Miksi, oi miksi?

 

piikkilanka aita

sen takana kauhuissaan olevia ihmisiä

äitejä lapsia

isiä

raunioituneet kodit jättäneinä

aidan toisella puolella

muka sivistynyt vauras Eurooppa

jossa ihmiset katselevat

hädissään, kuolemanpelossa olevien uutisointia

yltäkylläisinä kuin parastakin jännityselokuvaa

vauraat eurooppalaiset

Jeesuksen nimeen vannovat

joka ei olisi selkäänsä kääntänyt

apua tarvitseville

 

olen raivoissani

silmiemme edessä tapahtuu

raakaa julmuutta

kauheuksia

joita emme kenenkään ihmisen soisi joutuvan kärsimään

silti suljemme silmämme

jopa syytämme näitä onnettomia

olen tyrmistynyt

itken

mihin on kadonnut ihmisyys

inhimillisyys

 

Hannu Tiainen

Kihniö

 

14 vastausta artikkeliin “Miksi, oi miksi?”

  1. Minä myös. Suomessa saattaa olla pieni mahdollisuus siirtyä syvälle korpeen tai korpierämaahan piiloon.

  2. Onhan tuo Koskelan kertoma, alueella olleena, asiakin mutta ilmiselvästi myöskin se sisältää itsestäänselvyyksiä, jotka ovat meille suurimmalta osalta realistisia.

  3. Koskelalta asiantunteva näkemys. Tarkkana meidän pitää olla, että apumme kohdistuu oikeille hädänalaisille alaikäisille lapsille, nuoret miehet kaikki estolistalle.

  4. Tuli mieleen karjalaiset,kun lähtivät nyttyröineen evakkoon,katsellessani niitä karavaaneja😰

  5. Nämä nuoret salkeat miehet ovat eläneet viisikin vuotta Turkissa, missä heitä ei mikään uhkaa. Paitsi mahdollisuus sortua ahneuksissaan Erdoganin poliittisen pelin uhreiksi.

  6. Koskela on varmasti oikeassa!
    Kyseessä on saatanan, siis tämän maailman ruhtinaan juoni levittää raaka islamismi maailman laajuiseksi kalifaatiksi!
    Ei ole näiden lasten syy, että heitä tapetaan ja riepotetaan ympäri maailmaa, vaan heidän jumalattomat vanhemmat, jotka ovat myöskin aikoinaan aivopesty valloittamaan maailma saatanalle. He siirtävät saman okkultismin lapsiinsa!

  7. Alkaa järki voittaa Kokoomuksessa. Esityksen tehneet kokoomuslaiset ovat varsin eri linjoilla Orpon ja Mykkäsen kanssa.

    Otteita artikkelista:

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a65954c0-a95a-4143-8270-02dd3930afc9
    2.3.2020

    Kokoomuslaiset: Turkista tulevat turvapaikanhakijat ei rajan yli – ”Eurooppalaiset arvot tarvitsevat lujaakin järjestyksen pitoa”
    .
    – Solidaariset puheet eivät enää riitä. EU:lla on näytön paikka ulkorajan turvaamisessa. Suomen tavoitteen pitäisi olla, että rajat ylittävästä turvapaikanhausta päästää kokonaan eroon.

    EU:n jäsenvaltiot kuten Itävalta ja Tanska ovat tehneet tiukennuksia lakeihin, vaikka ovat pitkälti samojen kansainvälisten sopimusten ja eurooppalaisten sääntöjen sitomia kuin Suomi.

    Rajamenettely tulee säätää kiireesti ulkomaalaislakiin. Uuden kansainvaelluksen myötä Euroopan läpi vaeltaisivat jälleen ennen muita vahvimmat, eivätkä eniten suojelun tarpeessa olevat. Rajamenettelyssä sekä laittomien siirtolaisten että rikollisten pääsy maahan vaikeutuu oleellisesti.

  8. Järki ja auttaminen pitää todellakin pitää tasapainossa. Jos kohtaat kadulla viisi kerjäläistä joista ensimmäinen on huijari ja toinen rosvo, niin lopuille ei riitä mitään jaettavaa. Se on sinisilmäisyyttä eikä johda hyvään. Apu pitäisi kohdentaa oikein eikä paras apu välttämättä ole ottaa osa ihmisistä turvaan koska samalla rahalla voitaisiin todennäköisesti auttaa isompaa joukkoa paikan päällä.

    Näyttää joka tapauksessa oleva Erdoganin junailema juttu. Rajalla olevat ihmiset eivät ole Iblidistä paenneita ja ainakin osa oli jo ehtinyt asettua Turkkiin. Eräs pereh mm. kertoi, että kuultuaan ”rajan olevan auki” perheen isä jätti työnsä ja koko perhe vuokra-asuntonsa. Siitäkös Erdogan välittää.

Vastaa käyttäjälle Harri Rautiainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *