Kokoomuskin PS:n kanssa yhdenasianliike – välikysymys

Tässä on kaksi viisasta miestä Martti Hetemäki ja Kari Enqvist.

Hetemäki pitää hallituksen toimia pääasiassa oikeina, työllisyystoimia, koronan vaikutusta, ja että sitä ei ole voitettu ja se pysyy vaikuttajana pitkään.

Enqvist sitä, että joidenkin puolueiden agendaan ei mahdu kuin yksi asia kerrallaan, jolloin suhteellisuudentaju kokonaisuuteen hämärtyy ja tästä esimerkkinä EU:n elvytyspaketti ja velka.

https://www.aamulehti.fi/a/01f93ea7-ef31-4d02-a5a2-5b660ea55caf?c=1522737894164n – Hetemäki

https://yle.fi/uutiset/3-11548747 – Enqvist

Suhteellisuudentaju:

Ja olen samaa mieltä siitä, että Kokoomus ei näe kuin yhden asian kerrallaan: hallituksen työllisyystavoitteet

Olen samaa mieltä siitä, että PS ei näe kuin yhden asian kerrallaan: EU:n elvytyspaketti ja Suomen velka ja vähättelee koronan vaikutusta

Enqvistiltä ote:

”Kaikilta se ei onnistu. Moni on tottunut katsomaan kuin kyklooppi, yhdellä silmällä. Näin tekevät jopa jotkut poliittiset puolueet.

Silloin näkökenttään ja mieleen mahtuu vain yksi asia kerrallaan. Se on kuin suomalaista peltomaisemaa, metsiä, pilviä, maatilaa navettoineen katsoessa näkisi vain variksenpelättimen.

Tämä pätee, puhutaan sitten Euroopan Unionista tai koronaviruksesta.”

Avaus tulee johtamaa siihen, väitteet kumotaan, koska hallituspuolueet ovat vielä typerämpiä ja esimerkkejä sataa. Mutta kärki on nyt näissä päivänpolttavissa kysymyksissä ja jatkuvassa jauhatuksessa, mitä nuo kaksi puoluetta veivaavat kyklooppeina  päivästä toiseen ja, mitkä nuo kaksi viisasta herraa omalta osaltaan kumoavat.

53 vastausta artikkeliin “Kokoomuskin PS:n kanssa yhdenasianliike – välikysymys”

  1. Anteeksi nyt Heikki kun sanot, että kokoomukseen ja perussuomalaisiin ei mahdu kuin yksi asia kerrallaan, no , se on hyvä, että edetään ja priorisoidaan asiat tärkeysjärjestykseen, eikä kylvetä siemeniä mahoon maahan kuten Heikin ihannoiva vasemmistohallitus tekee.
    Heikin päähän ei taas sovi kuin yksi asia ja se on persupelko, se polttaa kyllä kynttilää molemmista päistä.
    Hellittäisit jo Heikki, perussuomalaisia ei vihalla eikä katkeruudella kaadeta.

    1. Enhän minä millään vihalla, vaan yritän auttaa apukoulusta hiukan viisaammalle polulle niin kuin Hetemäki ja Enqvist.
      Molemmilla oppositiossa on vaan kerrallaan yksi apukouluteema: PS:llä EU elvytyspaketti ja mamukin ovat jo unohtuneet.
      Kokkareilta puuttuu töitä, vaikka itsellään puolueessaan niillä riittäisi vaikka muille jakaa, mutta Orpo urpoilee vain yksin yhdellä ajatuksellaan toistaen toistaen ja toistaen.
      Ja se vasemmisto ja muut. Täyttyyhän maahan mahtua muitakin kuin persut tai urpot, jotka muut vielä ovat koko kansan selvänä enemmistönä.
      Väitän että persuja Suomessa ei kukaan pelkää, enemmänkin naureskellaan. Perusilla on enemmänkin sisäinen pelko itsestään ja porukoistaan.

  2. Olen sitä mieltä, että Vihreät eivät näe kuin yhden asian kerrallaan: ilmastonmuutos.

        1. RKP on etnonationalistinen puolue, eikä siinä mitään. Mutta sen etnonationalismi on yltiömielistä ja suomalaisia sortavaa vanhaan tyyliin.
          Jos riikinruotsalaisperäinen, mutta oikeudentuntoinen fennomaani Runeberg eläisi, äniin polkisi hattunsa pj. Henrikssonin juttuja kuunnellessaan.

          Edellinen pj., Carl Haglund, jätti politiikan. Luultavasti huomasi, mistä oli kysymys.

  3. Välikysymyksessä on kyse taloudesta, kumpiko mainitsemistasi henkilöistä on talousasiantuntija ?

  4. Sanoo tuo Enqvist myöskin = ”Nekin rahat menevät Italian mafiosoille”-tyyliset möläytykset sen sijaan paljastavat kykloopin, joka olisi joko kaihileikkauksen tai tekosilmän tarpeessa.

    1. Eemeli – Media seuratessa kannattaa pitää molemmat silmät auki.

      *************************************************************************************
      https://yle.fi/uutiset/3-7659448

      Mafia on Italian suurin yritys – ”Nykymafioso on käynyt yliopiston”
      Vielä parikymmentä vuotta sitten mafia näkyi Italian katukuvassa pommi-iskuina ja aseellisina välikohtauksina.
      Mafian luonne on kuitenkin muuttunut yhteiskunnallisen muutoksen mukana. Nykyään se toimii yhä enemmän kulisseissa, käyttäen taloudellista valtaa. Tämä on tehnyt siitä aiempaa rikkaamman ja näkymättömämmän.

      *********************************************************************************
      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/725ae080-eaa2-44b8-abd5-65a90c635e97

      Italian viranomaiset varoittavat: mafia yrittää päästä käsiksi EU:n elpymispaketin miljardeihin

      Italian viranomaiset varoittivat mafian aiheuttaman uhan koskevan myös muuta Eurooppaa.

      1. Putkinäköiset persukammoiset eivät näe kuin yhden asian eli persukammon eivätkä kykene ymmärtämään italialaisten näkemystä mafiasta.

    2. Enqvist kirjoittaa niin kuin ei bonjaisi retoriikka -käsitettä, vaikka itsekin esiintyy retorisesti.

      ———

      Seuraava Enqvistin kolumni ei ole älyllisesti tyydyttävä:

      https://yle.fi/uutiset/3-11499379

      Sanoo, ettei voi palata entiseen ja antaa ymmärtää, että markkaan palaaminen olisi pyrkimys entiseen palaamiseen. Olosuhteet olisivat kuitenkin erilaiset kuin markasta erotessa. Markkaan palaaminen ei siis olisi pyrkimys entiseen palaamiseen Oliko Enqvist kirjoittaessaan hönössä vaiko ei?

      Markkaan palaaminen olisi palaamista ei entiseen mailmaan, vaan palaaminen itsenäisempään talouspolitiikkaan.

      Itse olen sanonut, että Suomi on luopunut itseisyydestään ja palannut 1800-luvun autonomiaan. Ilmaisu ei ole tarkka, mutta väärinkäsitys ei ole todennäköinen.

      Tilanteemme muistuttaa 1800-luvun autonomiaa yhdellä merkittävällä eroavaisuudella:
      Tsaari nosti Suomen kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Tsaari oli maan johtaja eikä Venäjän parlamentti.

      Nyt on vaarana, että liittovaltiofanaatikot, joita mepeissämme on, yrittävät poistaa Suomen, tämän valtakuntien valion, Telluksen kansakuntien joukosta.

      1. Tuo Savikiven kommentti on kuin yrittäisi ahtaa ison talikollisen sontaa litran mittaan.
        Tämä on sitä persujen vesilasin sisällä myrskyävää ajattelun lainehdintaa.

  5. Sinänsä en näe viisaudeksi sitä, että on vain samaa mieltä Karjalaisen kanssa…

  6. Tämäkö Enqvist?

    **************************************************************************************
    https://yle.fi/aihe/t/18-186393

    Kari Enqvistin kolumni

    *
    Kari-Pekka Enqvist on Helsingin yliopiston fysikaalisten tieteiden laitoksen teoreettisen fysiikan professori. Enqvist väitteli vuonna 1983 teoreettisesta fysiikasta filosofian tohtoriksi. Enqvist on toiminut kosmologian professorina Helsingin yliopistossa vuodesta 2001. Wikipedia

      1. ” ..enemmän kuin persumainen vesilasi reunoineen.” ?????

        Pikkunen herjaus tekee vissiin onnelliseksi.

        **********************************************************************************
        On se varmaan kivaa joillekin, kun heillä on auktoriteetteja, joihin voi luottaa. Ei tarvitse itse ajatella mitään.

  7. Kuvitteleekohan Suomen nykyisen hallituksen ministerit olevansa vielä vallassa vuonna 2029?

    Vai onko tämä vain Hetemäen kuvitelmia?

    ********************************************************************************
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006642854.html

    Lännen Media: Hetemäki ei pidä työllisyystoimien toimeenpanokauden pidennystä pettymyksenä

    Valtiovarainministeriön kansliapäällikön tehtävät jättävä Martti Hetemäki sanoo Lännen Medialle, ettei pidä pettymyksen sitä, että hallitus pidensi budjettiriihessä tänä vuonna päätettävien työllisyystoimien toimeenpanokautta vuoteen 2029.

          1. ” ..Tai muden on jatkettava samalla tiellä” [ Uutta hallitusta ei sido edellisen töppäilyt mitenkään.]

            ’Muiden’ tarkoittanee uutta hallituskokoonpanoa, jonka tehtäväksi jää edellisen hallituksen virheiden paikkailu.

            Vuonna 2029 – vannomatta paras ..

    1. Eipä tuo Enqvistin pähkäily koronatartuntojen julkistamisesta oikein vakuuta.
      Jos kerrotaan vain kuolleiden määrä, se ei vaikuta ihmisten käyttäytymiseen mitenkään.
      Sairastuneiden määrä kertoo ihmisille taudin levieämisestä ja siten vaikuttaa ainakin jossain määrin ihmisten käyttäytymiseen.
      Suhteellisuudentaju on vaativa ala eikä Enqvistkään sitä näytä hallitsevan kunnolla vaan leikkii teoreettisella ja todellisuudesta irrallaan olevalla kuvitelmalla.

      1. Minusta trendiajattelu kohtuullisen lyhyellä syklillä on hyvä sekä ääripoikkeamat suuntaansa, jos luvuista puhutaan.
        Tärkeintä on tietenkin löytää selvät korrelaatiot tapahtuneeseen ja ennustus. Senhän puupääkin ymmärtää, että ihmisten ”vapautusliike” on suurin syy sekä saatananmoinen tyhmyys käyttäytyä pandemian aikana, vaikka tollonkin pitäisi ymmärtää taudin vakavuus ja ohjeet.
        Taitaa tauti lopulta voittaa talouden ja kaataa niin ihmiset kuin taloudenkin. Merkit ovat sellaiset.
        Koronavilkkukin on ihan metsästä, sen hoksasin heti, koska viranomaispäätöksellä jokainen tartunnan saanut pitäisi panna järjestelmään, mutta ei.

    2. Mistä eemeli näiden äijien viisauden voisi tietää, kun ei arvosta omaa viisauttaan?

  8. Suomen kieltä huonosti osaavat saattavat luulla ”isänmaallisuutta” yhden asian liikkeeksi.

    Niihin aikoihin, kun Kataisen hallitus toimi, epäisänmaallisesti, kielsi eduskunnan puhemies Heinäluoma isänmaallisuuteen vetoamisen.

  9. Minä tekisin vastakysymyksen oppositiolle: onko oppositio ottanut riittävästi huomioon toimissaan ihmishenkien suojelun välikysymyksellään, että työpaikat voisivat säilyä x tasolla lähimmät pari vuotta ja, mitkä ovat ne toimet joilla opposition toimin tauti pidetään niin aisoissa, että se minimoisi Suomen itsensä käsissä olevat taloudelliset menetykset.

    1. Niin, että hallitus tekisikin välikysymyksen oppositiolle ja ellei oppostio nauti hallituksen luottamusta niin oppositio hajoitetaan ?

      Miten muutoin hallitus vastaisi esittämiisi kysymyksiin?

      Välikysymyshän koskee juuri taloutta ja työllisyyttä, joiden hoitamisen on hallitus on osin lykännyt, osin ulkoistanut, esitänyt lähinnä mielikuvitukseen perustuvia laskelmia näennäistoimistaan jne. juuri mainituista syistä välikysymys esitetään ja kyllä pitää ihan oikeasti kieltää todellisuus ellei ymmärrä välikymyksen olevan erittäin perusteltu.

      Toki on niinkin, että jos uskoo siihen että asiat voi jättää tekemättä niin kauan kun velkaa saa, niin olkoon sitten niin.

  10. Avauksessa on mielestäni sellainen ongelma, että talouden ja työllisyyden nostaminen ykkösasiaksi on yksisilmäisyyttä, mutta mikähän yhteiskunnan toiminto ei olisi riippuvainen taloudesta ja työllisyydestä?

    Ilman työllisyyttä ei ole taloudellisia resursseja ja ilman niitä ei ole yhteiskunnallisia toimintoja, ei edes niitä koronatestejä, joten ei kyse ole kovin yksisilmäisestä asiasta.

  11. Jos yhteiskunta ei ole ehjä, terve ja työkykyinen, ei ole teollisuutta, ei tekijöitä ei työtä ja palkkaa. Niin yksinkertaista se on.
    Jos rakenteet ovat mädät ja korruptoituneet ja tuloksen jako vääristynyt ei synny teollisuutta, joka tuottaa muualla kuin Uruguaissa.
    Jos uskotaan että, finanssitalous, 95 % taloudesta on epäsuhdassa rahatalouteen ( 5 %), jo 10 %:n kupru pörsseissä haavoittaa ja pirusti.
    Parempi 100 € tyynyn alla tänään kuin 200 € heiluvassa pörssissä.
    Nythän se nähtiin, mitä pandemian aiheuttama ja kolhima(t) yhteiskunta haavoittuu.
    Opposition suunsoitto työpaikoista vain suuta soittamalla ei luo yhtään uutta työpaikkaa.
    Iso muuri työllisyyden lisäämiselle on puun massateollisuuden poistuminen Suomesta, samoin kemian ja kaivosteollisuuden. Ja se tapahtuu ihan kohta. Siihen ei suun soitto auta, vaan uudet puhtaamman teollisuuden innovaatiot ja pian.

    1. En nyt jaksa kommentoida muuta kuin, että luehan kommenttisi läpi ja kerro mitä sen jälkeen tarkoitat ja miten tämä kaikki liittyy välikysymykseen, jonka tekemistä arvostelet?

      Tarkoitatko finanssitalouden ja reaalitalouden epäsuhtaa?

      Mihin pörssikupruun vetoat ja kai tiedät, että itse kannatat / olet kannattanut pörssikuprun paisuttamista näkemyksilläsi Eu-politiikasta?

      Olet oikeassa, oppositio ei luo yhtään ainoaa työpaikkaa, mutta oppositiolla on oikeus tai pikimminkin velvollisuus haastaa hallitus siitä, että se ei tee työllisyyttä’ edistävää politiikkaa.

      Reaalimaailmassa hallitus on luonut joitain kymmeniä uusia työpaikkoja ja niistä kaikki ovat hallituksen avustaja-armeijaan kuuluvia. Toiseksi hallituksen konkreetiset lisätyöpaikat ovat runsas tuhat TE-virkailijaa, joita varten tarvitaan muutama tuhat yksityisen sektorin työpaikkaa, jotta julkisen sektorin paisuttamisen kustannukset saadaan tasapainoon, niitä toimia ei kuitenkaan kuulu, koska ne lykättiin vuosikymmenen loppuun.

  12. Nuo asiat eivät välikysymyksellä ratkea, vaan sillä, että hallituksen ”työohjelma” pannaan toimeen.
    Vielä vähemmän auttaisi se, että jollakin ihmeellä hallitus kaatuisi, joka sekin kertoo opposition täydellisestä vastuuttomuudesta tässä tilanteessa.
    Kokoomuksella ja persuilla ei ole ollut yhtään konkreettista ehdotusta siitä, miten jo menetetyt teollisuustyöpaikat saadaan takaisin tai mistä luodaan uutta teollisuutta jne..Siihen ei auta Lepomäen paikallinen palkanalennussopiminen tai kokoomuksen nimittäminen työväenpuolueena tai persujen EU elvytyspaketin rahojen palauttaminen.
    En tingi tuumaakaan edellisen kommenttini sisällöstä jonkin vanhojen asenteiden kitkemiseksi ja uuden mallin luomiseksi uudenlaisin tavoittein nyt olevassa tilanteessa. Ks. viimeinen lause.

    1. Hallituksen ”työohjelma” mikä se on?

      Kuinka huonosti todellisuudessa seuraat politiikkaa vai seuraatko sitä ollenkaan?

      Hallituksen ”työohjelma” tavoittelee 30 000 työpaikkaa vuosikymmenen loppuun mennessä ja ainoan konkreettisen rakenneuudistuksen, eli oppivelvollisuuden laajentamisen( toivottavasti ei mene läpi) seurauksena syntyy 15 000 työpaikkaa vuonna 2065, ja näiden pohjalta meillä on kautta aikain paras hallitus?

      Ei se, että hallitus nosti tavoitettaan 80 000 työpaikkaan tarkoita yhtään mitään, kun hallitus ei esitä mitään toimia miten tavoite saavutetaan.

      Huvittavaa on se, että hallituksen suunnalla ihan aidosti uskotaan, että kun heistä kukaan ei osaa laskea niin ei varmasti kukaan muukaan osaa ja se näkyy mm. jo tehtyjen ”työllisyystoimien” vaikuttavuuslaskelmissa, jotka hallituksen esittäminä ovat aivan puuta heinää.

      Kerrohan miten hallitus palauttaa jo menetetyt teollisuustyöpaikat ?

      Meneekö ihan mikä tahansa mitä hallituksen suunnalta esitetään sinulle sukkana sisään ?

      1. Ovatkos sitten työntekijät esittäneet mitään rakentavaa?
        Sinänsä veikkaan, että työnantajat silti tietävät hallituksen poliitttisia broilereita paremmin työllistämisen ja se edellytykset.

  13. Näyttää unohtuvan työllisyyspolitiikan lomassa se, että se on vain yksi osa hallituksen toimia, joskin tärkeä osa.
    Näinollen välikysymys voidaan nostaa melkein mistä vaan; EU:n tukipolitiikasta, terveyspolitiikasta( so-te) jne.. Oppositio voi työllistää kiusantekona hallitusta ties mistä.
    Hallituksen työllisyyspolitiikka suhteessa koko tähän kokonaispolitiikkaan on aivan oikein mitoitettu.
    Antaa opposition hihhuloida rauhassa, niillä tulee siitä hyvä olo- Suomella ei !

    1. Näyttää Karjalaiselta unohtuvan, että hallituksen talouspolitiikka perustuu vain ja ainoastaan työllisyyteen, minkä edistäminen on jäänyt pelkän toivomuksen varaan ja päätöksetkinon lykätty hamaan tulevaisuuteen.

      1. Ei ole unohtunut, vaan talouspolitiikkaan liittyy tällä hetkellä paljon muitakin yhtä tärkeitä asioita kuten verotus, elvytysrahat ja investoinnit, koronan kustannukset jotka ova akuutteja rahaa vieviä. Työ tuo rahaa tietenkin, mutta menetetyt työpaikat vievät sitäkin nopeammin. Yhtälö ei ole mikään yksioikoinen työllisyyspolitiikka, vaan se vaikuttaa nopeimmillaankin muutaman vuoden kuluttua lukuun ottamatta taas kerran elvytyspanoksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *