14 vastausta artikkeliin “Lisää tehokkuuspisteitä Marinin hallitukselle”

  1. Lopetan toistaiseksi tämän teiskolaisen Marille ja hallitukselle vittuilut kommentoimatta. Antaa kiehua siellä omassa liemessään. Teiskon brandi rapautuu, ei sinne kukaan halua muuttaa, jos elämä siellä on näin vaikeaa.

    1. Tässäpä Eemeliltä ja Karjalaiselta kaksi oivaa esimerkkiä asiallisesta keskustelusta.

  2. Tietääkseni edelleenkään ei mitata kuumetta maahan tulijoilta esimerkiksi etäkuumemittarilla – siten tartunnan saaneillakin on mahdollista palloilla vapaana ja käyttää vaikkapa julkisia liikennevälineitä.

    1. Satamissa alettiin tarkkailla vasta nyt, lentoasemilla joku päivä sitten ja sitä ennen ei mitään, vaikka Uusimaa laitettiin eristykseen.
      Sitä paitsi ministeritkin myönsivät, että, jos joku valehtelee, pääsee jopa tarkastuksen ohi.
      Lisäksi ”karanteenissa olleita” on pyörinyt ympäriinsä mm. Valkeakoskella tartuttamassa muita, vaikka on ollut käsky pysyä kotona.

    2. Näinhän nyt toimitaan, kaikki eivät vain sitä oivalla yksioikoisessa ajatusmaailmassaan.
      Siis kirjoitin kommenttini uusiksi (kirjoitusvirheet)

  3. Suomi ON KIINNI. Tänne ei pidä antaa tulla kenenkään ulkopuolisen. Mikä tässä on niin vitun vaikeeta.

    Minä jos voisin päättää, sulkisin jokaisen maakunnan NYT.

    Loppuu liike ja loppuu tauti.

    1. Ylläoleva teksti maakuntien sulkemisesta osoittaa kyllä melkoista ymmärtämättömyyttä siitä mitkä vaikutukset olisivat meidän kaikkien talouteen, teollisuuteen, päivittäiseen elämään ja kaiken toimeliaisuuden lamaantumiseen. Meillä ei ole yksinkertaisesti varaa siihen, sanovat asiantuntijat ja helppohan se on uskoa jos edes hoiukankaan asioita pohtii.

  4. Kukas se ulkopuolinen on?? Jos on joku lähtenyt suomalainen reissuun ennen koronaa niin kai sen pitäisi päästä takaisin korimaahansa. Varsinkin jos on jo rahat loppu. Paluulippu jälellä. Otettava vastaan ja laitettava karanteeniin. Suomalainen on suomalainen ja huolehtii omistaan.

Vastaa käyttäjälle Eemeli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *