Narsistinen Trump tapattaa kansaansa politiikan vuoksi

Olen katsonut joka ilta puolenyön aikaan live lähetystä Trumpin esiintyessä ja nähnyt siinä kuinka  ympärillä olevien ”jees tyyppien” sokaisema Trump kertoo täyttä paskaa,,, ”virus ei koske meitä”, ”demokraattien juoni”, ”kiinalainen viirus, ei koske meitä”, ”tämä ei koske amerikkalaisia”, ”pääsiäiseen mennessä tämä on ohi” ja muita mitä ihmeellisempiä juttuja.

Putin on samanlainen sekopää mutta se tajuaa olla hiljaa.

Trumpin vierellä on pieni vanha mieslääkäri joka kertoo ”asiantuntijana” miten se virus ei ole mitään ihmeellistä ja sitten on vanha mummo joka pukeutuu muotivaatteisiin ja joka kerta eri huiviin joka myötäilee milloin Trumpia milloin tätä kääpiö lääkäriä.

Meininki on kuin Simpsoneista.

Kuolonuhrien määrä vain nousee ja isoin syy valmistautumattomuuteen on kivikautisen Trumpin.

Maailman suurin sotamahti on vitsi…. ainut pelote on pienikäsinen Trumpelo sössimisineen…toivotaan ettei luule ydinsalkun punaista nappia #hastag#hastag# napiksi…

Ja pahinta on että Trump tapattaa nyt omaa kansaansa oman politikoinnin takia.

Pääkirjoitus: Donald Trumpilta puuttuvat kylmä harkinta ja rautainen tahto –Yhdysvallat on koronakriissä pahassa ahdingossa https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000006467608.html

5 vastausta artikkeliin “Narsistinen Trump tapattaa kansaansa politiikan vuoksi”

  1. Parasta antia oli eilen kun tämä pätkä lääkäri kertoi että hänestä otetaan joka päivä koronavirus testi kun joku yleisössä oleva toimittaja ihmetteli miksei hänellä ole kasvosuojainta…. ”en tarvitse kasvosuojainta, koska minut testataan joka päivä”…sanoi käppänä

    Tästä voidaan määritellä että näitä kalliita testejä tehdään kaikkiin Trumpin hallinnossa oleviin, eli jos tämä virus ei niin hirveä ole niin miksi he testauttaa itseään joka päivä… samaan aikaan kansalaiset elää kädestä suuhun ja pelkää kuolemaa,,, ruumiita lapataan New Yorkissakin kylmärekkoihin trukeilla.

    Onko ”vapaa maailma” nyt saavuttanut demokratian….?

  2. Mikä on mielestäsi Trumpin suurin virhe Coronan suhteen?

    Sekö, kun hän tammikuun lopussa rajoitti matkustusta Kiinasta, vaikki kaikki (media, demokraatit, WHO, …) pitivät tuota liioiteluna ja jopa rasistisena toimena. Vai voisiko se kenties olla kehotus välttää turhia sosiaalisia kontakteja, johon New Yorkin pormestari vastasi kehottamalla kaupukilaisia jatkamaan normaalia elämää aivan kuin koko Coronaa ei olisi olemassa. Tai ehkä se on sittenkin Trumpin optimismi Hydroclorocin – malarialääkkeen suhteen, joka median mukaan sai jonkun pariskunnan nauttimaan akvaarionpuhdistusainetta.

    Tuo malarialääke – akvaarionpuhdistusaine tarina on traakisuudessaan varsin koominen. Mm. CNN:n etusivulta löytyi samaan aikaan juttu, jonka otsikossa kerrottiin Clorocin (ei siis Hydroclorocin – lääke) nimisen aineen auttaneen Corona potilaita, sekä juttu siitä kuinka Trumpin Hydroclorocin – optimismi johti akvaarionpuhdistuaineen nauttimiseen. Itse jutussa puhdistusainetta nauttinut vanhempi rouva kertoi lukeneensa Clorocinen auttaneen Corona potilaita (kenties CNN:n oma juttu, mutta joka tapauksessa Trumpin vika), ja nauttineensa puhdistusainetta, koska sen tuoteselosteessa mainittiin Clorocin phosfite.

  3. Trumpin vierellä oleva ”pieni vanha mieslääkäri”, Anthony Fauci, on toiminut kansallisen allergia- ja infektiotautien instituutin pääjohtajana marraskuusta 1984 lähtien, ja on aiemminkin vastaavan tyyppisissä asiantuntijatehtävissä mm. Barack Obaman aikana Ebolaan liittyen. Ja se ”vahva mummo”, Deporah Birx, on toiminut aiemmin CDC:n HIV/AIDS erikoistuneen osastun johtajana, kunnes Barrack Obama nimitti hänet PEPFAR (President’s Emergency Plan for AIDS Relief) ohjelman johtoon. Kaikesta päätellen kyseessä on kaksi varsin asiantuntevaa ja osaavaa oman alansa huippua.

    En tiedä onko kysymys TDS:stä (Trump derangement syndrome) vai mistä, kun kirjoittaja osoittaa noi selvää halveksuntaa näitä kahta ansioitunutta asiantuntijaa kohtaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *