Nurmikot.

Tällä nyt en tarkoita rakennettuja nurmikoita; kyse on ihan pihapiirin kulkuväylistä muun kasvuston keskellä.

Minusta tuo säiliöön keräävä laite on vihonviimeisin. Minun koneeni puhaltaa leikkuujätteen sivulle, karikkeeksi ja nurmikon lannoitteeksi.

Penttikö se oli joka varoitteli liikaa leikkaamasta helteiden aikana, minä sitten leikkailin vaan ja menihän se leikattu alue osittakin keltaiseksi mutta pian palautui; se karike.

Tyytyväinen olen tähän nykyiseen koneeseeni, tarkkaan pystyy ajelemaan alueet ja tuo hydrostaattinen voimansiirto; erinomainen.

6 vastausta artikkeliin “Nurmikot.”

    1. Muistan hyvin 50-60 lukujen taitteessa, kun oli niinkutsuttuja yhteislaitumia lehmille, jonne saivat lehmänsä viedä sellaiset, joilla ei ollut omaa heinä,-ja ruohoalaa. Meiltäkin oli tällaiselle yhteislaitumille noin viisi kilometriä, jossa äiti polki pyörällä aamuin illoin lypsyllä.
      Muutaman kerran oma lehmä tuli äitiä jo puolivälissä matkaa vastaan omaa navettaa kohti, mistä lie vapaaksi päässyt, hyvin kuitenkin osasi.

  1. No, meillä tuota kompostointitarviketta kyllä riittää yllin kyllin ja lisää saa risuhakettimella. Kompostiin menee kanankakkaa, niitettyä heinää, hieman ruuanlaiton, esim perunankuoria, juuresten kuoria yms. Ei ole pulaa kompostoitavasta.

  2. Alkavat ne nurmikot vähitellen toipua täälläkin, osittain silti ovat vielä auringon polttamia. Minä eilen ajelin pari tuntia juuri ennen sateita, mikä sitten tuli ihan sopivasti. Iso osa silti jäi ajelematta, kun nyt kasvaa nurmet niin monessa vaiheessa. Osan olen ihan tarkoituksella jättänyt kasvamaan päivänkakkaroita ja mitä lie kaikki ovatkin. Kyllä siinä silti puutuu takapuoli ja kädet saa liikuntaa, meillä varsinkin kun koko ajan joutuu kääntämään johonkin suuntaan. Puita ja pensaita saa väistää ihan koko ajan ja siinä tuo Kallen hydrostaattivaihteisto on ihan välttämätön.

    Minulla oli muutama vuosi sitten Stigan leikkuri maluaalivaihteilla, siinä oli niitä vaihteita muistaakseni 5- 6 ja pakki. Eihän siinä ehtinyt muuta tehdä, kuin veivata sitä vaihdevipua ihan koko ajan. Eivät ne vaihteet menneet edes kunnolla päälle, mutta ei se Stiga vanhentunut meillä viikkoa pidempään, kun vaihdoin sen nykyiseen Partneriin.

  3. Kylläpä vaan se hydrostaattiveto on mainio; kun esim ajat vetopöydän reunan kiinni kiinteään esteeseen, loppuu veto, pakkia ja eteenpäin. Tuolla vetosysteemillä muuten tuo eteneminen on aivan portaatonta. Varsin hieno järjestelmä.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *