Ympäristö ja yhteiskunta – virheet ojennukseen

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/af329b13-c907-4a87-bdfb-98899d83c593

”Vihreät vaatii hakkuiden vähentämistä: ”Ympäristölle haitalliset metsätalouden tuet lakkautettava””

Ympäristölle ja yhteiskunnalle haitalliset tuet virheille on lopetettava.

Virheet on saatava elättämään itsensä ilman yhteiskunnan tukia.

11 vastausta artikkeliin “Ympäristö ja yhteiskunta – virheet ojennukseen”

  1. Se on ikävää tuo ehdottomuus. Jatkuva kasvattaminen on hyvä ajatus ja sitä todellakin kannattaa lisätä. Se ei kuitenkaan ole ainoa strategia. Joskus avohakkuut toimivat paremmin. Metsä pitää tuntea ja elää sen kanssa. Metsä ei poliitikkoja kuuntele.

  2. Aika hyvin sanottu, ”pitää tuntea” ja toimia sen mukaisesti. Pitäisi myös seurata, miten olosuhteet muuttuvat. Nykyään metsät todellakin muuttuvat, eikä niiden olosuhteisiin pitäisi missään tapauksesa lukkiutua. Siinä se suurin virhe juuri onkin, kun eletään vanhan tiedon ja tapojen mukaisesti. Minä luulen ja uskon, että ilmaston muutoksella on jonkinverran sormensa pelissä metsän olosuhteissa. Se ei esimerkiksi pysty niin nopeasti muuntautumaan mitä täytyisi, ei esimerkiksi juurakot vahvistu niin, että puu pysyisi pystyssä nykyisissä myrskyissä. Ne kun ovat kovasti yleistyneet niin, että sähkökaapeleiden piilotetaan vauhdilla maahan.

    Metsän hoidossa unohdetaan vieläkin aukkojen taimikkojen alkuistutus ja vielä pahempi niiden alkuraivaus. Joillekin puulajeille se on erittäin tärkeä toimenpide. Mutta nämäkin asiat pitää vaan tietää ja tuntea, kyllä täälläkin ollaan näistä asioista kovasti eri mieltä.

  3. Tuosta vihreiden metsästrategiasta olen täysin samaa mieltä. Kysymyshän ei ole vain pelkästään metsästä ja yksisilmäisestä talousmetsätavoitteista rahakoneena, vaan koko biodiversiteetistä pitkällä aikajänteellä.

    1. Valitettava tosiasia on, että virheiden metsästrategia perustuu utopistiseen uskoon mm. ikuisista ikimetsistä ja kyvitelluista cityuskomuksista.
      Tietyn vaiheen jälkeen ”ikimetsä” alkaa lahota pystyyn eikö suinkaan kerää CO2:ta.
      Tosiasia on myös, että virheidenkin elintaso perustuu metsäteollisuuden tuottoihin aika merkittävästi, mutta se ei näytä häiritsevän utopiakuplaa mitenkään.
      Monimuotoinen mesän hyödyntäminen on jäärkevin tapa toimia.
      Mm. maannouseman vaivaama kuusikko on jäekevintä aukkohakata , mieliten kulotta ja istuttaa muille puulajeille.
      Valitettavasti vain tuollainen pystyyn lahoava kuusikko kelpaa virheille.

      1. No, nyt menit ohi asiasta.
        Eihän kukaan mitään täysin yksipuolista metsänhoitoa kaipaa täynnä ikimetsiä eli luonnonmetsiä.
        Metsänhoidosta on vain niin monta koulukuntaa, joista kaikki väittävät olevansa oikeassa kuka mistäkin omasta näkökulmastaan.
        Mutta se, että metsä olisi yksistään vain rahantekokone on väärä. Sillä on paljon kauaskantoisempia tehtäviä kuin olla vain teollisuuden puuvarasto.
        Biodiversiteetin yksipuolistuminen ja häviäminen on tieteellisesti todistettu ja vakava asia. Ja siihen on isona syynä metsien hakkuutavat. Määristäkin ollaan eri mieltä hiilensitojana jopa EUn tasolla vrt. Suomen näkemykset.

  4. Aina kun vihreät tai koko vihervasemmisto puhuu ympäristölle haitallisten tukien leikkaamisesta niin on hyvä huomata, että todellisuudessa puhutaan rankoista veronkorotuksista, mutta toki niitäkin saa ja joidenkin mukaan jopa pitää ajaa.

      1. Niin, kyllä kait kansalaisilla on oikeus tietää myös se mitä kauniit tavoitteet tarkoittavat käytännössä, varsinkin kun puhutaan esim. ympäristölle haitallisista tuista, joista valtaosa on todellisuudessa laskennallisia kuin varsinaista painettua rahaa.

        Voisi jopa sanoa, että kyseessä on usein tarkoituksellinen harhaanjohtaminen.

  5. Ihmiskuntaa kyykyttävä salaliitto yrittää hävittää ihmisen rotudiversiteetin sekoittamalla kansat keskenään.

    Salaliiton julkinen tavoite eli rotujen hävittäminen ei ole salainen, mutta maailmandiktatuurin tavoittelu eli luciferismi on enemmän salainen.

    Salassa lymyilevät myös salaliiton jäsenet. Harva tunnustautuu salaliittoon kuuluvaksi.

    Väittäisin vihreistön eliittiä tuon salaliiton jäseniksi eli ihmisen biodiversiteetin häikäilemättömäksi tuhoajaksi.

  6. Se vielä puuttuu että lähes ainoa vientituotteemme ajettaisiin alas ja sen myötä melkoinen määrä työtä.
    Uusi kasvava puu on paras hiilen sitoja.

  7. Vihreät vaativat hakkuumäärien vähentämistä kestävälle tasolle. Käsittääkseni tälläkin hetkellä Suomen metsät kasvavat enemmän kuin niitä hakataan. Ei Suomi voi tässäkään asiassa ottaa hoitaakseen muiden maiden taakkaa hiilinielujen ylläpitämiseksi.

    Vihreät vaativat kolmannesta Suomen metsistä suojeltaviksi. 10% täysin suojelluiksi ja 20% osasuojelluiksi. Aika rohkea vaatimus. Halutaanko Suomesta tehdä Euroopan metsäreservaatti, johon muista maista tullaan ihailemaan metsiä, kun omat metsät on tuhottu.

    Vihreät vaativat polttoaineveroa voimalaitoksissa poltettavalle puubiomassalle. Lisää veroa polttoaineelle, jonka hankinta jo tällä hetkelläkin on kallista tai joltain osin jopa kannattamatonta.

    Samalla vihreät saivat tahtonsa läpi polttoturpeen käytön vähentämisestä ja käytön lopettamisesta. Tämä johtaa puuhakkeen käytön lisäämiseen kuten on uutisoinnista saatu lukea. Tämä johtaa hakkeen lisääntyvään tuontiin ulkomailta.

    Eli vihreät lisää toimillaan puubiomassan käyttöä ja kuitenkin samalla haluavat verottaa puubiomassaa entistä enemmän.

    Missä utopiassa he oikein elävät?

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *