edellä mainittu kirja sivu 146.)

  10. Arvostan puolalaisia. Puolalaisten kutsuminen uskonfanaatikoiksi on selkeää herjausta.

    Puola on nyt harvoja Länsi-Euroopan maita, jotka ovat pystyneet edes jotenkuten säilyttämään itsemääräämisoikeutensa – Englantia unohtamatta
    .
    Kaikki tapaamani puolalaiset ovat olleet fiksua väkeä.

  11. Ei voi kyllin tähdentää sitä, että muidenkin länsimaiden kuin Puolan ja Unkarin pitäisi päästä eroon yhteiskuntaansa vitsaamista marxilaisista romppeista.
    Näistä ”romppeista” ei voi syyttää yksin Marxia. Marxin ajatteluun vaikuttivat paljon hänen oppi-isänsä Hegel, ranskalainen Jean Jaques Rousseau, Ranskan vallankumouksen ”isä” ja tietenkin myös filosofi Platon teoksellaan Valtio, mikä teos on päivänselvästi innoittanut niin kommunismin kuin myös kansallissolialismin kehitystä.

    Marx ei keksinyt kommunismia, se oli jo keksitty, mutta hän oli se, joka loi aatteelle väkevän ja uskottavan pohjan. Olkoonkin, että Marxin kommunismi oli vastaveto teollisen vallankumouksen aikaansaamalle ihmismassojen siirtymiselle kaupunkeihin ja tästä johtuvalle köyhyyden ja kurjuuden lisääntymiselle, mutta hänen aatteensa nimissä on tapettu ja sorrettu ihmisiä enemmän kuin minkään muun aatteen tai uskonnon nimissä. Pitää muistaa, että Marx oli aikansa lapsi. Hänen ehkä pahin virheensä oli se, että hän uskoi ihmisen olevan pohjimmiltaan hyvä (veikkaan, että tässä näkyy Rousseaun vaikutus Marxin ajatteluun), tai ainakin että ihminen voidaan poliittisella kasvatuksella tehdä ”hyväksi” eli altruistiseksi ja solidaariseksi.

    Ei ihminen ole hyvä eikä hän ole paha. Hänessä on molemmat puolet, ja tähän eli ihmisen itsekkyyteen hänen teoriansa kaatuu. Oma suu on lähempänä kuin kontin suu, sanoivat vanhat. Ja kun oma suu on tyydytetty, sitten pitää tyydyttää läheisten tarpeet, hyvien ystävien ja tuttavien tarpeet, ja niin edelleen.
    Tähän tämä kaatuu, teoriassa paras ja oikeudenmukaisin hallintomuoto, käytännössä huonoin.

    Marx kirjoitti aikoinaan:
    ”Prometheuksen tunnustus: ”Sanalla sanoen minä vihaan joka ainutta jumalaa” on filosofian tunnustus, sen oma iskulause kaikkia taivaallisia ja maallisia jumalia vastaan, jotka eivät tunnusta ihmisen itsetajuntaa ylimmäksi jumaluudeksi. Älköön sen rinnalla olko muita jumaluuksia.”

    Ihmisen korottaminen jumalaksi ei ole minusta hyvä ajatus. Hän kun kuolla kupsahtaa toisin kuin taivaalliset jumalat. Ihminen on aina osannut pahan tekemisen taidon, nin uskontojen kuin jonkin aatteen nimissä. Aina se syy on löytynyt. Marx loi maan päälle langenneen uskonnon. Jostain syystä mieleen nousee Jeesuksen sanat: ”En minä ole tullut tuomaan rauhaa vaan miekan.”

  12. Turhaa persumaista kansallisuusvaltiovalitusta. Oikeusvaltio on vakavasti uhattuna ja toisenlainen totalitarismi, kasallisvaltiososialismi nurkan takana. Eli eristätyminen omaan impivaaraan, rajat kiimni ja piikkilanka ympärille.

  13. Minkälainen on oikeusvaltio? Kuinka paljon hyvää yhteiskuntaan tuo esimerkiksi Sukupuolentutkimus, jonka opiskelu rahoitetaan verovaroin? Kyseessähän on nimenvaihdoksesta huolimatta edelleen naistutkimus. Kyseinen tieteenala ei valmista mihinkään ja kyseessä ei ole tiede vaan miesvihamielinen ideologia, vahvasti marxilaisvaikutteinen ideologia, joka on paljastanut todellisen karvansa tällä valtavirtaistuneella intersektionaalisella feminismillä. Sen luulisi paljastavan viimeisillekin epäilijöille, ettei feminismi aja naisten asiaa, vaan on väline matkalla kohti orwellilaista dystopiaa, josta ”uskovaiset” käyttävät eri nimeä.

    Nähdäkseni feminismi on ollut tarpeen naisten aseman parantamisessa, mutta sillä on saavutettu jo nelisenkymmentä vuotta sitten se, mitä ideologialla voidaan saavuttaa. Sen jälkeen se on muuttunut radikaalifeminismiksi, joka ei tavoittele sukupuolten välistä tasa-arvoa vaan naisten ylivaltaa.
    Nykyfeminismiä karsastavat miehet leimataan tietenkin naisvastaisiksi. Ajatellaampa asiaa tarkemmin. Nykyfeminismi on lääpällään islamin suuntaan, paljon, ja feministit kannattavat lämpimästi islaminuskoisten muuttamista länsimaihin. Sopii pohtia että miksi.

    Filosofi Jukka Hankamäki vastustaa feminismiä ja holtitonta maahanmuuttoa, eritoten islaminuskoisten maahantuloa. Mitä naisvastaista on muka siinä, ettei halua naista alistavaa ja naista halveksuvaa häriötekijää maahan, jossa ainakin puhutaan paljon sukupuolten tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista ja yhdenvertaisuudesta ja muista ylevistä asioista?
    Kenellekään muille kuin ”uskovaisille” ei mene enää läpi puhe ”taikamuslimeista” eli islaminuskoisista, jotka tultuaan länsimaahan hylkäävät tämän naisvastaisuutensa ja tai pyrkimyksensä Islamin ylivaltaan. Pitää muistaa, että sekä kristinusko että islaminusko ovat molemmat laajenemishaluisia uskontoja, menetelmät ovat vain kovasti erilaisia. Olkoonkin että molemmat uskonnot kuin myös juutalaisuskonto kuuluvat abrahamilaisiin uskontoihin eli niillä on samat juuret.
    Hankamäki on myös homoseksuaali ja kaikki tietävät, mikä islaminuskoisten asenne homoseksuaaleja kohtaan on.

    Palataan alkuun. Unkari on lakkauttanut valtiorahoitteisen Sukupuolentutkimuksen. Länsimaista Norja on tehnyt samoin.

    Tämä Sukupuolentutkimus on yksi niistä marxilaisperäisistä ”romppeista”, joista muidenkin länsimaiden kuin Unkarin olisi hyvä päästä erilleen.

  14. Näitä persudosentteja riittää selittämään asioita kun asioita. Hankamäen kannattaa mennä väittelemään sukupupuolentutkimmuksesta Tampereen Yliopistoon esimerkiksi vastaavan naistohtorin Tuula Juvosen kanssa.
    Persut elävät msrginaaliprovokaatoilla ja menneessä maailmassa.

    1. Lienee mahdottomuus, että yksi hysteerisesti persukammoinen Karjalainen osaisi käsitellä mitään asiaa sellaisenaan ilman persumulkkuilua.
      Kaiken kaikkiaan voisi epäillä erityisesti persukatkeruutta jostain vanhasta tapahtumasta – olisiko Karjalainen luullut saavansa persuilta jotain ja jäänyt ilman – , mutta se ei tuota hysteerisyyttä mitenkään poista.

  15. Onkohan megasuosion saavuttanut kanadalainen psykologi Jordan B. Petersenkin persu, koskapa hän on jokseenkin samoilla linjoilla Hankamäen kanssa sukupuolentutkimuksesta ja vähän muustakin.

  16. ”Näitä persudosentteja riittää selittämään a..”

    On se vaan kumma, että yks’ ei pysty laatiman kommenttia ilman jonkun nimittelyä. Tunteeko tämä tyyppi jotenkin voimaantuvansa tällaisesta käytöksestä?

Vastaa käyttäjälle arvi. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *