8.4 – aivastus

 

 

Aivastin puhelun aikana. Hetken kävi mielessä, olisiko pitänyt aivastaa kainaloon. Tartutinko toisen typeryyttäni? Kuinka syvälle mieliin on iskostunut kaikki temput joita on kehotettu tekemään? Jos vielä kesällä pääsee tansseihin, tunteeko syyllisyyttä liiasta läheisyydestä?

 

Vilma neiti oli sitten lietsussa yön. Pari kertaa kävin yöllä oven raosta huutelemassa, turhaan. Aamulla kuuden aikaan oli oven takana. Pirteänä, iloisena ja vaativana, ei huonoa omaatuntoa yöjalassa olemisesta. Kerroin kuinka huolestunut olin. Vähät välitti, söi ja lähti takaisin ulos.  Selvästi kevättä rinnassa, Vilma neidillä. Onneksi on leikattu kisu, ettei tarvitse alkaa hätistellä sulhasia pois nurkista.

 

Siitä tulikin mieleeni tuo sanonta: Kevättä rinnassa. Miten niin rinnassa? Minulla kevät alkaa jaloissa vipattamaan ja nenässä kevään tuoksua, mutta rinta pysyy tyynen rauhallisena. Jospa sanonta tulee Tarzanin ajoilta, kun hän onnellisena takoi rintaansa!

 

Siivosin kätevästi huushollia, etenkin keittiötä. Kävi nopeaan, kun vedin verhot kiinni, ettei aurinko päässyt paistamaan sisälle. Heti tuli kumman siistiä ja minulle tyytyväinen olo. Ennen vakituisia silmälaseja oli helppoa, kun huomasi likaisuuden, otti vain ”tiimarin” lähilasit pois päästä.

 

Korona tilanne:

  • Ristiriitaisia tunteita. Ensin sanottiin, ettei pidä hamstrata, ruokaa riittää. Nyt Helsingin Sanomat kertoo kuinka kahvi ja hedelmät loppuvat ensimmäisinä koronan pitkittyessä. Pula tietysti edellyttää vientirajoituksia. Jos sama asia uutisoidaan television välityksellä, ei ole vaikea arvata kahvihyllyjen tyhjentyvän alta aikayksikön.
  • suojaimista on pulaa, ei vain meillä, vaan kaikkialla maailmassa. Tutkijat ovat varoitelleet jo kauan pandemioiden vaaroista, mutta kuuroille korville on kaikunut. Nyt sitten ollaan totuuden edessä ja lähes soditaan suojavarusteiden saannista. Luojan lykky, että meillä on varmuusvarastot ja terveydenhuoltoa ei ole yksityistetty.
  • varoituksen sana: Mieli alkaa olemaan, että nyt jo alkaa kriisi helpottamaan. Takaraivoon hiipi ajatus hellittää hiukan karanteenin otetta. ”Ei kai sen niin väliä, jos vähän lipsuu”. On sillä, olkaamme sitkeitä ja kuuliaisia.

 

Aurinko lämmitti mukavasti. Keittiön seinään paistaa aurinko lähes koko päivän. Ja niin vain kivijalan vieressä vihreä ruoho alkoi työntyä esille. Kuinka onnelliseksi ja hyvälle tuulelle ihminen lopulta tulee pienistä asioista.

 

Kevennys:

Jos lääkärisi kertoo sinulle aivojen magneettikuvasten jälkeen, ettei kuvissa näkynyt mitään, onko siis kyse huonoista vai hyvistä uutisista?

 

 

 

 

8 vastausta artikkeliin “8.4 – aivastus”

  1. Olet vastuullinen kissanomistaja kun olet leikkauttanut Vilman.
    Meillä myöskin keittiön ja työhuoneeni seinustalla ruoho vihertäisi, paits ettäi nuo kaikkeen kerkiävät kanamme kyllä löytävät jokaikisen vihertävän piikin. Himolaiduntajia nuo maatiaiskanat.

  2. Tässä pari tuntia sitten kun taas tarkastelin yön vilistelijöitä; pari kissaa ja vielä 04.20 pari siiliä, ilmeisesti jo aamiaista hankkimassa.
    Harmi kun tuo koneeni vaihtui, vielä ei videoiden liittäminen tunnu onnistuvan; vanhan koneen aikana kyllä.
    Se tuo riistakamera voi olla kohtuus halpakin; omani n 150€, no niitä alle sadan euron laitteita ei edes kiinnosta kokeilla.
    Katsellaan ja harjoitellaan.

  3. Tänään muuten aivan uusi havainto pihan eläväisistä. Lehtisammakko siinä loikki tuonne aluskasvillisuuden sekaan.
    Sammakoita en nyt sitten viiteentoista vuoteen ole pihalla havainnoinut, en kylän raitllakaan.

    1. En ole kyllä koskaan kuullutkaan lehtisammakosta. Taas kannatti elää yksi päivä.

      1. Se lehtisammakko oikeastaan on lapsuudestani juontuva nimitys; oikea lienee nykyisin lienee ruskosammakko, erotuksena rupikonnasta.

  4. Aivoista puheen ollen, minä kerran löin pahasti pääni ja olin kolme vuorokautta tajuttomana. Sen jälkeen kuvattiin oikeasti pääni semmosella pääkopalla. Lääkäri sitten sanoi, ettei täällä mitään näy, pelkkää harmaata mössöö, minä kysyin onko se kovinkin vakava asia. Se kuulemma oli pelkästään hyvä asia, jos jotain olisi näkynyt olisikin tarvinnut huolestua.

    1. Tuo kevennys osui sitten aika hyvin, vai mitä Pentti, vaikka vakavasta asiasta kysen olikin.

  5. Hannu, sehän osui ihan nappiin ja minä osaan sanoa sen olleen pelkästään hyvän uutisen.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *