EU-pellet keksivät ääliömäisiä sääntöjä eikä Suomi osaa sanoutua niistä itri.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kosteikkoalueiden-lyijyhaulikielto-etenee-eu-parlamentin-naytettya-vihreaa-valoa-suomesta-vastustettiin-asetuksen-muuttamista/7994754#gs.lvdnn3

”Lyijyhaulien kieltäminen kosteikkoalueilla etenee Euroopassa – Suomesta vastustettiin asetuksen muuttamista”

”Jäsenmaat hyväksyivät komission ehdotuksen jo aiemmin. Suomi vastusti asetuksen muuttamista vedoten lyijyhaulikiellon vaikeaan valvontaan ja siihen, että merkittävä osa Suomen pinta-alasta on rajoitettavaa kosteikkoaluetta.”

Valitettavasti EU_pellejä ei kiinnosta muu kuin ääliömäinen ideologia.

Päätöksen perustana oleva kosteikkomääritys tarkoittaa, että suuri osa Suomen pinta-alasta on sen mukaan kosteikkoja ja siis lyijyhaulien pitäminen mukanakin on rikollista.

Kielto mm. tarkoittaa, että 100m kosteikon reunasta poispäin on kiellettyä aluetta ja niinpä pienikin vaikkapa metrin kooltaan oleva lampare asettaa yli 3 ha maata kielletyksi.

Eikö todellakaan tuollaisesta ääliömäisyydestä voi erota?

24 vastausta artikkeliin “EU-pellet keksivät ääliömäisiä sääntöjä eikä Suomi osaa sanoutua niistä itri.”

  1. No ihan hyvin ne sorsat tippuu muovihaulillakkin se on sitten eri juttu tuleekos niistä mikromuovia aikanaan
    Sen sitten näkee terv tepivaari

    1. Ei tipu muovihaulilla eikä sellaisia ole edes olemassa.
      Kovat haulit rikkovat vanhan haulikon ja sinkkikään ei ole kovin toimiva.

      1. Jo ei tipu kun ammut ohi muuten on kokemusta että alas tulee kun osuma on kohdillaan
        Osta uusi haulikko jos se ampumisesta hajoaa se on tiensä päässä terv tepivaari

        1. En todellakaan osta uutta haulikkoa tuollaisten typeryyksien takia.
          Haulikkoni on kevyt rinnakkaispiippuinen n. vuodelta 1930 ja olen siihen tottunut enkä aio totutella johonkin nykyiseen verkkopainoon.
          Tulen jatkamaan metsästystä niillä patruunoilla, mitkä minulla on piittaamatta tuollaisesta paskasta.

          1. No omapa on asias jos et hanki uutta haulikkoa joka vrmuudella on sulle pelkästään henkivakuutus
            V 1930 valmistunut haulikko alkaa olla ehtoopuolen ase eikä takuulla enää varma peli muutoinkaan
            Mutta kuten sanoin omapa on asia jota teet haulikkosi suhteen terv tepivaari

            1. Tepi puhuu suulla suuremmalla. Haulikko on sen verran yksinkertainen mekanismi, että jos sen huoltaa hyvin ja pitää muutoinkin kunnossa, niin ei sitä pelkkä ikä tee käyttökelvottomaksi.

              1. Juu, tepi saisi opetella asiasta jotain ennen satujen kertomista.

  2. Yksi idea, joka korvaisi lyijyhaulin ja, mikä olisi tehokas ja olisi sopiva, olisi suomalainen kova hiottu luonnonkivi. Siinä olisikin hommia, miten se tehtäisiin. Mutta eiköhän tuollekin kone löytyisi.

    1. Kannattaisi ennakkoluuloiltaan edes lukea Jahti 2/19. Siinä testissä todetaan, että lyijyä korvaavat materiaalit ovat jopa lyijyä parempia.
      12/76 patruuna 32g latauksella toimii pääsääntöisesti korvaavilla materiaaleilla lyijyä paremminkin.
      Asiasta muuten lienee turha enää rutista koska vesilinnustusta koskien lyijyhaulikielto on jo olemassa. Jos ei halua hankkia museohaulikon tilalle nykyaikaista haulikkoa; kannattaisikohan sitten harkita metsästyksestä luopumista.
      Vaikka en enää metsästäkkään, minulla on edelleen 12 mg haulikko, Fabarmin pumppu.

  3. Maaseudun Tulevaisuus-lehdessä 25.11.2020 on kattava artikkeli kyseisestä älyttömyydestä otsikolla ”Lyijyhaulirajoitusten kohtalo ratkeaa tänään etä-äänestyksessä”.
    Siitä muutama lainaus.

    Elsi Kataisen (kesk.) mukaan lyijyhaulien käytökielto haittaisi suhteettomasti metsästystä ja urheiluammuntaa. Rajoitus tulisi sitoa näkyvään veteen niille alueille, jotka ovat todellisia vesilintujen elinympäristöjä. – –
    Kiellettyä ei olisi pelkästään ampuminen vaan myös lyijyhauleja sisältävien patruunoiden hallussapito kosteikkoalueella ja sata metriä leveällä suojavyöhykkeellä.
    Petri Sarvamaan (kok.) mukaan tätä on sekä mahdoton valvoa että vaikea laittaa toimeen jäsenmaissa.

    ”Tämä on malliesimerkki lainsäädännöstä, joka sahaa EU:n omaa uskottavuutta. Jos tavoitteena on sinänsä hyvä pyrkimys vähentää lyjyhaulien käyttöä, sitä ei tule tehdä tekemällä kaikista metsästäjistä rikollisia.- -”

    Sarvamaa epäilee, että vastalause kumotaan, ja esitys menee selaisenaan läpi. ”Pahoin pelkään, että turpiin tulee.”

    Komission esitystä kannattaa Sirpa Pietikäinen (kok.) Hän uskoo, että uudistus lisäisi lyijyhauleja korvaavien materiaalien käyttöä. – –
    —————————————————————————————-Olen itse kirvannut jo aikaisemminkin tuota lyijyhaulijuttua, ja minusta se on yksi esimerkki siitä mitä tuleman pitää, jos suomivihaajien ja muiden tolvanoiden unelma EU:n liittovaltiosta toteutuu.

    1. EU-pelleily pitää lopettaa tuollaisten ääliömäisyyksien vuoksi.
      Näistä typeryyksistä pitää pystyä kieltäytymään yksipuolisesti.

  4. Ihan kuriositeettina pitää mainita se, että Eu:n oikeusvaltioperiaate joustaa jälleen, kun tarve sitä vaatii ja tämän muutoksen myötä oikeusvaltioperiaatteen yksi aivan ydinperiaatteista eli syyttömyysolemattama muuttuukin syyllisyysolettamaksi, mutta mitäpä näistä yksityiskohdista, huolimatta siitä, että piru asuu juuri niissä.

  5. ”Lyijyhaulien kieltäminen kosteikkoalueilla etenee Euroopassa – Suomesta vastustettiin asetuksen muuttamista”

    EU tuottaa usein monelle taholle ongelmia direktiivitehtailullaan.

    EU:n eteläiset valtiot ovat keksineet ratkaisun tähän ongelmaan – ne jättävät noudattamatta EU:n hankalia direktiivejä.
    Olisiko tässä suomalaisillekin sopiva toimintamalli? Voi olla, että tämä ratkaisu sopii vain suurille maille kuten Italia, Espanja ja Ranska.

  6. Suomalaiset mepit, jotka vastustavat lyijyhaulirajoitusta, näkevät ongelmallisena komission käyttämän Ramsar-määritelmän, joka kertoo sen, mitä kosteikko käytännössä tarkoittaa.
    Ramsar-määritelmässä kosteikoksi luetaan suuri osa kaikista suo- ja vesialueista, jotka ovat luonnon tai ihmisen tekemiä. Usean suomalaisen mepin mielestä määritelmä ei sovi täkäläiseen luontoon, koska Suomen pinta-alasta kolmannes on soita ja turvemaita.

    MTK:n mukaan teräksestä valmistettujen haulien käyttö aiheuttaisi taloudellista vahinkoa puustolle, koska teräshauleja sisältävät puut eivät kelpaa sahattavaksi.
    ——————————————–
    Lähde: Aikaisemmin mainitsemani Maaseudun Tulevaisuuden artikkeli.

  7. Pikkupossu ja muut virheet eivät todellakaan ymmärrä asiaa, mutta tyhmyydestäkään ei rangaista.

  8. Eli tämä haittaisi urheiluammuntaa ja vähän laittaisi lisäsäätöä metsästykseen. Nuo eivät ole haittoja, korkeintaan pieniä epämukavuuksia. Eli näillä ”haitoilla” on turha koittaa perustella kritiikkiä.

    Olen valmis kritisoimaan tätä ehdotusta, mikäli se aiheuttaa todellisia haittoja, tai mikäli siitä ei ole mitään hyötyä.

    1. Todellinen haitta on, että oletuksena on, että olet syyllinen ilman muuta todistetta kuin yksi patruuna repussa.
      Toinen haitta on, että kolmasosa Suomen pinta-alasta muuttuu automaattisesti rikosalueeksi silloinkin, kun et sitä mistään voi tietää.

  9. Mikä sitten on todellinen haitta tuossa lyijyhaulirajoituksessa? Jään odottaman, että Sirpa Pietikäinen (kok) ja Satu Hassi (vihr.) ja muut punavihreän ideologian karvoineen nahkoinen nielaisseet sen meille suomailaisille kertovat.

  10. Eihän siinä mitään haittaa liene, ne jotka aikovat metsästystä harjoittaa; luopukoot museoaseistaan, korvaavia haulimateriaaleja jopa lyijyäkin parempia kyllä löytyy ja monia.

    1. Miksi pitää ostaa uusi ase, kun vanha on hyvä ja toimiva?
      Toki lyijyä parempiakin materiaaleja löytyy – parhaimmillaan sata-tuhatkertaisella hinnalla.
      Kulta olisi hyvä, vaan maksaa paljon ja menee kyllä tarpeellisempiin tarpeisiin.
      Vismutti on ok, mutta kallis ja hauras eli osa hauleista hajoaa jo piipussa.
      Vismutin saanti heikkenee lyijyn käytön vähetessä, koska se saadaan erityisesti lyijykaivoksista sivutuotteena.
      Volframi on ok, mutta aivan liian kova, kallis ja saatavuus huono.
      Kupari on ok, mutta jälleen se hävytön hinta ja huono saatavuus.
      Tina on kevyt ja ominaisuuksiltaan teräksen veroinen, joten haulikoon pitää olla suurempi, mutta hävytön hinta ja huono saatavuus ovat senkin ongelma.
      Sinkki on susi jo syntyessään eikäsiitä ole kunnlliseksi haulimateriaaliksi, vaikka hinnan takia niitäkin tehdään.

  11. ”Lyijyhaulien korvaavat haulit tehdään pääosin teräksestä, mikä on kova metalli.
    metsästysliiton metsästysampumapäällikkö Jussi Partasen mukaan huolenaiheena on se, miten metsänomistajat suhtautuvat teräkseen metsissään.
    – Ainoastaan suurista toimijoista Metsähallitus on sallinut teräksen käytön metsissään. Ongelmaksi muodostuu se, että kun teräshaulilla ammutaan, osa niistä osuu puihin. Myöhemmin puuta kaadettaessa sahan kanssa voi tulla ongelmia teräksen kanssa, koska sahan terä voi vaurioitua tai metallinpaljastin hylkää puun. Pehmeämpi lyijy ei ole aiheuttanut tällaisia ongelmia, Partanen sanoo. – -” MTV uutiset 26.11.2020 otsikolla ”Metsästäjät vastustavat kiivaasti myrkyllisten lyijyhaulien kieltämistä -MTV uutiset kysyi miksi.

  12. Lyijyhaulirajoitus kosteikoilla saa kannatusta – suomalaisten meppien kannat erosivat äänestyksessä: ”Hyökkäys metsästäjiä ja ammunanharrastajia vastaan”.

    Otsikkko on Maaseudun Tulevaisuus-lehdestä 26.1.2020. Siitä seuraavassa keskeisiä otantoja.

    Euroopan parlamentin enemmistö kannatti lyijyhaulien käyttäkieltoa kosteikoilla. Asetus etenee nyt komission esitämällä tavalla.

    Komission ehdotuksen suurin kipukohta Suomelle on ollut kosteikkojen laaja määritelmä, joka perustuuns ns. Ramsar-sopimukseen. Sen mukaan lyijyhaulien käyttö- ja hallussapitokielto koskisi kaikkia turvemaita ja soita, joita Suomessa on maapinta-alasta kolmannes.
    Toinen komission esityksen pulmakohta koskee syyllisyysolettamaa. Lyijyhaulien hallussapito kieltoalueella katsotaan jatkossa laittomaksi, ellei toisin pysty todistamaan.

    Vastalauseiden puolesta äänestivät perusuomalaiset Laura Huhtasaari, ja Teuvo Hakkarainen, kokoomuksesta Petri Sarvamaa ja Henna Virkkunen, keskustasta Mauri Pekkarinen ja Elsi Katainen, RKP:n NIls Torvalds ja SDP:n Eero Heinäluoma. heidän mielestään komission esitys olisi pitänyt palauttaa takaisin valmisteluun.
    Komissio esityksen puolesta äänestivät vasemmistoliiton Silvia Modig, vihreiden Alviina Alamäki ja Ville Niinistö, SDP:n Miapetra Kumpula-Natri äänesti tyhjää, vihreiden Heidi Hautala oli poissa.

    ”Muilla jäsenmailla ei ollut ymmärrystä Suomen olosuhteisiin, kuten laajoihin turvemaihin, jotka nyt muuttuvat kertaheitolla kosteikoiksi. Näin pähkähullua säädöstä ei voi pitää minään muuna kuin komission hyökkäyksenä metsästäjiä ja ammunnanharjoittajia vastaan”, Hakkarainen kommentoi.

    Metsästäjäliitto pettyi äänestystulokseen.
    ”Eurooppalaisen lainsäädännön pitäisi olla toimivaa ja ymmärrettävää, mutta tätä hyväksytty ehdotus ei ole. Komission ehdotus on kohtuuton ja loukkaa yli 10 miljoonaa eurooppalaisen metsästäjän ja urheiluampujan perusoikeuksia”, liitto tiedottaa.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *