Milloin hallitus saa työrauhan?

 

 

Ensin tuli Rinteen hallitukselle Postin lakko. Sitä soudettiin ja huovattiin kunnes Rinne sai lähteä. Seuraavaksi uuden pääministerin Sanna Marinin syliin kaadettiin AL- Holin suomalaiset Isis naiset ja lapset. Tätäkin jupakkaa eduskunnan oppositio ja media hyödynsivät ja elämöivät viikkotolkulla.

 

Toki räksytystä riitti näiden välillä. Varsinkin oikeistomedia, joihin lasken iltapäivälehdet, jaksoi epäillä hallituksen ulostuloja asiassa kuin asiassa. Tuli tunne kuinka eri ministerien aika hupeni väärien käsitysten ja epäilyjen oikomisiin. Ihmettelin, milloin ministerit ehtivät tehdä sitä työtä joihin heidät on valittu, kun syytöksiä sateli joka suunnalta.

 

Sitten tuli korona virus. Siitäkin jo väännettiin kättä. Hallitus muka nukkuu ruususen unta kun virus valtaa maatamme tuulen nopeudella. Siitä sentään saatiin eduskunnassa suhteellisen siisti keskustelu aikaan ja yhteisymmärrys.

 

Kuluneen viikon on vallannut Turkin ja Kreikan tilanne. Ja taas hallitus väärin sammuttaa ja toimii tilanteessa. Ja eikö media herkuttele ja hekumoi aiheella. Hakemalla haetaan ministereiden välille ristiriitoja joita jauhetaan ja jauhetaan. Välikysymystä pukkaa, johon hallitus keskittyy vastaamaan ja eduskunnassa käydään keskustelut sekä äänestykset.

 

Kaiken tämän ohessa ihmetellään kun hallitus ei saa mitään aikaan. Työllisyystavoite muka karkaa käsistä. Vienti tyrehtyy (aivan kuin sekin olisi hallituksen syytä), rahaa poltetaan milloin mihinkin vaikka rahoitukset puuttuvat. Mitä muuta loskaa kaadetaan hallituksen niskaan. korulauseissa kyllä kauniisti puhutaan kuinka suomalaisten pitää puhaltaa pienenä kansakuntana yhteen hiileen. Kuitenkin kampitetaan minkä ehditään.

 

Totta kai median ja opposition tehtävä on olla kärkkäänä ja tarkkailla hallituksen tekemisiä, sen tavoitteita, talouspoliittisia linjauksia ym. kuten myös kansalaisten. Ymmärrän senkin kuinka kaiken kohun keskellä joihin hallitusta nostetaan, eri ministeriöissä tehdään työtä kaiken aikaa. Silti kysyä voi hyvällä syyllä, miten hallituksen asiatonkin riepottelu syö sen toimintakykyä ja asioiden eteenpäin vientejä?

 

Jotenkin sivusta seuraajana toivoisi hallitukselle myös jonkinlaista työrauhaa. Onhan työllisyys, sote – ja sotu uudistukset valtavia ponnistuksia jotka vaatisivat perusteellisia paneutumisia myös hallituksen sisällä, eikä vain ministeriöissä.

 

Sisäpoliittisten asioiden ikään kuin syrjään jääminen ainakin hallituksen medianäkyvyydessä kertoo omalta osaltaan sen, ettemme todella elä impivaaralaisessa lintukodossa. Koko maailma, sen ongelmat, poliittisen muutokset ja erilaiset tilanteet vaikuttavat meihin, tahdoimme tai emme.

 

Olemme kuitenkin oma kansakuntamme ja suomalaiset odottavat suomalaiselta hallitukselta tekoja oman kansan parhaaksi. Sanna Marinin hallitus on kertonut tekevänsä juuri niin. Tietenkään unohtamatta minkälaisessa maailmassa me elämme.

 

Itse olen hyvin kriittinen oikeistolaisen yhteiskuntamme poliittiseen rakenteeseen. Voiko Marinin hallitus mitenkään toteuttaa oikeistolaisessa ilmapiirissä sitä politiikkaa mitä haluaisin? Haluan antaa hallitukselle mahdollisuuden sen todella vaikeassa asemassa, kun ”hyeenat” kärkkyvät koko ajan kimpussa. Kuten aiemmin totesin, on hyvä kun oppositio ja media ovat valppaina, mutta asiallisuutta, sitä pyydän ja toivon.

 

23 vastausta artikkeliin “Milloin hallitus saa työrauhan?”

  1. Lopettaisivat sähläämisen ja kertoisivat millä nämät kaikki kivat rahoitetaan niin eiköhän se työrauhakin sitten löydy, mutta pehmeiden puhumisella sitä ei saa.

  2. Olisihan sitä työrauhaa ollut, ellei kukin ministeri sähläisi omiaan ja keskittyisi vain omiensa ideologian ajamiseen.
    Jos koittaisivat hoitaa asiat puoluepoliittisen roskan sijaan eivätkä jakaisi rahaa tuloista tietämättä, arvosteluun olisi vähemmän aihetta.

  3. Persujen mantra on hallituksen ”rahanjako”, kun eivät mitään rakentavampaa keksi. Kertokaa nyt persuviisaat, miten hallituksen toimia voidaan tukea monipuoluejärjestelmässä, kun ei ole olemassa mitään hallitusta, jossa olisi vain persut Teidän vaihtoehtobudjettinnekin ylitti 0,7 mrd. sen, mitä hallitus on nyt toteuttamassa. Ai niin persut varmaan tiesivät koronakin.

    1. Paskanjauhantaa Karjalainen.
      Esimerkiksi Kiuru, nykyinen vastuuministeri, selitti, että 0,7 hoitajamitoitus on vain muutaman tunnin työ mutta sen aikaansaaminen kesti lähes vuoden.
      Nyt sama vastuuministeri hallituksen kanssa on saanut aikaan sen, että koko roska astuu voimaan tosiasiassa v. 2023 eikä sen rahoituksesta ole mitään realistista selvyyttä, vaan vastuu toteutumisesta/toteutumattomuudesta kaatuu seuraavan hallituksen piikkiin.
      Nykyhallitus on saanut aikaan ”päätöksiä”, missä menoja on lisätty miljardin verran pysyvästi vuodessa ilman hajuakaan, mistä se raha jatkossa otetaan omaisuuden myynnin jälkeen.
      On posketonta haukkua persuja hallituksen päätöksistä tai päättämättömyyksistä, mutta eihän persukammoisella mikään suhteellisuudentaju pelaa, kun kaikesta pitää syyttä persuja.

      1. Karjalaiselle voin kertoa, etteivät persut ole hallituksessa eivätkä siis tee päätöksiä.
        Päätökset ovat hallituksen tehtävä, joten opposition haukkuminen ei vaikuta potaskaakaan.
        Kun hallitus ei näytä kykenevän tekemään päätöksiä, et voi syyttää kuin halllitusta, vaikka kuinka persukammo korviesi välissä polttaakin vieden kaiken terveen järjen jasuhteellisuudentajun.

    2. En tiedä minkä sortin sosialisti olet tällä hallituskaudella, mutta rahanjako on aika oleellinen asia, kun tehdään lakimuutoksia ja varsinkin jos ne aiotaan toteuttaa.

      Olet tuon 0,7 miljardia napannut erään demariministerin erityisavustajan kirjoituksesta, joka perustuu siihen olettamaan, että toimittaisiin samalla hallitusohjelmalla, mutta kai mikä tahansa uppoaa, kun sille päälle sattuu.

      Paljonko hallituksen budjetti esitys on alijäämääinen, onko se enemmän vai vähemmän kuin 0,7 miljardia?

      Paljonko ekonomistit ennustavat budjetin olevan alijäämäinen vuonna 2023, mikäli hallitus jatkaa samalla budjettien rakentamistavalla, eli tyhjän päälle kokoamisella kuin ovat tekemässä nyt?

      Miten esim. hoitajamitoitus, toisen asteen ilmainen koulutus ja oppivelvollisuuden laajentaminen jne. uudistukset toteutetaan ilman kestävää rahoituspohjaa?

      Kerrohan nyt joitain rakentavia perusteluita vai vastaatko perinteisesti persut ?

    3. Tavallaan tuo maahanmuuttokin, jota nyt Suomen alueelle on jatkunut vähintäänkin reilut parisataa vuotta, tuntuu olevan kestoaihe.
      Näilläkin sivuilla eräs kirjoittaja kirjoittaa kuinka kreikkalaiset ; kalastajat, metsästäjät…yms, muka partioivat maahanmuuton estämiseksi, jopa aseistautuneinakin.
      Olisikohan kyseessä erään kirjoittajan ”märkä unelma” päästä pilkkupuku päällään, ”ysimillinen” vyöllään tai unkarivalmisteinen ”rynkky” kaulallaan parioimaan. Mene ja tiedä.

      1. Onko tuo toistuvasti harrastamasi mulkkuilu toisesta blogistista sinusta asiallista?

  4. Onko , hk , todella mahdotonta kirjoittaa yhtään kommenttia ilman persujankkausta? Onhan hallituksen ajamat menojen kasvattamiset olleet myös Kokoomuksen hampaissa.

    **********************************************************************
    https://www.perussuomalaiset.fi/ajankohtaista/lukusuositus-perussuomalaisten-vaihtoehtobudjetti-2020-on-julkaistu/
    *
    Perusasiat kuntoon
    https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2019/11/Perussuomalaiset-vaihtoehtobudjetti-2020.pdf

  5. Päätöksiä, pastanjauhantaa, rahanjakoa, kykenemätön hallitus, persut ei hallituksessa. Miksikähän kukaan ei persuja hyväksy yhteisten asioiden hoitajaksi . Ei liene epäselvää.

    1. Onko sinulla mihinkään asiaan mitään muuta sanottavaa kuin persut? Esitä nyt miten hallituksen uudistukset toteutetaan ilman kestävää rahoituspohjaa ja lähetä ihmeessä ohjeet myös suoraan hallituksen suuntaan, kun hekään eivät vaikuta sitä tietävän ja juuri siksi tekevät kaikkensa sen eteen ettei asioista edes keskusteltaisi.

  6. Kyllä kai jokainen tietää haasteet tulevaisuuteen, jonka tilanteet muuttuvat ja joihin on varauduttava.Ei siinä persujen suunsoitto merkitse mitään.

    1. Haasteet tulevaisuuteen? Kyse on hallituksen ajamista laki ja uudistushankkeista, joiden on tarkoitus tulla voimaan osin jo tänä ja ensi vuonna, eikä mistään kaukaisista tulevaisuuden haasteista.

      Ja kun kerran kaikki tietävät, niin miten ihmeessä hallituksen suunnalta ei osata esittää miten hankkeet toteutetaan, mitä ne kustantaa ja mistä kustannukset katetaan.

      Jos vähänkään seuraa asioita niin tietää, ettei asiasta suinkaan ole huolissaan ainoastaan persut vaan myös ministeriöiden virkamiehet, kunnat, ekonomistit jne.jne.

    2. ”Onko sinulla [hk] mihinkään asiaan mitään muuta sanottavaa kuin persut?
      Oikea vastus ilmiselvästi on – Ei ole

  7. Ei oikeistomedian ja opposition tarvitse sekoittaa hallituksen toimintaa, Hallituksen ministerit tekevät sen ihan itse.

    Jos joku väittää, että on vain opposition ja oikeistomedian luomaa harhaa se, että hallituksen sisällä olisi ristiriitoja, niin silloin hän ei oikein ole seurannut uutisointia.

    Ei esim. keskustan ja vihreiden erimielisyydet ole ulkopuolisten keksimää. Turve tuo haasteita näiden puolueiden välille. Ilmastonmuurostaistelu ylipäätään hiertää hallituksen sisällä.

    Tapaus Pekka Haavisto ja al-Hol ei ollut ulkopuolelta masinoitu, vaan lähti liikkeelle ulkoministeriön sisältä.

    Kreikan -kriisitä on sisäministeri antanut mitä erilaisempia lausuntoja. Milloin Suomi on EU:n linjoilla ja milloin ei. Ota nyt siitä selvää.

    Kun katsoo hallituksen tähänastisia toimia, niin todellakin ne ovat keskittyneet rahan jakamiseen. Vähemmän on tekoja ja suunnitelmia rahan keräämiseen. Siinä kai se isoin ongelma lienee.

    1. Yksikään poliitikko ei ole vielä joutunut vastaamaan päätöksistään.

      Hallituksessa istuvalle voi tietysti käydä niin , että putoaa eduskuntaan – tai jopa joutua ryhtymään töihin politiikan ulkopuolella.

    2. Itse asiassa oikeammin vaikuttaa siltä, että päätöksistä (lue unelmista ja populistisista lupauksista) vastuussa olevat pyrkivät välttämään vastuun, toimeenpanojen mahdottomuudesta.

      Edelleen odotan vastauksia esittämiini kysymyksiin ja rakentavia perusteluita, eikä sen pitäisi olla edes vaikeaa, minä kun olen vain tällainen yksinkertainen persu.

      1. Vastaa itse, jos tiedät ne asiat, mitkä olisivat menneet lävitse realistisesti missään muodostetussa hallituskoalitiossa ja myös tässä ja, vielä lisäksi olisivat tyydyttäneet kaiken maailman dosentteja ja ”asiantuntijoita” sekä koko politisoitunutta virkamieskuntaa.

  8. Tuo pätee myös SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden ja RKP:n kohdalla edellisellä eduskuntakaudella. Huuto oppositiosta oli kovaa. Sipilän hallitus ei osannut tehdä mitään oikein.

  9. Mistähän edellinen hallitus päätti ottaa rahat hävittäjä hankintoihin ( 10 miljardia).Hankinnat siirrettiin Marinin hallitukselle..Toivottavasti nykyinen hallitus ei tuhlaa varoja älyttömyyksiin Muistuttaisin vielä edellisen hallituksen muodostivat mm Perussoamalaiset jkokoomus. Hyvätuloisten verotusta lisäämällä.

  10. On perusteetonta väittää, että edellinen hallitus jätti hävittäjähankinnan seuraajalleen. Oli etukäteen selvää, että päätöksenteko jää nykyiselle hallitukselle – ellei hajoa ennen aikojaan.

    Hankintaprosessi on pitkä.

    *************************************************************
    Puolustusvoimien logistiikkalaitos lähetti huhtikuussa 2016 Hornetin seuraajahankintaa (HX-hävittäjähanke) koskevan tietopyynnön neljän valtion hallituksille, jotka välittivät sen edelleen maansa ilmailuteollisuudelle. Tietopyyntöön saatiin vastaukset viideltä lentokonevalmistajalta marraskuussa 2016. Tarjouspyyntö Hornetin seuraajasta lähetetään keväällä 2018 viidelle lentokonevalmistajalle [ Lähde Wikipedia]
    ***
    https://yle.fi/uutiset/3-8138978

    Ilmavoimien tuleva hävittäjähankinta nielee kymmeniä miljardeja euroja – ”Ei tässä mitään vastuuttomia päätöksiä tehdä”
    ***
    https://www.defmin.fi/puolustushallinto/strategiset_suorituskykyhankkeet/havittajahanke_hx/hx-hanke/aikataulu

    Tietopyynnöstä tarjouspyyntöön

    Hankkeen ensimmäinen merkittävä tehtävä oli valmistella ja lähettää tietopyynnöt Ison-Britannian, Ranskan, Ruotsin ja Yhdysvaltain puolustushallinnoille. Näitä pyydettiin ohjaamaan Suomen esittämä tietopyyntö edelleen oman maansa monitoimihävittäjiä valmistavalle teollisuudelle.

    Keväällä 2016 lähetetyssä tietopyynnössä vastaajille esiteltiin Suomen ilmapuolustuksen toimintaympäristöä kuvaavia taistelutilanteita. Vastaajilta pyydettiin ratkaisumalleja ilmavoimien Hornet-monitoimihävittäjien suorituskyvyn korvaamiseksi taistelutilanteiden mukaisissa tehtävissä vuoden 2030 jälkeisessä turvallisuusympäristössä.
    Lisäksi pyydettiin tietoja:

  11. Näin naapurissa tuhlataan älyttömyyksiin.

    ********************************************************************
    https://www.verkkouutiset.fi/venajan-sotilasmenot-ovatkin-paljon-luultua-suuremmat/
    06.05.2019

    Venäjän sotilasmenot ovatkin paljon luultua suuremmat
    Venäjä tekee sotatarvikehankintansa lähes yksinomaan kotimaisilta valmistajilta ja maksaa niistä ruplilla.
    Venäjän todelliset sotilasmenot ovatkin Kofmanin mukaan ostovoimakorjattuina 150–180 miljardin dollarin suuruusluokkaa vuositasolla.

    Hankintoihin sekä tutkimukseen ja kehitykseen käytetään menoista merkittävästi suurempi osuus kuin lännessä. Kofman huomauttaa Venäjän itse asiassa olevan ostovoimapariteetiltaan maailman kuudenneksi suurin talous – ja vielä taannoin muun muassa Saksaakin edellä.

    Massiiviselle panostukselle ei näy loppua

    Venäjän vuotuinen puolustusbudjetti liikkuu Kofmanin mukaan noin 3 triljoonan ruplan tasolla. Se ei kuitenkaan sisällä joukkojen majoitusta, eläkkeitä, infrastruktuuria, kansalliskaartia, rajavartiopalvelua eikä tiettyjä valtion budjetin salaisia eriä. Siten sotilasmenojen kokonaissumma on tuntuvasti pelkkää puolustusbudjettia suurempi.

Vastaa käyttäjälle Hannu huhtala Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *