Korona 2020 ja politiikka.

https://yle.fi/uutiset/3-11300232

Tuosta YLE:n linkistä saa aika hyvän käsityksen koronaviruksesta ja -tilanteesta Euroopassa ja Suomessa. Tuo koronalinkki sisältää aika yllättäviäkin tietoja ja verrokkitietoa missä mennään.

Ei tarvitse linkitellä mitään ”lontoonkielisiä ja koko maapalloa käsittäviä linkkejä”, vaikka se saattaa joistain luoda linkittäjästä ”asiantuntijan” vaikutelman.

Minua ei nyt yksinkertaisesti kiinnosta koko maailman tilanne vaan Eurooppa ja Suomi ovat minun mielenkiintoni kohteina.

Tuossa aamusella kun noita tilastoja lueskelin; 11.8. tilanne oli mm se, että Eestissä koronatartuntoja/milj ihmistä on vain kolmannes Suomen tartunnoista. Noista luvuista myöskin ilmenee melko selkeästi, mihin suuntaan ollaan menossa (toinen aalto).

Asiallisesti noita lukuja katsellessa ei tarvitse kohkailla mistään koronatsunameista yms.

Noista lukemista kyllä pikkuisen ihmettelin sitä, että noihin korkean riskin maihin ylipäätään edes änkeydytään; lienee kait sekin hallituksen vika, se hallitus joillekkin kait sitten väärän värinen (mistähän se värikin muuten määritellään) lienee.

Kunnallispolitiikassakin tuolla kunnan/kaupungin hallituksellakin on oma värinsä ja siitä johtuen esim Varkauden Alkosta ei georgialaista Sarajishvili brändyä saa, vaikka se Alkon tuotteissa kyllä löytyy. Kaikkeen se politiikka, pikkukaupunkienkin politiikka, vaikuttaa.

No, poksahti tuo loppupuoli koronasta vähän ulos mutta olkoon.

 

2 vastausta artikkeliin “Korona 2020 ja politiikka.”

  1. No, siinähän tuo Marko, omaa rintaansa röyhistellen taas loi kauhuskenaarioitaan.
    Olisikohan mitenkään mahdotonta jos tämmöiset oman ajatusmaailmansa tuputtajat edes hieman ottaisivat asioista selvää ja vähemmän tuputtaisivat omia kauhuskenaarioitaan.
    Vanha saksalainen ajatelma; leben und leben lassen.
    Jos Sinä Marko, syystä tai toisesta haluat siellä rantasauna+grillikatos kombinaatiossasi elellä, elele vaan mutta älä tuputa muille.
    Meitä lienee iso joukko, jotka emme tuommoiseen elämisen tuhertamiseen voisi edes ihastua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *