10.4 – pääsiäisaika

 

 

Eilen kiirastorstaina oli taas vaihteeksi veto täysin pois. On tämä vanhan ihmisen elämä välillä vaikeaa – yhtä kiirastulta. Mieli on kuin nuorella vasikalla, mutta kroppa pistää vastaan minkä ehtii. Muutamana päivänä kun riehuu metsähommissa, ja vielä niin vähän aikaa, ettei kehtaa edes sanoa, niin jo seuraavina päivinä lihakset, kuin kylätappelussa olisi ollut.

 

Yhtenä päivänä kun kävelimme Mirjamin kanssa rannassa ja tultiin metsän läpi takaisin, poikettiin lähteellä. On lähdevesi raikasta ja hyvää ja joinkin sitä pari kauhallista. Siinä juodessa Mirjam hyräili vanhaa Junnu Vainion laulua: ”Lähteellä Hannu joi kauhasta, sillä sen täytyi taas kapseli niellä, kun vaivasi niin eturauhasta”. En ollut kuulevinaniJ)

 

Olin aikanaan kova lukemaan. Nyt ei millään tahdo aika riittää. Meillä on Virtatuvalla ns. Kirjavinkkarit kerran kuussa. Nyt tietenkään ei ole, joten vetäjämme Maija lähetti jokaiselle osallistujalle kirjan. Minä sain Virroilla asuneen kirjailijan Teuvo Saavalaisen teoksen: ja poika vaikenee. Mielenkiinnolla luen, puhuvathan virtolaiset vieläkin paljon Saavalaisesta.

 

Ihmisten pitäisi oppia laiskottelemaan. Mikä sen mukavampaa, kun mihinkään ei ole kiirettä, ei pakkoa. Henkinen hyvinvointi suorastaan vaatii laiskottelua. En muuten ikinä olisi uskonut kuinka rankkaa henkinen työ on, kuten tämä kirjoittaminen. Tähän mennessä on tullut 27 korona aiheista kirjoitusta ja siihen muut päälle, muutaman viikon aikana.  Isä usein sanoi: Ahkeruus on ilomme – laiskuus intohimomme. Jaksaa kun toteuttaa tuota sanontaa säännöllisesti.

 

Korona uutisia:

  • edelleen puhuttaa suojavarusteiden saanti. En ota kantaa kun en asiasta tiedä kuin mitä media on kertonut. Kun sotku on tapahtunut, on halukkaita ilmennyt sotkun sekoittajiksi ja iltapäivälehdet hykertelevät.
  • arvostettu tutkimuslaitos ennustaa taas vaihteeksi hyviä uutisia. Suomen koronaepidemia olisi pitkälti ohi toukokuun alussa. Huomenna tietysti saadaan vuorostaan vettä niskaan, voi mennä pitkälle kesään. Aika sen näyttää.
  • poliiseilta tuli taas varoituksen sana huijareista. Ei kannata antaa rahaa vaikka kuinka ovelta ovelle kerääjät, esittäisivät keräävänsä koronan hoitoon hyväntekeväisyysrahaa. Ollaan tarkkana.

 

Pääsiäinen on ensimmäinen juhla jota Korona virus koettelee. On varmaan outoa viettää pääsiäisen aikaa kun perinteistä täytyy luopua. Itselle pääsiäinen ei ole ollut sen kummempi, mitä pääsiäiskokolla on käyty. Mämmiäkään ei ole tullut syötyä sitten lapsuuden. Kai sitä voisi muutaman pääsiäismunan ostaa.

 

Kevennys:

Tunsin kauan aikaa sitten erään perheen jossa mies oli kova urheilemaan ja vaimoa ei taas olisi voinut vähempää kiinnostaa. Kerran, miehen tultua kisoista, vaimo kysyi, miten meni? Voitin kolmen tonnin esteet. Ai kun kiva, mihin aiot laittaa ne?

 

Hyvää pääsiäistä kaikille ystäville ja lukijoilleni – olette ihania kun jaksatte seurata päiväkirjaani.

 

 

 

 

3 vastausta artikkeliin “10.4 – pääsiäisaika”

  1. Mikäs tuota seuraillessa. Tuosta Virtatuvasta ja kirjastosta; aikanaan, kauan sitten poikavuosieni ystävä kirjailija Hannu Häme oli Virroilla viettämieni kesien ja kevättalvien vierailukohde siellä lähellä satamaa, pienen pienessä mökissään.
    Siellä me kävimme serkkujeni kanssa pelaamassa korttia Hannun kanssa.
    Tulosta mämmistä, sitä en ole koskaan tullut oikein syöneeksi; mainitsin kerran äidille; tuo näyttää ”kerran syödyltä”.
    Pääsiäismunat sain jo eilen ja tänä aamusella. Aika tuoreita, uskon ma.
    Kaunis aamu ja päivä näyttäisi tulevan; kesän koittamista versoo vähän kaikkialla.

  2. Hannu Hämeestä virtolaiset tosiaan myös puhuvat usein. Olen lukenut hänen runojaan, muuhun tuotantoon en ole.

  3. Hannu kirjoitti myöskin joitain ns poikakirjoja, kaikki olen lukenut jos myöskin aimo annoksen hänen runojaan sitten myöhemmällä iällä.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *