Pääministeri Sanna Marin myynninedistäjänä

Jotta ei aina niin negatiivista, niin kerrottakoon, että pääministeri Marinilla on kaiken kiireen keskellä onneksi ollut myös aikaa antaa haastattelu Trendi/Lily -lehdelle ja samalla osallistua suomalaisen koruteollisuuden myynninedistämistyöhön.

Kuva: Trendi/Lily -lehden Instgram sivustolta

Rohkeana naisena Sanna on asettanut itsensä täysillä peliin ja esiintyy ilman paitaa Trendi-lehden sivuilla.

Positiivista on myös se, että artikkelin myötä pääministerimme todennäköisesti nousee jälleen maailman johtavien mediatalojen ykkösuutiseksi. Naisvaltaa ei näet voita mikään.

Ja jos ei pääse asioiden hoidon myötä riittäväst esille, niin riisutaan paita. Tuo konstihan on ollut ikiaikainen tapa hommata näkyvyyttä.

Toki joku tiukkapipoinen saattaa ajatella, että onko nyt tuollainen poseeraaminen pääministerin arvovallalle sopivaa.

Höpsis sanon minä. Mikäs tuon parempaa ja eihän siitä nyt arvovalta vähene, että käyttää naisten ikiaikaisia konsteja itsensä esiintuomiseen. Eihän?

Toki toinen puristi voi mielessään miettiä, että mitenkäs tuollainen poseeraus sopii feministisen ajatusmaailman omaksuneelle ihmiselle, joka on tuonut useasti esiin paheksuntansa naisten esineellistämisestä ja ylipäätään sukupuolittuneesta toiminnasta ja ajattelusta.

Kyllä se vaan sopii, vastaan minä. Tuollainen on vain osoitus ihmisen kyvystä luovaan ajatteluun ja toimintaan. Ei pidä kahlita itseään ahtaisiin raameihin, ainakaan kun kyse on itsestä. Toisten kohdalla onkin sitten jo aivan toinen juttu.

Lopuksi todettakoon, että näin koronakriisin aikoina kaikenlainen suomalaisen työn ja työllisyyden edistäminen on hyvästä. Eikö vaan?

7 vastausta artikkeliin “Pääministeri Sanna Marin myynninedistäjänä”

  1. Syntyi mielikuva ulkoministeri Timo Soinista ilman paitaa mainostamassa Laitilan Kukkoa, olisikohan vastaanotto ollut millainen ?

    Yhdyn kuitenkin avaajan avauksesa esittäneeseen analyysiin ja mikäli oikein muistan niin olisiko samasta puolueesta joskus joku ministeri esiintynyt verkkosukissa?

  2. Menee asiasta sivuun ja pahoittelen sitä,mutta Marin kunnostautuu ihan huolella:

    ”Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi torstaina eduskunnan kyselytunnilla, ettei hän ollut tietoinen hallituksen piirissä toimivasta sateenkaariyhteistyöverkostosta.

    – Minä en ollut tietoinen – tai ainakaan (en) muista, että meillä tällainen joku verkosto olisi. En tiedä, kuulunkohan itse siihen. Jos en kuulu, niin täytyypä liittyä, koska tasa-arvoasioiden edistäminen ja yhdenvertaisuuden edistäminen on erinomaisen tärkeä asia. En kyllä tiennyt, että meillä on tällainen erityinen verkosto tai salaseura, Marin vastasi kristillisdemokraattien Antero Laukkasen kysymykseen hallituksen sisällä toimivasta sateenkaariyhteistyöverkostosta.

    Marin kuitenkin kirjoitti 7. syyskuuta Helsinki Priden virallisena suojelijana blogin, jossa hän kertoo syksyllä 2019 perustetusta yhteistyöverkostosta.

    – Myös valtioneuvostossa halutaan parantaa sateenkaariyhteistyötä. 2019 syksyllä on perustettu yhteistyöverkosto, jonka tavoitteena on edistää kansallista sateenkaaripolitiikkaa paremman tiedonkulun ja yhteistyön kautta. Verkoston muodostavat useat ministeriöt, valtionhallinnon virastot sekä keskeiset järjestöt. Verkosto kokoontuu säännöllisesti keskustelemaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeusasioista, kuten lainsäädäntöhankkeista, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämistoimista, tiedonkeruun tarpeista ja käytännöistä sekä sateenkaaripolitiikasta Suomessa, Marin kirjoittaa Helsinki Priden verkkosivuilla.”

    https://www.suomenmaa.fi/uutiset/marin-bloggasi-priden-sivuilla-hallituksen-sateenkaariverkostosta-ei-ollut-tietoinen-toiminnasta-kyselytunnilla/

    1. Onhan se jotenkin hämmentävää, kun koko ajan tulee viestiä, että ministereiden ulostulot eivät ole aivan linjassa totuuden kanssa.

  3. Olen itsekkin syyllistynyt siihen helmasyntiin, että olen haukkunut nykyistä hallitusta melko vähäisistä teoista suomalaisten työllisyyden parantamiseksi.

    Joten nyt kun kiitoksen aika on, niin annettakoon kiitosta, koska pääministerin ponnistusta suomalaisen työn eteen ei saata pitää vähäisenä.

    Kalevala Koru ainakin kiittää.

  4. Minua tässä asiassa huolestuttaa eniten se, miten montaa tämä asia kiinnostaa.

    Minua ei voisi vähempää kiinnostaa mikä on Marinin käsitys muodista. Pukeutukoon vaikka perunasäkkiin tai minkkiturkkiin puolestani. Tarpeettoman paljon tehdään numeroa pinnallisista asioista.

  5. Aivan vapaasti saa pukeutua miten haluaa ja mainostaa mitä haluaa. On vain niin, että näillä pinnallisilla asioilla nostetaan suosiota ja painetaan sivuun asioita, joilla olisi oikeasti merkitystä.

    Vertaan vaan tätä taannoiseen uutisointiin uudesta hallituksestamme. Hallitustamme kehuttiin ympäri maailman, vaikka hallitus ei ollut tehnyt vielä yhtäkään päätöstä. Ei yhtäkään toimenpidettä.

    Ylitsevuotaviin kehuihin riitti se, että kaikkien hallituspuolueiden johdossa oli nainen.

    Tänään moni on viisikkohallituksen ja sen ministerien erinomaisuudesta hyvinkin eri mieltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *