Erimielisyyttä kehoni kanssa

 

 

Syntyessäni tykkäsin kehostani. Jo lapsena aloin sitä vaalia. Liikuin ja urheilin minkä kintuista pääsin. Teini-iässä ajattelin entistä enemmän sinua kehoni, ettei sinun tarvitsisi hävetä muiden seurassa.

 

Ennen kaikkea halusin kehoni olevan hyvässä kunnossa tyttöjen tähden. Jospa ujoon poikaan kiinnitettäisiin huomiota hyvin hoidetun vartalon kautta. Valitettavasti ujous oli enemmän esteenä yhteistyöhön toisen sukupuolen kanssa kuin kehon muodot.

 

Aikuisena aloin voidella kehoa sisäisesti. Monia erilaisia liemiä tuli kiskottua. Pääkoppa sai rohkeutta tutustua neitoihin. Sisäisesti voideltu kehoni oli taas mitä notkein viemään tanssilattialle daameja. Vaikka ns. viuhka kävikin paremman sukupuolen kanssa, kehoni alkoi protestoida vastaan.

 

Työelämässä kehoni tykkäsi raskaista töistä, olinhan sen pienestä pitäen siihen valmistanut. Edelleen kuitenkin pääni ja kehoni välillä oli eripuraa. Rääkkäsin sitä varmaan liikaa, nyt myönnän sen. Myös sisäiset voiteet olivat olleet sittenkin vääriä. Vaikka luovuin niistä, ei kroppani niin vain anteeksi antanut.

 

Kehoni eri ruumiinosat alkoivat lyödä entistä enemmän hanttiin. Kerran ei päänuppiin hyvällä mennyt asia perille, alkoi se mielenosoituksellisesti tehdä temppuja, jotta heräisin mitä olin tehnyt ja edelleen teen vartalolleni. Ensin se kulutti polveni siihen kuntoon, että lenkkeily oli pakko lopettaa. Suututtihan se pääkoppaa. Mutta mitä vielä, vaihdetaan toiseen lajiin. Ei kun polkupyörä esiin ja kehoa laittamaan timmiin kuntoon.

 

Siitä keho loukkaantui sydänjuuriaan myöten. Mennä nyt tuommoista tekemään ilman, että olisi kuunnellut mitä sanottavaa keholla on? Keksi sitten konnankoukun ja kostoksi katkaisi sydämen ja sinussolmukkeen yhteistyön. Jokohan nyt alkaisi päässä raksuttaa?

 

Ei puhettakaan, jääräpää, mikä jääräpää, korjautettuaan sydämen vaivat – vaati sitten entistä kiihkeämpää pyöräilyä. Siitäkös vasta keho suivaantui. Kulutti kiusallaan kaularankaa ja kolme nikamaa teki kiilamaisiksi, eiköhän pian oppi ala mennä perille, tuumi vartaloni.

 

Pakko oli niellä pääkopan ylpeytensä ja viedä pyörä liiteriin homehtumaan. Mutta älä luule kehoni, että taistelu olisi ohi. Onhan vielä hyötyliikunta. Ei muuta kuin ankaraa liikuntaa, puiden tekoa eri muodoissa, kävelyä jyrkissä mäissä jne. Älä keho unta näe, että lakkaisin sinua rääkkäämästä. Kun lihot vaan, etkä ymmärrä omaa parastasi, niin pistetään sinut sitten koville.

 

Ei jäänyt keho Pekkaa pahemmaksi. Pisti itsensä verenpaine – ja kolesterolilääkitykselle, sekä aiheutti tahallaan lihaskipuja. Koetellaan nyt kumpi on herra vartalossa, pääkoppa vai keho. Aivot miettivät kuumeisesti mitä tehdä. Jos keho menee huonoon kuntoon myös pää lahoaa. Ei muuta kuin kirves ja moottorisaha käteen ja metsään ryskätöihin, päätti päänuppi.

 

Johan nyt on piru jos ei vähällä usko, niin laitetaan sitten kovat piippuun, uhosi vastaavasti keho.

Alkoi perkule hyydyttää verta ja löysi ovelasti laskimon johon teki verihyytymän. Ja niin vietiin päätä ja kehoa. Sairaalassa petillä maatessa päätettiin pitää palaveri, josko löytyisi sopuratkaisu, pään ja kehon liian pitkään jatkuneeseen kiistaan. Niin lyötiin kättä päälle kuin miehet ikään. Aika näyttää kuinka pitävä sopu syntyi. Ehkä ikä on takonut järkeä päähän, että kehollakin on oikeus vanheta.

 

5 vastausta artikkeliin “Erimielisyyttä kehoni kanssa”

  1. Olipas hyvä kirjoitus, pitäisi julkaista kokemusperäisenä, tieteellisenä tutkimuksena lääkäriopuksien sivulla.

  2. Itsekin näin iän karttuessa tulee miettineeksi olisiko voinut elää toisin?
    Mennyttä ei takaisin saa siispä on katsottava eteenpäin!
    Kaveri sanoi että jos aamulla ei kolota on nipistettävä itseään
    todetakseen olevansa hengissä.

  3. On se Hannu aivan mahtavaa tuo sanallinen ilmaisusi, Arvin verbaliikkaa myös olen ihastellut. Arvin ja Sinun ero on kuitenkin merkittävä, vaikka poliittisen kantasi ,olettaisin tietäväni, silti sen osuus teksteissäsi on minimaalinen, Yhteiskunnallisuus on siinä hallitseva; Arvilla taas vahva usko aatteeseensa, no mitäs siitä?
    Sen verran Pikkumirri päivitystä; aina kun lähden pihalle, Pikkumirri on varjoni. Yritäppä sitten kävellä kun jalkojen välissä, en puhu sepalustasosta, koko ajan pyörii pikkuinen(oikeastaan ei enää), joka on koko ajan sinun säärissäsi kiinni.
    Täytynee sitten tämä hyväksyä ja ottaa Pikkumirrin taholta korkeaksi kunnianosoitukseksi ja kiintymykseksi.

  4. Hyviä kommentteja ”pojat”. Olet kyllä Kalle pikkumirrille kaikki kaikessa. Eikö ole hieno tunne, kun toinen antaa noin avoimesti kiintymyksensä näkyä.

  5. Hannun tarina on erinomainen peruskurssi vaikka sairaanhoitajille tai lääkäriopiskelijoille. Siinä on tiet terveyteen ja sairauteen, mielen puutteisiin ja mielen hallintaan. Ihminen kun on henkinen ja fyysinen kokonaisuus. Upea !
    Sanoin joskus piruillakseni serkulleni traumakirurgille, että sä oot pirun hyvä ihmiskäsityöläinen, mutta kai sä ymmärrät korvien välinkin.

Kommentoi