5.5 – pääskynen nähty

 

 

Aurinkoisena alkoi päivä jatkuen koko päivän. Aurinko ja lämpö saavat ihmeitä aikaan. Ihminen on kuin uudesti syntynyt. Päivästä tulikin kiireinen. Ei sitä passaa sisällä aikaa viettää. Toukokuu on kesän parasta aikaa. Ei ole hyttysiä, ei paarmoja. Joka kevät sitä ihastelee luonnon puhkeamista kukoistukseen.

 

Maitokärryillä hain eilen pätkityt puut odottamaan sirkkelöintiä. Puolenpäivän tiedoilla lähdimme kyläilemään hyvien ystävien Maijan ja Markun luo. Kahviteltiin ulkona, turistiin ja katseltiin pihassa kukkien heräämistä ja heitettiin jopa tikkaa.

 

Takaisin kotiin, sirkkeli käyntiin ja puut pölkyksi. Nälkää siirrettiin syömällä ja sen jälkeen kävelimme rantaan. Vene käännettiin ja katiska sinne minne katiska kuuluu. Soutelua peilityynellä järvellä. Tätä oli odotettu pitkä talvi. Päiväunien jälkeen, sauna lämpiämään. Makoisat löylyt ja vilvoittelu raikkaassa kevätillassa. Täydellinen päivä.

 

Velipoika oli nähnyt pääskysen. Onko se sitten kesä? Vai oliko yksinäiseltä pääskyseltä kompassi hävinnyt ja eksynyt vahingossa pohjan perukoille. Kotiin ajellessa tein päivän hyvän työn. Västäräkki oli tiellä, pomppi ja huomasin, ettei ole aikomusta väistää. Tein salamannopean väistöliikkeen ja pelastin lintupienoisen. Taustapeilistä näin kuinka lentää liihotteli – hyvä mieli tuli.

 

Toinen iltapäivälehti kertoi hallituksella olleen viikonlopun kokouksissa hieman vaikeaa. Pääministeri Marin on kuulemma liian diplomaattinen ja antaa liikaa aikaa muutamille ministereille. Tietolähde kertoo Li Andersonin ja Krista Kiurun olleen äänessä turhan paljon. Minun lähteeni taas kertoi Marinin nuhdelleen ja vaatinut ministereitä Harakkaa ja Kiurua lopettamaan muiden nokkimisen.

 

Ensimmäisenä kokouspäivänä kun asioita ei saatu sopimaan ja eikä mahdutettua yhteiseen lausumaan, tiedetään Marinin lausuneen turhautuneena entisen likan purkauksen: ”Ei sovi, ei mahu, herra saa rahat takaisin” ja kopauttaneen nuijaa kokouksen päättämiseksi. Kaikkia se minäkin kuulen.

 

Korona pohdintaa:

  • kasvomaskit ovat nyt se ykkösasia, tuntuu. Minä pidin yli 40 vuotta töissä hitsausmaskia, eiköhän se minulle riitä.
  • tuleeko se rokote syksyllä vai ei? Eilen uutisoitiin, että jopa kaksi rokotetta olisi kehitteillä Suomessa. Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet tällaisia ajatuksia kertoi eilen lehdissä. Jos syksyllä toinen aalto tulee, voidaanko jo silloin ihmiset rokottaa?
  • tuli mieleen kun rajoituksia aletaan vasta kesäkuun alussa toteuttaa, onko ehkä syynä se, jos virus ampaiseekin uuteen kovaan nousuun, niin ehditään hankkia suojavarusteita riittävä määrä. Tämä vain minun pienessä päässä ajattelua.

 

Tositarina kuinka helppoa on ihmisiä huijata. Minulla oli aikanaan veljekset Ilomantsista työkavereina. Asuivat jonkun aikaa Helsingissä. Kerran viikonloppuna pienessä sievässä olivat olleet Postitalon edessä Mannerheimintien puolella. Tuli pirut mieleen. Alkoivat yhtäkkiä tuijottaa taivaalle päät kenossa, sormella osoittaen. Kohta oli alkanut kerääntyä ihmisiä kymmenittäin tuijottamaan ja sormella osoittamaan kohti taivasta. Siitä veljekset olivat pikkuhiljaa livistäneen vaivihkaa pois ja jääneet kauemmas naureskelemaan jekulleen.

 

Tiesittekö: Maanviljelijän on oltava jyvällä maanviljelystäJ)

6 vastausta artikkeliin “5.5 – pääskynen nähty”

  1. Se on kuule Hannu se pääskynen ollut niin kovassa lentovauhdissa, että on vahingossa ohittanut Tammelankin, Palannee varmaan erehdyksensä kun huomaa, takaisin.

    1. Västäräkkejä + sitruunaperhosia on nähty jo parisen viikkoa sitten.
      Varpuslinnut mielestäni vähentyneet, ensimmäistäkään kirjosieppohavaintoa en ole tullut tehneeksi.

      1. Kirjosiepot tulivat jo viimeviikolla, nuo muut mainitsemasi jo viimelumilla. Silloin näin myös suruvaipan.

        Kottaraista ei juuri näillä kulmilla ole ilmennyt, taisin niitä pari nähdä viime vuonna.

  2. Meidän pihapiiristä on pääskynen melko tyystin hävinnyt, joitain yksittäisisiä sen jälkeen kun karja hävitettiin. Kerran yksi teki pesää konehallin katon harjapiikkiin, sisäpuolelle. Meillä oli paha tapa jättää liukuovet puolittain auki, jolloin lintu pääsi kulkemaan ja suttasi paikat paskoillaan. Sitten pidettiinkin ovet pääosin kiinni ja pesä hävisi, kuin tuhka tuuleen, ei merkkiäkään ollut höylätyssä kattotuolissa.

  3. Minulla kanssa pääskyset ovat häipyneet, mutta onneksi naapurissa niitä on. Kirjosieppo on jo tullut, mutta västäräkkiä en pihassa ole nähnyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *