Irwinin viime hetkien menestysmuistoja

Tuolta toosasta tuli juuri dokumentti Irwinistä, miehestä, joka kuoli 47-vuotiaana viinaan.

Vaikka hän oli Hämeenlinnasta kotoisin, asui myöskin Tampereen Lielahdessa hulppeassa tiilitalossa lähellä ns. Vahvelaisen kulmaa, Isoniemenkadulla.

Oma tapaamiseni oli v. 1990 ennen hänen esiintymistään Syksyn säveleen kappaleella ”ai ai ai, kun nuori ois”, jolla hän pääsi Rainer Frimanin jälkeen toiseksi.

Esiintymisjännityksen poistoa harjoiteltiin Hotelli Pasilan baarissa, jossa oli mukana Irwin, Vexi, ex-päätoimittaja Parpola ja meikäläinen. Juomina oli gin tonic ja viski ja tippa vettä. Siinä sitä sitten lipiteltiin ja puhuttiin pehmoisia illan edetessä mukavaan höyryyn saakka. Jossakin vaiheessa Vexi sanoi, Irwinille, että nyt äijä lähdetään nukkumaan, että edes jotain selvää saatais mun sanoituksistani. Täysin vesimies, Vexi,  tilasi hissin, työnsi Irwin hissiin, piti pystyssä, painoi nappia ja häipyivät kämpille.

Seuraavana iltana Irwin lauloi kappaleensa ja sai toisen sijan- aikamoinen veijari. Sen pituinen oli sen tarinan lähes loppu.

4 vastausta artikkeliin “Irwinin viime hetkien menestysmuistoja”

  1. Asuessani Viljakkalassa, kävin muutaman kerran Irvinin haudalla, hautausmaa sijatsee lähellä suurlavan tanssipaikkaa ( Tappi Suojanen )

  2. Itselläni oli myös mahdollisuus tavata kansantaiteilja Suomen Turussa kun hän oli esiintymässä kaverin pubissa, mutta ikävä kyllä sen tapaamisen ainoa anti oli hämmennys siitä kuinka sujuvasti joku voi vetää lämmintä Koskenkorvaa sellaisen määrään kuin mestari veti.

  3. Dokkari taisi muuten olla Iskelmä-Suomi:
    https://areena.yle.fi/1-1822238

    On yksi esimerkki siitä, miten YLE tarjoaa kyllä paljon hyvääkin ja Areenasta löytyy esim. musiikin ystäville erittäin paljon mielenkiintoisia dokkareita.

    Suosittelen lämpimästi tutustumaan.

Vastaa käyttäjälle Mika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *