Tartuntatilasto ikäryhmittäin hämästyttää ja ei hämmästytä

Huomenta !

Hesarissa ollut tartuntatilasto ikäryhmittäin.

Nuori porukka liikkuu kaikkialla, kotimaassa, ulkomailla, bileissä jne.. Ja tässä seuraus. Pitäisikö terveiden seniorien alkaa auttamaan jälkipolvea ?

17 vastausta artikkeliin “Tartuntatilasto ikäryhmittäin hämästyttää ja ei hämmästytä”

  1. Osuu näköjään ihan samaan haarukkaan, jota minä jollain blogilla yritin jo matkia.

  2. Tosasia lienee se, että se matkustellut sakki hankki tartuntansa noilta tautimarkkinoilta ja toi sitä runsaasti Suomeen.
    Nyt täällä Suomessa puolestaan ne ikääntyneet, joilla jo on jokin perussairaus, ovat sitä riskiryhmää, johon tauti todennäköisesti iskee pahasti ja näyttää siltä, että osa tuosta sakistakin käyttäytyy holtittomasti.

  3. Noissa pylväissä ei näy, monellako sairastuneella on ollut itsellään perussairauksia ikäryhmittäin.

    Noita senioreita on kaikkiaan erittäin vähän.

      1. Silti senioreja pistetään kotiarestiin vaikka eivät ole suurimpia taudin kantajia terv tepivaari

        1. Et todellakaan ymmärrä tätä asiaa. Seniori voi olla taudinkantaja siinä kuin nuorempikin, vaikka ei sairastu ,mutta voi sairastuttaa jonkun toisen. Menikö perille ?

          1. Varsin hyvin tiedostan mahdollsuuden sairastumiseen ei se ikää kysy mutta se sairaus voi tlla kelle hyvänsä
            Ja kokonaan eri asia on että se tulisi juuri minun ikäni vuoksi
            No js ei mennyt en voi mitään
            Mutta jos tätillä on munat se onkin setä jos sana tekee siitä mahdollisenmutta myöspäin vastoin
            En levitä mitään tauteja vaikka käynkin kaupassa auttamassa ystävääni kauppa avustajana
            Se vaan ei oe oikein että 7 kymppisille asetellaan esteitä vaikka heitä pitäisi enemminkin auttaa tuo ulkona liikkumis kielto ei sitä tee
            ”MENIKÖ PERILLE” vai pitääkö kirota Ruotsiksi terv tepivaari

            1. Et ymmärtänyt. Voit kantaa tietämättäsi virusta ja levittää sen toiseen ihmiseen. Siksi nämä rajoitukset. Kyllä minäkin asioitani hoidan, mutta ymmärrän mistä on kysymys.

  4. Luin, että sairastuneista jopa puolet on työikäisiä jossain maassa, en muista missä. Korona voi aiheuttaa kenelle tahansa vakavan sairauden tai vain lievän. Ero on siinä, että työikäinen sen kestää paremmin. Vaikka joutuis teholle niin selviää usein. Vanhukset taas eivät, kuolleisuus on ylivoimaisesti suurinta vanhoilla. Italiassa koronaan kuolleiden keski-ikä on ollut yli 80 vuotta.

  5. https://findikaattori.fi/fi/14

    Ikäluokissa yli 72 vuotta miehiä on huomatavan vähemmän kuin tätä nuoremmissa ikäluokissa. Tässä yksi vaikuttava tekijä.

    ***************************************************************************
    Italiasta, joka on suurin koronaviruksen lähtöpiste Euroopassa, saadaan alla esitettyjä tietoja. [mtvuutiset]

    Suomessa, uskoisin , selvitään paremmin.

    Merkittävin tekijä näyttäisi olevan perussairaudet.

    ”Italiassa koronaan kuolleiden ihmisten keski-ikä on ollut hyvin korkea, lähes 80-vuotta. Tiistaihin mennessä korona oli vaatinut Italiassa 17 alle 50-vuotiaan hengen ja kaikissa tapauksissa sairastuneet olivat miehiä, joilla oli ennestään jokin vakava sairaus. ”

    Mitä tuosta sanoisi? – ilmeisesti perussairauksia on enemmän ikäihmisillä kuin alle 50-vuotiailla.

    ********************************************************************************

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/italialaisten-keraama-data-paljastaa-koronaviruksen-vaarallisuuden-riskiryhmille-yli-99-prosentilla-kuolleista-oli-perussairauksia/7765596#gs.12tg7x

    Yli 99 prosenttia Italiassa koronavirukseen kuolleista sairasti ennestään jotakin perussairautta, uutisoi Bloomberg. Tieto perustuu Italian terveysviranomaisten keräämään tietoon potilaista.
    .
    Italiassa on todettu jo yli 31 000 koronatapausta. Maassa koronaan on kuollut jo kolmisen tuhatta ihmistä. Tutkimusten perusteella lähes puolella Italiassa koronaan kuolleista oli kolme tai useampiakin perussairauksia. 75 prosentilla tautiin kuolleista potilaista oli korkea verenpaine, noin kolmasosalla diabetes ja kolmanneksella sydänsairaus.
    .
    Italiassa koronaan kuolleiden ihmisten keski-ikä on ollut hyvin korkea, lähes 80-vuotta. Tiistaihin mennessä korona oli vaatinut Italiassa 17 alle 50-vuotiaan hengen ja kaikissa tapauksissa sairastuneet olivat miehiä, joilla oli ennestään jokin vakava sairaus.

  6. Mennäänkö tässäkin Ruotsia seuraten – toivottavasti onnistumme paremmin

    *************************************************************************************

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/koronakatastrofi-puhkeamassa-ruotsissa-viikonloppuna-jopa-100-000-on-voinut-jo-saada-tartunnan-professorin-mukaan-tuhansia-saattaa-kuolla-ennen-kesaa-tukholmalaisten-ei-kannattaisi-lahtea-nyt-yhtaan-mihinkaan/7766960#gs.12xy4d

    20.3.2020
    *
    Koronakatastrofi puhkeamassa Ruotsissa viikonloppuna: Jopa 100 000 on voinut jo saada tartunnan, professorin mukaan tuhansia saattaa kuolla ennen kesää

  7. On vaan otettava huomioon että Suomessa on terveydenhoito aivan eri tasolla kun italiassa ja espanjassa
    Eikä se hyvällä tasolla ole missään välimeren maassa kokemusta niistä on muutamasta maasta
    Joissa se on lähinnä sillä tasolla kun se oli Suomessa 1950 luvulla terv tepivaari

    1. Ei pidä olla ylimielinen, tuskinpa se Italian terveydenhoito paljon huonompaa on.Tuohon tautiin kai hoitona on lähinnä hengityskone ja kyllä niitä sieltäkin löytyy, eivät vaan ole riittaneet kun sairastuneita on niin paljon, Eikä se konekaan pelasta jos elimistö muuten pettää. Parempi yrittää olla saamatta sitä tautia, riskiä voi pienentää vaikka sitä voi olla vaikea poistaa ellei ihan metsään muuta ja ruokaa joka tapauksessa pitää hankkia.

      1. Saattaapi olla, mutta se varsinainen syy oli siinä, etteivät italiaanot alkuunkaan noudattaneet ohjeita tartuntojen ehkäisemiseksi.

  8. Jos Suomen tehohoidon kapasiteetti osoittautuisi riittämättömäksi, on tehtävä kova valita.
    .
    Tehohoidon ylilääkäri Ylelle: ”Jos joutuisimme valitsemaan lapsen ja ikäihmisen välillä, on valinta tietysti selvä. Ja se olisi lapsi.”

    **************************************************************************
    https://yle.fi/uutiset/3-11265359
    20.3.2020
    .
    Tehohoidon ylilääkäri Ylelle: Tehohoitoa joudutaan rajaamaan raskaasti, jos synkimmät ennusteet toteutuvat – 11 tärkeää kysymystä tehohoidosta

    Lue tästä jutusta, miten tehohoitoa rajataan, jos kaikkia potilaita ei voida hoitaa teho-osastoilla.

    ***
    Millaiset potilaat jätetään tehohoidon ulkopuolelle, jos kaikkia ei voida hoitaa?
    .
    Onko tehohoitoon pääsyyn jonkinlainen ikäraja?
    .
    Ei ole. Mutta jos joutuisimme valitsemaan lapsen ja ikäihmisen välillä, on valinta tietysti selvä. Ja se olisi lapsi.

  9. Tässä on tosiaan hitosti faktoreita.

    1. Terveydenhuollon taidot, osaaminen ja teknisten laitteiden taso. Suomessa erinomainen.
    2. Terveydenhuollon kapasiteetti per vakavien sairastapausten määrä. Tämä on yksin pääministerin käsissä. Nyt ollaan ehkä puoli matkaa kuljettu siihen, että määrä pysyy kontrollissa, toivottavasti kuljetaan loputkin.
    3. Potilaiden lähtökohta: miten paljon on riskiryhmäläisiä koko kansassa ylipäänsä

    Näillä on sitten se vaikutus onko kuolleisuus promilleja vai prosentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *