Poliittisella tyhmyydellä rangaistaan niitä, jotka eivät pysty julkista liikennettä käyttämään

https://www.is.fi/autot/art-2000006371155.html

”Hallituksen massiivisten päästövähennysten maksaja on henkilöautoilija – taustavaikuttaja Ylellä: ”Nyt tulee tapahtumaan””

”Murroksen hyötyjinä Pursiainen näkee muun muassa junan ja linja-auton käyttäjät.

Esimerkiksi yksittäistä autotonta kotitaloutta koskeva palvelutason paraneminen saattaa muutoksessa nousta jopa huomattavalle tasolle.

– Ja autollistenkin kannalta, jos hyväksyvät tämän karmean hypyn, että joutuvat menemään joukkoliikennevälineeseen.”

Juu, kyllä tavallinen autonkäyttäjä maksaa, kun ei muuta voi.

Valitettavaa on se, että koko typeryyttä suunnitellaan puhtaasti suurten kaupunkien keskustaliikenteen pohjalta, vaikka julkista liikennettä ei pääosassa maata yksinkertaisesti ole.

Sanoihan entinen ministeri Kyllönenkin, että Jyväskylän eteläpuolella kaikkialla on hyvin toimiva jukinen liikenne – ajellen itse samaan aikaan holtittomasti taksilla.

Poliittinen tyhmyys loistaa todella kirkkaasti.

29 vastausta artikkeliin “Poliittisella tyhmyydellä rangaistaan niitä, jotka eivät pysty julkista liikennettä käyttämään”

  1. Katsopa A-Studio… Hippo esiintyy pitkästä aikaa Smuffien kanssa, varsinainen show tulossa klo 21:00 TV 1 🤣🤣🤣

    1. Juu, meni asian ohi mutta näin.

      Todellakin blogin asiaan liittyen normaali kansa joka joutuu käyttämään omia autojaan tulee maksamaan mm teollisenliikenteen ja muun päästöt, henkilöautojen osuushan on vain joitain prosentteja koko sopassa….

    2. Ilmanen kirjamainos

      https://areena.yle.fi/1-50330967

      Timo Soinin paluu julkisuuteen

      *****
      Kuusi minuuttia per työpäivä ..

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kilpailukykysopimus

      Kilpailukykysopimus (kiky-sopimus) on kesällä 2016 solmittu työehtosopimus, jonka avulla pyrittiin parantamaan Suomen talouden kilpailukykyä ja työllisyyttä. Sopimus sisälsi palkkatason jäädyttämistä, työajan pidentämistä, lomarahojen leikkauksia ja työnantajamaksujen vähentämistä. Aluksi tarkoituksena oli pidentää päivittäistä työaikaa puolella tunnilla, mutta neuvottelujen myötä pidennys kutistui lopulta puoleen tuntiin viikossa

      1. Kirja voi olla mitä vaan mutta ainakin eilen tuli Soinilta valeita kahdesta vaalivoitosta ja Halla-Ahon yhdestä vaalivoitosta
        Kumpikaan ei ole voittanut vaaleja kertaakaan kakkossija ei ole vaalivoitto elikkä valetta eikä muuksi muutu
        Kumpikin nosti puoleensa kannatusta aika paljon muttei se tuottanut vaalivoittoa
        Teollisuusliitolla oli mahdollista irtisanoa tuo kiky ja niin he myös käyttivät sen oikeuden lakipykälien mukaisesti terv tepivaari

        1. Todistat, ettei sinulla ole suhteellisuuden tajua. Yritä kerrankin voittaa itsesi ja ottaa suhteellisuudentaju käyttöön!

          1. Sitä suhteelisuus tajua vois sanoa Soinille joka levittää propakandaa kahdesta vaalivoitosta ja Halla-Ahon yhdestä
            Tosi asia on ettei näillä Herroilla ole voittoja yhdessäkään eduskunta vaalissa kummallakaaan
            Jos olisi voitto tullut heille olisi tullut pääministerin paikka ei tullut kun kakkos sija
            Aivan eri juttu on kannatuksen nosto mutta vaalivoitto ei se ole
            Minulla se suhteellisuus taju toimii joka paikassa enkä kuvia kumarra terv tepivaari

            1. Freudentalistipuolueelle jokainen vaali on ollut vaalivoitto sikäli, että nykyään harvassa Euroopan maassa esihitleristinen puolue on säilynyt eduskunnassa saati päässyt hallitukseen.

              1. Olipa ääriliike mikä hyväsä niissä pitää olla varoen liikkeellä ja niiden toiminta pitää valvoa valtion puolelta ja kunnolla terv tepivaari

              2. Jokainen määrittelee asiansa rajat itse. Jos ei ymmärrä, mitä voittoa Soini tarkoitti, ei omaa suhteellisuudentajua.

  2. Julkinen liikenne on joskus ihan järkevää – JOS mm. kaikki alla esitetyt ehdot täyttyvät:

    1. Jos ei tarvitse kuljettaa mukanaan juuri muuta kuin yksi kevyt kassi;

    2. Jos julkisen liikenteen ajoneuvoja kulkee niin tiheään, että niiden aikatauluista ei tarvitse välittää – menee vaan pysäkille/asemalle ja kohta se kuljetusväline saapuu;

    3. Jos julkisen liikenteen välinettä ei tarvitse vaihtaa moneen kertaan ennen perillepääsyä;

    4. Jos sen julkisen liikenteen kautta kulkeminen on nopeampaa tai yhtä nopeaa kuin oman liikennevälineen käyttäminen;

    5. Jos sen julkisen liikenteen käyttäminen on halvempaa kuin oman liikennevälineen käyttäminen;

    6. Jos sen julkisen liikenteen käyttäminen myös tuntuu mukavalta.

    ——

    Omasta kokemuksestani se julkisen liikenteen käyttäminen on ollut järkevää lähinnä muualla kuin Suomessa. En ole käyttänyt, enkä käytä julkista liikennettä käytännössä ollenkaan Suomessa.

    Esimerkiksi Saksassa, vaikkapa Münchenissä tai pidemmilläkin matkoilla luotijunassa olen käyttänyt hyvällä menestyksellä.

    Myös Georgiassa ja sen pääkaupungissa Tbilisissä olen käyttänyt julkisia liikennevälineitä – tai muuta kuin omaa liikennevälinettä hyvin runsaasti, mielelläni ja hyvällä kokemuksella.

    Suomessa se ei tulisi mieleenkään.

    1. On van totuus ettei monessakaan maaseutu kunnassa ole toimivaa joukkoliikennettä
      Siksi se oma auto on ainoa kulku muoto terv tepivaari

    2. Münchenistä en paljonkaan tiedä; kerran käynyt. Luotijunaa sinne ei kulje.
      Suurkaupungeista minulla on kokemusta julkisen liikenteen osalta; Helsingistä, jos suurkaupunkeihin lasketaan, Tallinnasta paljonkin, Puolan Wrocklawista, Prahasta …jne.
      Se julkinen liikenne ja sen käyttäminen, näin ulkomaalaiselle, riippuu etukäteisinfosta.
      Tallinnan osalta tämä on mielestäni aivan loistavasti toteutettu.

  3. Jokainen liikennemuoto on joskus järkevää – paitsi sähköpotkulaudat.

    Mutta jostain syystä näistä pitää tehdä sotatanner, kun tarvittaisiin yhteiseloa.

    Hyvä esimerkki hapuilevasta politiikasta ovat vuodenvaihteessa tulleet polttoaineen hinnannostot. Okei, voin kyllä ymmärtää miksi niiden hinnat nousevat. Mutta hauskinta siinä on se, että sekä absoluuttisesti että suhteellisesti valtion päättäjät nostivat uusiutuvien polttoaineiden hintoja (Neste My, Re85, yms).

    Siinä on meillä vihreyttä.

    1. Entäs kun minkäänlaista julkista liikennettä ei ole. Meilläkin lähin bussipysäkki sijaitsee runsaan 5km:n päässä, siis toimiva oma auto on välttämättömyys.
      Polttoainekulut muodostavat merkittävän kuluerän, joten priorisoitavaa riittää. Meillä se on biokaasu, kuten kirjoitellutkin olen. Puupohjaiset dieselit ja etanolit eivät oikein suosiotani jaa. Puulla olisi järkevämpääkin käyttöä kuin polttaa siitä melko tuhlaavasti tuotettua liikennepolttoainetta.

      1. Ei Suomessa pärjää maaseudulla ilman omaa autoa mitenkään kauppaan on helposti 20-30 km
        Ja monella työmatkan pituuskin vaikkapa sata km on helppoa sanoa espalla en tarvitse autoa no kaikki tietää ettei tarviikaan terv tepivaari

      2. Kyllä se on Kalle niin, että siinä on vain käveltävä se 5 km suuntaansa, koska ”ilmasto”.
        Meille maalla asuville on samat määräykset ja pakotukset kuin kaupunkilaisille, joilla bussi tai ratikka kulkee oven edestä, koska koko roska ajatellaan vain niiden mukaan.

  4. Vaarallisesta nykyhallituksesta pitäisi päästä eroon välittömästi. Keskustan voimin se onnistuisi.

    Pekkarinen avautui hiljan, mutta itsekkäisistä syistä. Oli huolestunut keskustan kannatuksen alenemisesta sen takia edelleen, että oli mennyt hallitukseen mukaan.
    Edellisen kerran, kun keskusta jäi hallituksen ulkopuolelle, syntyi haitallinen ja velkaannuttava Kataisen sekametelihallitus, six pack. Ehkä oli silloinkin Pekkarinen pakoilemassa vastuuta, vaikka harmonisempi hallitusohjelma olisi syntynytkin.
    On se nyt kumma, että eduskuntaryhmien neuvottelussa vaalien jälkeen annettiin hallitustunnustelut Rinteelle, vaikka eduskunnassa on Rinteen arvopohjalle vieras enemmistö. Mitään laitonta siinä ei tietenkään ollut, vaan se oli heikkotahtoista ja tyhmää ja oikeastaan kansanvallan vastaistakin.
    Jos PS olisi ollut vaaleissa ykkönen, niin silloin kansallisvaltiovihamieliset olisivat valinneet tunnustelijan toisesta puolueesta koska mainittu vihamielisyys on vielä muotia.

  5. Ja tulisi vieläkin vaarllisempi hallitus no eipä Kepu lähde PS harhaan johtoon mukaan terv tepivaari

  6. Juhak älä luulottele koska tietoon väitteesi ei perustu eikä ne luota PS puolueeseen centin vertaa terv tepivari

    1. Kyllähän ne muut puolueet muuten luottaisivat, mutta kun pelkäävät, että viemme niiltä heidän
      naiset.

  7. Valitettavasti tepi sinä et todellakaan ole se, joka tietää kaikesta kaiken, vaikka niin kuvittelet.
    Se hevosmiesten tietotoimistosi on pelkkä puppugeneraattori ja sokean demuideologian suoltaja.
    Sinä syytät törkeästi kaikkia muita valehtelemisesta täysin ilman perusteita, mutta eihän demu-uskovainen ay-jyrä perusteita potaskalleen tarvi.
    Säälittävää…..

  8. Jatkossa tepi jokainen kommenttisi, missä väität ketään valehtelijalsi, poistuu nopeammin kuin pieru Saharaan.

  9. Juhak poistamalla kommentin teet sinulle sallituin asioin mutta älä sinäkään tuo julki sellasta asiaa joka ei ole totta en ole demari vaikka kuinka vääntäisit
    Ja minulle onaivansama vaikka poistat niin tuot julki osui ja upposi terv tepivaari

  10. Ilman omaa autoa ei maasedulla kyllä tule toieen nyt sanon smalla good bye Juhak oolle terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle Mage Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *