Koronalla yhä politikoidaan – päiväkirja 16.10

 

 

Perjantai on kääntymässä iltaan. Viikolla saimme esimakua talven tulosta ja ilmeisesti myös viikonloppuna. Lunta ei satanut, mutta pakkasyöt tarkoittivat uunin lämmittämistä ja aamuisin auton ikkunoiden puhdistamisia.

 

Aamulla kävin kirkolla kaupassa ja asetin asianmukaisesti kasvomaskin. Silmälasit huurussa sekä hengitysvaikeuksien kautta sain ostokset tehtyä. Niin paljon otti ”kupoliin” tuo maskin kanssa pelaaminen, että en nauttinut kaupassa käynnistä kuten yleensä.

 

Tuon ”kupoliin” ottamisen seuraus oli, että minusta tuli raukkamaisesti rikkuri. Olin aloittanut täydellisen karkkilakon ja olo oli parantunut huomattavasti ja paino laskenut muutaman kilon. Huono tuuleni aiheutti suklaarasian oston – lakko päättyi. Suklaat on syöty ja nyt luimistelen häpeissäni kuin pahanteosta yllätetty koiranpentu. Mitä ilmeisimmin aloitan lakon uudelleen.

 

Ei voi nykypäivänä enää luottaa mihinkään. Ajatelkaa nyt, Ruotsissa oli paloasema palanut maantasalle! Jos ei kykene suojelemaan omaa paloasemaa, miten sitten muita tulipaloja? No, toki ruotsalaiset ovat ruotsalaisia, sammuttavathan he myös koronavirusta ei tavoin kuin muut, että siinä ei mitään uutta auringon alla. Huvittava tapaus, mutta olisiko tässäkin tapauksessa kyse, ettei suutarin lapsilla ole kenkiä.

 

Korona hämminkiä:

  • perussuomalaisten kansanedustaja sairastui koronaan. Pääministeri Marin oli ollut samoissa tilaisuuksissa ja käytävillä. Hän sai oitis käskyn palata kotimaahan Eu – kokouksesta. Korona viruksen saanut kansanedustaja syyttää nyt pääministeriä vastuunpakoilusta. En tiedä miksi politiikka on muuttunut tuollaiseksi? Ei mitään häpyä tai moraalia. En tykkää yhtään. Onneksi kunnassamme on eri ryhmien välillä hyvät ja asialliset suhteet.
  • Pirkanmaalla olemme myös kiihtymisvaiheessa. Sydän kylmänä odotan, jääkö taas vesijumppa kesken kuten viime keväänä. Pieniä asioita toki, siihen verrattuna kuinka monet joutuvat maksamaan kalliin hinnan korona pirulaisesta.
  • Jännätään vielä joko kasvomaskeista on sanottu viimeinen sana. Itsekin ylempänä kerroin kokemuksistani maskista. Se ei tarkoita, että minusta pitäisi ottaa mallia ja jättää maskin käyttäminen jos vain siihen pystyy. Aioin myös käyttää edelleen, jos sillä ja muilla toimilla voimme päästä alueellamme kuin koirat veräjästä.

 

Maskeista vielä hieman. Lapsena koulumatkoilla kaverini Antin kanssa jäimme usein hänen luokseen ja aloimme leikkiä villin lännen touhuja. Oli puista tehdyt pyssyt ja revolverit. Siellä me kallioilla ja kivienkoloissa muka jahtasimme toisiamme. Voi kun silloin olisi ollut kasvomaskeja kuin nyt. Leikkivätkö lapset nyt rosvoa ja poliisia kun maskeja saatavilla? Minä muuten leikin tänään. Menin maski kasvoilla kaupan tiskille ja sanoin: Rahat tai henki. Mitään muuta aiheuttanut uhkailuni, kuin kovan naurunremakan, en sitten tiemmä ole rosvon oloinen.

 

Vitsinpoikanen:

Olin kuullut kuinka perjantaina vihityillä ei olisi avio-onnea, epäilin kyllä kuulemistani vahvasti. Siispä päätin ottaa asiasta selvää kaikkitietävältä kaveriltani ja kysyin: Onko totta, että kaikista jotka menevät perjantaina naimisiin, tulee onnettomia? Totta kai, sanoi kaverini, miksi perjantai olisi joku poikkeus?

 

 

 

3 vastausta artikkeliin “Koronalla yhä politikoidaan – päiväkirja 16.10”

  1. Joissakin maskeissa on metallilanka, jolla saa painettua maskin nenää vasten niin, etteivät silmälasit huurru.

    Tein maanantaina automatkan kolmen sadan kilometrin päähän. Samana päivänä takaisin peläten kuumetta, kun oli vähän kurkussa tuntemuksia, jotka ovat helpottaneet.
    Kuumeessa olisi hutera ajaa.

    Kaupassa hieroin käsiini huuhdetta. Ilmeisesti tulin pyyhkäisseeksi kädellä silmäkulmiani, koska meinasi mennä näkökyky totaalisesti veden vuotaessa silmistä ja kirvellessä. Erään baarin vessassa sain huuhdottua huuhteen silmistä. Pidemmällä etapilla olisi tullut isompi vaikeus.

  2. Yksi tapa korvata maski, jos sitä on vaikea käyttää, on hyvä avattu paperinenäliina, jonka painaa kasvoilleen toisella kädellä ainakin silloin, kun tulee väkijoukkoon.
    Sitten naurussa olisi pitelemistä, jos panisi päähänsä metsässä käytettävän hyttys- hirvikärpäshupun. Sinä on tiheä verkko, näkee lävitse ja voi hengittää. On sekin parempi kuin ei mikään.

  3. Maskin käyttö on kieltämättä haastavaa. Silmälasien kanssa ristiin pistetty naru voi auttaa, silloin ilma poistuu sivuilta eikä ylöspäin. Aamulehti totesi keinon aivan päteväksi.

    Ja toki tuo metallilanka myös. Se ei tosin yksin havaintoni mukaan riitä, ellei oikein tosi tarkkaan keskity.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *