Chipsit, siis terveelliset.

En ole koskaan ymmärtänyt (minun vajavaisuuteni) esim chipsejä välipaloina. Niin amerikkalaistunut en tunne olevani.

Meillä nämä suola- ja rasvapommit korvaavat 100% oman ”puutarhan” omenat.

Loppukesästä omenat pestään, sitten ne kuoritaan ns omenaporalla, asetellaan kuivausritilöille ja päälle sirotellaan, niin halutessa, kaneli/sokeriseosta. Sitten vaan kuivausuuniin ja vuorokauden kuluttua Sinulla on uskomattoman maukkaita chipsejä. Ilman suolaa ja rasvaa. Nämä säilyvät purkitettuina seuraavat viisi vuotta; tosin meillä eivät säily, jostain syystä.

Omenoiksi käyvät oikeastaan mitkä hyvänsä omenat; meillä käytetään liki sata vuotta vanhaa kaneliomenaa ja Mustialan Melbaa.

Ainut ongelmahan tuossa on se, että kuivaamiseen tarvitaan tuommoinen ammattitason (Marlemi) kuivuri. Uunissa ei oikein onnistu ja nämä pienkuivurit ovat aivan liian pieniä ja tehottomia.

4 vastausta artikkeliin “Chipsit, siis terveelliset.”

  1. Minä olen kokeillut jopa kiusaukseen saakka maa-artisokka sipsejä. Perinteinen tapa: ohuet viipaleet kuorineen suolalla ripotellulle leivinpaperille, ruiskupullosta oliiviöljyä muutama ruiskaus päälle ja 220C uuniin 10 min.

    Myös kuivurissa onnistuu, mutta voi vain kuivata sellaisenaan. Maultaan myös kohtuullisia.

    Maa-artisokka sopii erikoisen ”inuuliini”-tärkkelyksen vuoksi diabeetikoille. Sen erikoispiirre on, että se pierettää. ( varmistuksen vuoksi eräälle mahdolliselle kommentoijalle etukäteen, että minulla ei ole diabetesta ).

    Minun piti aloittaa 90-luvulla sen teollinen valmistus, mutta raaka-ainetta ei riittänyt kuin viipalekoneiden rattaisiin.

  2. Olen melkoisen paljon erilaisten ruoka-ainesten kuivaamista harrastanut aina yrteistä, juureksista, lihasta, kalasta jne. Tämmöinen kokeilu on eräänlainen intohimoni.
    Mm kuivakala (vanha karjalainen kizukala), samoin kuivaliha; mainio tuote, säilyy vuosikausia paperipussissa valolta suojattuna.
    Kuivaaminen, oli sitten mikä materiaali hyvänsä, tulee suorittaa, säilyvyyden takaamiseksi kuivurissa, alle 50 aseisessa lämpötilassa ja tunteja, jopa vuorokausiakin. Silloin lopputulos on hyvä.

  3. Omenat, muut hedelmät, jotkut vihannekset, sitten toki ruis. Kyllä sitä naposteltavaa saa terveestikin.

    Sitten vielä kunnon dipit siihen. Kermaviili ei ole erityisen haitallista ainetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *