Terveyspalveluiden keskittäminen ja ilmastonmuutos

 

 

Pienten kuntien terveyspalveluita ollaan lakkauttamassa, siirtäen ne isompiin yksiköihin. Näin on käymässä myös meillä Kihniössä. Sairaala jo lakkautettiin, tosin siitä vielä ”väännetään kättä”. Jos sairaalan alasajo jää pysyväksi, seuraavana vuorossa on terveyskeskus palveluiden siirtäminen naapurikuntaan Parkanoon.

 

Näin on toimittu laajalti Suomen kunnissa, toisissa siirrot on tehty kertarysäyksillä. On haettu muka säästöjä. Mikä mahtaa olla totuus? Uutiset kertovat kuinka pienet – ja keskisuuret kaupungit miettivät lomautuksia hoiva-aloilla tai ovat jo niitä toteuttaneet.

 

Pieniltä kunnilta viedään elinmahdollisuudet palveluiden häviämisen myötä. Uusia asukkaita tai työpaikkoja kuihtuviin kuntiin ei saada. Suurempiin yksiköihin siirryttäessä jonot kasvavat, hoivapalvelut heikentyvät. Mitä järkeä kuntien ja niiden palveluiden alasajoissa on?

 

Hallituksella on kovat ilmastotavoitteet. Autoilu on eräs silmätikku. Maaseuduilla asuu pienituloisia ihmisiä. Heillä ei ole varaa sähköautoihin ellei valtio niitä ilmaiseksi jaa. Palveluiden keskittämisen myötä autoilu tulee maaseuduilla kasvamaan. Joukkoliikennettä ei ole, joten omalla autolla ajetaan terveyskeskuksiin, omaisia katsomaan sairaaloihin, miten kauas missäkin kunnassa Suomen niemellä.

 

Perusterveydenhuolto jokaisessa kunnassa lähipalveluna, omana toimintana ja yhteiskunta säästää, maaseutu pysyy vireänä ja kuntien asukkaat sekä ilmasto kiittävät.

 

Hannu Tiainen Kihniö

 

Kyykystä ylös yhteislistan valtuutettu.

9 vastausta artikkeliin “Terveyspalveluiden keskittäminen ja ilmastonmuutos”

  1. Valitettavasti suuruudenhulluus on levinnyt ja sen nimissä tehdään mitä tahansa tosiasioista ja seurauksista piittaamatta.

    1. Ilmastonmuutoksella ei kyllä olemitään tekemistä tämän kanssa. Realiteetti vaan on se, että ihmiset ikääntyessään muuttavat palvelujen ääreen isoihin taajamiin. Autoja tarvitaan ja bensaa pönttöön. Sillä ei ilmasto miksikään muutu.

  2. Saattaapi olla, että ihmisetkin muuttavat, mutta Tampereella ainakin kyse on suuruudenhulluudesta ja suuriin yksiköihin uskomisesta, kun terkkareitakin halutaan ”keskittää” kauas asukkaista.

  3. Kirjoitin tuossa omassa jutussani, ja sivusin omalla tavallani tätä ongelmaa.
    Kaikki peukut pystyssä Tintti, taistele oman kuntasi puolesta. Se on arvokas, ja sitä menetettyä ei helpolla takaisin saa.

  4. Hannu, minun on nyt kovin vaikea ymmärtää sitä miten vuoroin kehut sosialistihallitusta loistavista, vaikkakin tyhjän päällä olevista päätöksistä ja nyt taas moitit sosisalistihallitusta samoista päätöksistä?

    Ei ole ihme, että kommunismista ei ole kerrottavana ainuttakaan menestystarinaa historiassa.

  5. Hannu, onko siellä teillä koskaan ajateltu, tai edes ääneen harkittu ns ”isäntäkuntamallia”. Olen tainnut joskus ennenkin mainita, mutta täällä meillä se on jotenkin toimiva järjestelmä.

  6. Kyllä sitä Pentti on harkittu, mutta aikanaan yhteistyö takkusi Parkanon kanssa ja nyt taas, niin ei ole oikeinn innostanut.

    Mika
    On sinulla ihmeellisiä ajatuksia? Niinkö sen pitäisi mennä kuten teillä persuissa, että koko ajan kiitellään ja kumarrellaan vaikka tehtäisiin kaikkia pölhöyksiä? Demokratiaan kuuluu arvostelu ja kehuminen silloin kun aihetta on. Laitoinko hallituksen syyksi maaseudun alasajon? Lue nyt hyvä mies teksi uudelleen?

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *