Normaalin eläkeläisen elämää.

Lasken itseni keskimäärin normaaliseksi eläkeläiseksi.

Eläkesaantoni on n 1600€/kk. siinä saa olla melko tarkkana menojen suhteen. Mitään ”korpisoturielämää” ei voi edes kuvitella.

Kalastelen, kasvattelen ryytimaatani, koetan pitää vanhaa taloani edes hiukan ryhdissään. Vaimollani on vieläkin pienempi eläke, joten, ei paljonkaan matkailla.

Yhden auton käytäntöön siirryimme kun yritystoimintamme lopetin.

Kaiken kaikkiaankin toimeen tullaan, joskin vanhan, melko kookkaan talomme ylläpitokustannukset ovat melko korkeat. Toisaalta, molemmat olemme suhtkoht terveitä, vain iän tuomat ongelmat, joskin melko pienet.

Eläkeläisten kadehdinta on korkeinta n viisikymppisten ikäluokassa; me kun syömme tulevien sukupolvien eläkkeitä ”suurine” eläkkeinemme.

Kanojamme kasvattelemme, juurikaan myyntiin ei munia tule; kuluja ne kanatkin tuovat, toisaalta munien laatua ei voi edes verrata kaupan muniin.

Tyytyväisyys elämään on mielestäni hyvinkin perusteltua; me emme huolehdi esim USA:n presidentin, emme Puuttinin tai Pohjois-Korean vastaavien toimista.

Meille riittää rauhallinen elämä: Venäjäkään ei ole vielä Suomeen hyökännyt, missään päin Suomea ei sodasta ole tietoakaan, siis mitään ”korpisotureita” Suomessa tuskin tarvitaan.

Elämä haja-asutusalueella soljuu ilman sodanuhkia; pyritään vain tulemaan toimeen ja tekemään työuramme aina sinne eläketaivaaseen asti.

Täällä haja-asutusalueella ei mihinkään korpeen tarvitse lähteä; melkein pihapiiristä, sienet, marjat jne. Mihin korpeen sitten pitäisi lähteä?

17 vastausta artikkeliin “Normaalin eläkeläisen elämää.”

  1. Enpä ole koskaan opetellut muiden tuloja ja menoja kadehtimaan, enkä aio vastakaan opetella.

    Vaan sen tiedän, että on niitä murheita rikkaillakin, enkä kadehdi niitäkään.

  2. Kateus pilaa kadehtijan oman elämän. Joku on kateellinen eläkeläisille, toinen työttömille, kolmas rikkaille ja neljäs maanviljelijöille, joku opettajille.

    Kyllähän kaksi ihmistä aika pienellä pärjää jos ei ole isoja velkoja tai muuten tule menoja. Ei 1600 euroa minusta huonosti ole.

    1. Oma eläkkeeni on jo nkin verran parempi, joten pärjään sillä hyvin.
      Ei se minua paljoa kirpaise, mutta edelleen sääliksi käy noita pieneläkeläisiä, joilta demarien läpiajama taitettu indeksi vie vähästäkin koko ajan pois.

    2. Velkoja meillä ei ole vuosikausiin ollut ja kyllähän tuolla 1600€:n käteen jäävällä eläkkeellä pärjäilee ja riittää siitä pieniin hankintoihinkin; vaimon eläke meillä jääkin ns puskurirahastoksi. Ei ole minulla mitään valittamista kenenkään suhteen.
      Varsinaisia ulkomaan matkoja meillä ei tehdä ja kesämökkiäkään emme tarvitse, toistaiseksi riittää autoksi tuo Doblon pikkupaku ja kaasukäyttöisenä melko edullinen ajella.

  3. Mutta ei se korpisoturina olo paljoa varmaan maksa, maastopuku, teltta ja paljon hernekeittoa vaan. Halvalta minusta vaikuttaa.

    1. Maastopukuakaan ei tarvita kun ei ole tarvis kätkeytyä maastoon. Vanhat arkivaatteet kelpaavat hyvin.

      1. Äläs nyt Viljo noin sano, se pilkkupuku sentään luo sotilaallista imagoa. Se lienee tämmöiselle ”korpisotilaalle” hyvinkin tärkeä elementti.
        Toisaalta, kyllähän se ”mökillä” eleleminen tavallaan halpaa on mutta mistäs ne tulot?

  4. Parasta minun mielestäni, kun ei tapahdu suurta vahinkoa, jos joskus nukkuu hiukan pommiin. Muutenkin kun on nykyään ”itsensä herra”, aikanaan yrittäjänä oli toisten ”renki”.

    1. Siltähän se minustakin joskus yrittäjänä tuntui … toisten renki …
      Vaikka kuinka pahasti sanottiin, nieltävä oli kiukkunsa, ei ollut kovin viisasta heittää vastakommenttia.

  5. Kun ei ole velkaa, niin aika pienellä sitä tulee toimeen ja aina parempi kun on omistus asunto ja mikä vielä tärkeämpää, että on terve, vaikka kukas eläkeläinen nyt täysin terve onkaan.

  6. Aika pienellä tulee toimeen, kun itse valmistaa ruokansa ja katsoo kaupassa mitä ostaa. Toki on niitä niinkin pieni tuloisia, että taikoja vaatii, että edes välttömättömistä menoista selviää.

    Kallen blogeja on kyllä mukava lukea, mutta se hieman mietityttää, että miksi on pakko tölviä kanssablogisteja heidän valinnoistaan. Jokainen taaplaa tyylillään niin korvessa tai missä sitten kukin kulkeekin.

  7. No, enhän minä oikeasti tölvi ketään; toisaalta kun minuakin tölvitään marttajkerholaiseksi jos vaikka miksi, pitänee sitten vähän vastatakkin.
    Mieluiten elelen mielipiteineni, ajatuksenikin, minä elän ihan omaa elämääni, jos vähän kärjekkäästi vastaan, sekin on elämääni.
    Kernaasti voin vähentää näitä kärjekkäitä kommenttejani toisista blogisteista, jos hyvä on niinkin .

  8. Mulla tulot kuukausittain: Asumistuki 310,72+ kansaneläke 662,86+ takuueläke 171,66 – vuokra, asuntosähkö ja saunamaksu 470,99. Eli kätöseen jää 674,21/kk

  9. Onkos muuten täysin tuomittavaa jos silloin tällöin etelänaapurissa poikkean? Ei ole riskimaa ja siellä nämä rajoitteet noudatetaan paremmin kuin Suomessa.
    Käyn siellä säännöllisesti erilaisten asioitteni vuoksi. Mitä sieltä tuon , lainsäädännön puitteissa lienee ihan oma asiani.
    Eesti on hieno maa ja lähellä Suomea, suosittelen tutustumaan.

Vastaa käyttäjälle Pentti Tuominen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *