Pientä tilastoa muusta kuin koronasta

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7b15af18-ada7-47e0-a312-8bfe8b05cb93

”Tilastokeskus: 38 prosentissa raiskausrikoksista epäiltynä tekijänä ulkomaalainen vuonna 2019”

”Kyseisen tutkimuksen mukaan maahanmuuttajien väestöön suhteutettu rikollisuustaso oli raiskausrikoksissa keskimäärin lähes 8-kertainen kantaväestön kokonaisrikollisuustasoon verrattuna.”

Tilastolliset tosiasiat eivät näytä muuttuvan kuin pahempaan suuntaan, vaikka kuinka nämä elintasoturistit koitetaan pestä ”valkoisiksi”.

15 vastausta artikkeliin “Pientä tilastoa muusta kuin koronasta”

  1. Mutta kun poliisin some-edustaja Taponen totesi että kaikki väitteet ulkomaalaisten aiheuttamista rikoksista ovat huuhaata. Mitenkäs sen selität, Juha, häh?

  2. Kieltämättä olen vähän ihmetellyt että miksi hän käyttää niin paljon aikaa vain polttaakseen siltoja ja luodakseen vihaa. Mutta, olkoon kunkin miehen (ja naisen ja vaikka minkä) edessä polkuja joista saapi ihan itse omansa valita.

  3. Eivätköhän nämä ulkomaalaistaustaisten rikokset liene jo melkoisen loppuun kaluttu luu. Toki kiitollinen keltaisen lehdistön lööpeissä.
    Takavuosina olivat balttiasta tulleet rikolliset (hyvä lööppi silloin), nyt maahanmuuttajat. Kansa janoaa hyviä lööppejä, oli todenperäisyys sitten mitä hyvänsä.

    1. Meinaat, että ”loppuun kaluttu juttu”?
      Se on kuitenkin tosiasia, mitä vähätellään ja koitetaan syyllistää suomalaisia jopa rasismista, kun asia tuodaan esille.
      Se on myös ongelma, mikä pitäisi ratkaista eikä ratkaisu synny hyssyttelemällä ja vaikenemalla, vaikka joku sitä näyttää haluavan.

  4. Kukas se muuten Eestissä onkaan venäläinen. Eestiläiset periytyvät kieltämättä myöskin venäläisistä, tulleet jo parisataa vuotta sitten ja aiemminkin, aivan kuten Suomessakin,
    Saksalaisperäisiä siellä riittää.
    On melko typerää syntyperään liittyviä rikostilastoja vertailla maan omiin kansalaisiin.

    1. On vielä typerämpää kieltää tosiasiat ja koittaa hyssytellä ongelmia sen sijaan, että koitettaisiin ratkaista ongelma ja sen syyt.

      1. Mitenkäs muuten juhak ratkaisisit nuo Eestin ”ongelmat”? Eiköhän jokaisella itsenäisellä maalla liene omat ongelmansa.
        Mitä maahanmuuttajiin tulee, kieltämättä ongelmia on, vaan missäpä se ratkaisu; kerro juhak.

        1. En tietääkseni missään kommentoinut Eestin asioita, vaan Suomen asioita, joten pysy asiassa Pohjola.
          Sinänsä edustamallasi hyssyttelyideologialla piilotettaisiin myös se tosiasia, että noiden ulkomaalaisten osuus on koko ajan lisääntymässä, joten esitäpä siihen muuta ratkaisua kuin hyssytteleminen.
          Asiaa auttaisi ainakin se, että tuolle sakille kerrottaisiin suoraan ja jyrkästi, ettei raiskaus ole missään oloissa sallittu.
          Samalla pitäisi kertoa, että raiskauksesta seuraa automaattisesti rangaistuksen jälkeen lähtö Suomesta ilman vaihtoehtoja.
          Toki voisimme ostaa näille muualta tulleille raiskaajille, ryöstäjille ja tappajille vankilapalvelukset Venäjältä jostain korvesta…

          1. Lähinnä Putkisen musta/valkoiseen kommenttiin perustin kommenttini.
            Ainahan tilastoja voidaan tehdä etnisistä lähtökohdista; vaan mihinkähän se sitten johtaneekaan?

  5. Miksi ei saisi vertailla rikostilastoja syntyperän mukaan? Nyt toki on vallalla suuntaus, että tilastoissa ei erotella tekijöitä etnisyyden perusteella.

    Perusteluna erittelylle voisin mainita ainakin sen, että silloin voitaisiin ehkäisytoimia kohdentaa oikein. Kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien rikoksiin johtavat taustatekijät eivät liene kaikilta osin yhteneväisiä.

  6. Vanha ongelma mutta yhä ratkaisematta. Ratkaisua ei edistä jos se yritetään kiistää ja peitellä, mutta ei myöskään sen käyttäminen vihan lietsonnan välineenä.

  7. Kuten Norppa toteaa.

    En usko maassamme olevan yhtään ns. liberaalin maahanmuuton kannattajaa, jotka eivät huolestuisi tästä asiasta. Siten persujen suoraan sanoen yököttävä populismi ottaa päähän. Ero on siinä mihin johtopäätöksiin mennään, minkälaisia ratkaisuehdotuksia pelataan, yms.

    1. En kyllä ole viime aikoina mitään persujen populismia tästä aiheesta ollut huomaavinani.
      Tavallinen kansakin näyttää saaneen tarpeekseen virheiden aL-Holin politiikasta, kun Haaviston kannatus on romahtanut.

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *