Tällä kertaa aamu alkoi räväkästi. Labra oli varttia vaille kahdeksan. Sitä ennen piti pesällisen verran lämmittää uunia ja muut toimet suorittaa. Jotakin jäin kuitenkin uneksiin ja vähän hoppu meinasi tulla. Ehdin kuitenkin tarkistaa housun vetoketjun, kiinni oli, sukat olivat samaa paria, kuten kengätkin. Itseni muistin myös ottaa mukaan.
Hiljaista oli terveyskeskuksessa. Sain annettua putkilon verran työväenluokan (o rh-) verta. Tilasin ajan Jaakille ja ihmettelin samalla väen vähyyttä. Viime viikolla oli jo ollut ihmisiä liikkeellä. Alkaa koronan pelko väistyä ja uskalletaan tulla vaivoineen vastaanotolle.
En tiedä onko tosiaan jo liian vanha rehkimään työn laidassa? Pari puuta kaadoin, karsin, pätkin ja kannoimme tien laitaan, sen jälkeen veto pois. Johtuuko kun keväällä täytyy vielä olla vaatetta päällä, sitten tulee hiki ja tukala olo. Työhaluja olisi vaikka muille jakaa, mutta on vain nolona jätettävä työt vähiin. Fysioterapeutti motkotti liiasta rehkimisestä kun aina olivat paikat jumissa.
Minulla on mysteeri. Auttakaa ratkaisemaan se hyvät lukijani. Mistä johtuu, että joka paikka on tavaraa täynnä? Mistä ne ilmaantuvat? Ei ole montaa vuotta, kun siivosimme vintin ja liiterin yhteydessä olevan vanhan navetan. Navetta on varastona. Oli siisti ja kaikki hienosti järjestyksessä. Nyt sinne ei meinaa mahtua. Vintissä sama homma. Eikä tässä kaikki. Mirjamin huusholli on aivan samanlainen, ellei vieläkin enemmän tavaraa. Voiko olla kyseessä Sulo Vilén ilmiö, kun halvalla sai?
korona päivitys:
- – hallitus sitten sai päätökseen pitkän istunnon. Rajoituksia puretaan ja maatamme avataan pikkuhiljaa. Omalta kohdalta se ehkä tarkoittaa Virtatuvan avaamista 1.6 lähtien. Toki täytyy käydä monia keskusteluja eri tahojen kesken.
- vanhukset joutuvat edelleen elämään karanteeni oloissa. Ymmärrän suojelun tarpeen, mutta koville ottaa monille ja täytyy toivoa, että ihmiset pitäisivät turvavälit ja huolehditaan, ettei virus uudelleen ala etenemään. Silloin saadaan myös purettua yli 70 kymppisten rajoitukset. onneksi pääministeri Sanna Marin ei kieltänyt esim. lapsenlapsia tapaamasta, vaan antoi vastuuta ihmisille itselleen.
- kritiikkiä tuli heti miksi vasta kesäkuussa rajoituksille tulee höllennyksiä.
Kihniö on kuuluisa pontikkapitäjä. Kihniön Kipakka kait on monille tuttu. Seuraava tarina olisi voinut tapahtua Kihniössä:
Mies oli saanut haasteen käräjille pontikankeitosta. Todistajaksi oli kutsuttu naapurin mies.
- Saitteko syytelyltä pontikkaa?
- en, vastasi naapuri
- saitteko hänen vaimoltaan?
- en
- entäs aikamiespojalta?
- en saanut
- entäs saitteko hänen tyttäreltään?
- siis, tarkoittaako tuomari yhä pontikkaa
Olen kertonut Kihniön täyttävän 100 vuotta. Piti juhlia monin eri tavoin. Ei juhlita ainakaan ihan heti. Ei ole kuitenkaan syytä olla mieli maassa. Kun tulevaisuudessa kysytään milloin Kihniö täytti 100 vuotta, se tullaan muistamaan. Se oli silloin kun oli se maailmanlaajuinen korona epidemia. Pidetään peukkuja, että elokuussa rävähtää Kihniössä.
Se tuo tavaran paljous; tuttu ilmiö. Rakennutimme aikanaan 90 neliön omakotitalon tuohon Pyhäjärven rantaan. Tontti oli iso mutta talo vain kolme huonetta ja keittiö sekä pieni varastorakennus. Ajatus oli, että kyllähän se meille kahdelle riittää.
Sittemmin ostimme vanhan osuuskauppakiinteistön ja siinä sitä tonttiakin riitti.
Talossa oli alakerrassa 90 neliötä asuinalaa ja yläkerrassa 60 neliötä ja lisäksi 120 neliön varasto ja saunarakennus. Siis tilaa oli.
Nyt runsaan 20 vuoden jälkeen tavaraa on joka paikka täynnä; kukahan ne kaikki onkaan hankkinut?
On tainnut se Sulo Vile´n tautikin minua riivannut.
Osinhan tuo saattaa olla, ainakin minun kohdallani kaikesta roinasta tuo ”ei heitetä pois, voi joskus tarvita vielä”, kait sekin jonkun niminen tautikin voi olla.
Huomenta Kalle. Se on juuri tuo, ”saattaa vielä tarvita”.
Hannu !
Älä usko noita jonninjoutavia ”konmari”- hävittäjiä.
Äläkä murehdi maallista omaisuuttasi. Uskallan sanoa, että Tampereen Kauppakadun Rautaa pitävä kauppias Oiva sanoi, ettei ole koskaan hävittänyt mitään. Hänellä on myös kellari, ullakko, navetan ja tallin vintit täynnä ruuveista antiikkiin varattuna huutokauppakeisarille. Hän sanoi, että murhe ei koske häntä, vaan jälkipolvia.
Toinen tapaus: olimme tyhjentämässä erään kartanon pehtoorin talon irtaimistoa tunnetun suvun naisten riidellessä, kuka ottaa ikivanhat lasinegatiivit, mahonkikeinun, 200 vuotta vanhan kristallikruunun, ullakolla olevat sodanaikaiset kypärät, manttelit ja arvomerkit. Selma Lagerlöfin kirjaston ym. muut kirjat pelastin minä, samoin mielisairaalan entisen kokoon taitettavan rautasängyn ja 30- luvun kirjoituskoneen. Loput menivät tapaisilleni roskisdyykkareille arvoesineiksi.
Kolmas tapaus: me, kun olemme muuttaneet pitkin Suomea ja ulkomaita monet kerrat, ”arvo”tavaraa on kertynyt enemmänkin ”sisäänostoina” kuin ”ulosmyyntinä” aina kirpputoreilta purkulavoihin. Viimeisin iso muutto oli Porvoon maalta, jossa oli tilaa ”armeijalle” koneineen, veneineen, talleineen, pajoineen ja Hesasta saakka roudatulla kuormallisella massiivipuisilla ehjillä lyijylasisilla jugend-ikkunoilla karmeineen.
Nyt Tampereellakin parin muuton jälkeen alkaa tavarapinosta pohjalta näkyä lattiaa. Mutta Kierrätyksessä, Kontissa ja Fidassa iloitsevat surustamme.
Näköjään oma tavarapaljous kalpenee Heikin rinnalla. Johtuuko luopuminen siitä, että me vanhempi sukupolvi olemme eläneet niukkoja aikoja jolloin kaikesta piti säästää eikä mitään heitetty hukkaan.
Nyt täällä Pyynikin kulmilla talomme uudessa kierrätysjätehuoneessa on käsittämättömiä aarteita. Alvar Aallon leimallinen jakkara – pelastin. Joku oli ostanut induktiolieden ja oli heittänyt virheettömän teräskattilasarjan metallikeräysastian viereen – pelastin. Joku oli tuonut 12 kpl pakkauksessa olevia käyttämättömiä viinilaseja- pelastin. Uudet käsittelemättömät mäntyiset parvekerallit- pelastin puutarhaani.
Sieltä löytyy kuun vaihteessa vaikka mitä, vaikka pari virheetöntä taulutelevisiota, kun nuoret vaihtavat asuntoa kuin mus….nen hevosta, eikä näytä olevan rahasta puutetta saati ajatuksestakaan ?
Sehän on niin, että tyhjiöllä on taipumus täyttyä itsestään. Meillä on 40m pitkä vanha hirsinavetta, siellä ei ole aikoihin ollut yhtään lehmää, mutta mitään sinne ei silti mahdu. Alakerran autotallissa ei ole koskaan ollut autoa, kun sinne ei todellakaan mahdu.
Siis se todistajaksi kutsuttu oli itsekin pontikankeittäjä.
Minä joudun syömään marevaania ja vähintään kerran kuussa pitää ottaa verinäyte. Minä keksin kutsua kotisairaanhoitajan tekemään sen työn, ei tarvii juosta laboratoriossa. Eikä ole mielestäni kallis, kun on 12euroa kerta, se häviää jo pelkästään autokuluihin.