Jotkut kehuvat hallitusta kritiikittömästi – totuus on toisenlainen

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006610139.html

”Hus-pomon mielestä hallitukselle iski kesän alussa hyvän olon tunne. Käynnissä on linjariita siitä, miten koronakriisin toista kierrosta pitäisi hoitaa.

Ongelmana on myös se, että hallituksen sisällä hybridistrategiaa tulkitaan täysin eri tavalla.

Sisäministeriössä katsotaan, että sosiaali- ja terveysministeriö tarkastelee koronan hoitamista ainoastaan tartuntatautilain näkökulmasta.

– STM käsittelee lakia sillä näkökulmalla, että kun jossakin jotakin ilmenee, niin stop, kaikki pysähdyksiin. Ajatteluun pitäisi yhdistää kokonaisyhteiskunnallisia kysymyksiä, koska strategiana ei ole tällä hetkellä täysi tukahduttaminen. Silloin pyritään siihen, että pidetään yhteiskuntaa niin auki kuin voidaan. STM esimerkiksi esitti kategorista työmatkaliikenteen keskeyttämistä pakkokaranteenivivun kautta. ”

Hallitus munii, kuten on tiedetty.

Vain jotkut kehuvat hallitusta kritiikittömästi välittämättä siitä, että hallitus jätti valmistautumatta koronan toiseen aaltoon, kun kuvitteli hoitaneensa asian kuntoon.

STM vastustaa lähes kaikkea maskeista alkaen ja sooloilee muuten Kiurun johdolla miten sattuu.

6 vastausta artikkeliin “Jotkut kehuvat hallitusta kritiikittömästi – totuus on toisenlainen”

  1. Lisää kritiikkiä ja aiheesta.

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000006608104.html

    ”Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo, että sosiaali- ja terveysministeriö ja ministeri Krista Kiuru (sd) hukkasivat koko alkukesän koronan toiseen aaltoon varautumisessa ja toimivat vasta pakon edessä.

    – Tuntuu, että STM tekee uusia päätöksiä vain pakon edessä. Ministeriöt ovat päällikkövirastoja ja niiden johtamisesta vastaa ministeri. Tässä tapauksessa peruspalveluministeri Krista Kiuru, Häkämies lisää.”

    1. Ja huulipunahallitukselle vetkuttelu ja käsien peseminen tekemättä jättämisistä, koska etukäteen ei sen puuhasteluista saa tietoa.

        1. Jotenkin taidat olla pihalla, koska etukäteen ei voi ”viisastella”, kun hallitus salaa kaiken ja päätöksetkin tehtyään kertoo vain osan ja sen jälkeen epämääräisesti selittelee.
          Päätöksiä on mahdollista arvioida vasta, kun ne on julkistettu, mutta se ei hysteerisesti persukammoisille kelpaa.

  2. EK arvostelee hallitusta koronan torjunnasta mutta haluaa itse mennä talous edellä. Tulos sellaisesta on jo nähtävillä: halpatyövoima tuo tartuntoja Balkanilta Skopjesta ja Intiasta saakka. Lintiläkin puuhaa brittituristeja Lappiin ja haluaa löysätä matkustusrajoituksia. Kaikki se kuormittaa jo muutenkin ylikuormittunutta testaus kapasiteettia. Kiuruhan on taas tehnyt juuri niin kuin pitää ja pyrkinyt suojaamaan suomalaisia tartunnoilta. Häkämies poltti hihansa rahan, ei kansalaisten terveyden takia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *