Ihan normaalin ruuan tänään valmistelin; venäläisittäin, oma versioni Kiovan kanasta; sisälle valkosipulivoita ja basilikaa.
Aivan normaalisti valmistin; ensin rintapalat auki, sisään valkosipuli, basilikavoita. Pyörittelin ensin kananmunassa, vehnäjauhoissa, sitten uudestaan kananmunassa ja sitten suolatussa korppujauhossa.
Kuumalle pannulle öljy ja sitten voi. Kun voi oli rauhoittunut, palat pannulle.
10 min pannulla ja kääntö, sitten paahdetut tomaatit pannulle.
Kun ruoka sai jäädä, tein zakuskat; venäläistä suolakurkkua juoksevassa hunajassa, italiansalaattia (olieveriksikin sitä sanotaan ), suolasienisalaattia, siinä ne zakuskat. Ei näin arkena ihmeempiä viitsi.
Sitten vaan syötiin ja vaimo, meidän makutuomarimme kiitteli.
Melkein nälkä tulee. Kana on kyllä edelleen kovin aliarvostettua vaikka siitä saa mitä vaan.
No, oikeastaan kanaa ei juurikaan saa; broileria saa, eikä sekään ihan niin huonoa.
Broileri on oikeastaan varsin oivallinen materiaali, monillakin tavoin.
Päivä ruoka eilen oli naudan marmorifileestä paistettu pippuripihvi. Marinadissa koko yön: oliiviöljy, punaviinibalsamico. tabasco, valkosipulimurskaa, muruja peperonia, kokonaisia mustapippureita. Tiiviiseen muovipussiin ja jääkaappiin.
Päivällä paistinpannulle voi-oliiviöljyssä niin, että hieman veri tirskui ja oli ruskea molemmin puolin yht. noin 5 min.
Juurespannua hiukan lisukkeeksi ja keitettyä lehtikaalia balsamicolla maustettuna.
Kastikkeeksi valmista Chefin pippurikastiketta. En viitsinyt läträtä paistinpannulla enää kerman kanssa.
Tänään taas loppuviikon 2 h satsi Ravintolakoulu Wivistä, kaali-jauhelihalaatikoa, paellaa, kanaa italialaisittain, kanelilettuja kermavaahdolla yhteensä 12 €. Kaikki takuuvarmasti ilman lisäaineita.
Kannattaako kolistella paistinpannuja ja notkua kaupoissa hakemassa raaka-aineita ja laittaa itse.
Kyllä minä vaan aivan mielikseni ”kolistelen paistinpannuja”, silloin ainakin tiedän mitä syön. Meillä kun esim jauheliha jauhetaan itse, sopivista lihanpaloista, kasvikset ostetaan usein torilta, perunat lähinaapurilta jne.
Noita lettuja tulee harrastettua; teen niistä blinejä, suolaisia tai makeita.
Muuten Heikki, riiputetusta pihvistä ei ”tirsku verta”, se on lihasnestettä, jota pisaroi pintaan kun pannun puoleinen pihvi on valmis käännettäväksi.
Meillä käytetään pihvien suhteen nyrkkisääntöä; minuutti/paksuussentti.
Tuo marinoimissysteemisi vaikuttaa hyvältä, valmismarinoitua lihaa en osta.
”Veri” on lihasnesteyttä, mutta kansankielellä se punainen näyttää vereltä.
Minä sanatarkasti paistan marinoidun fileleikkeen nopeasti puoliltaan syyt kiinni, sitten pienemmällä lämmöllä maun mukaisesti itselleni tirskuva medium, vaimolle kypsä.
Täällä kaupungissa voi tuon aikaavievän ruoanlaiton korvata muilla mukavilla harrastuksilla, kun vierestä saa vaihtelua kokkien kokeiluista pilkkahintaan.
Se tuo Kiovan kana mielletään alkuperältään ukrainalaiseksi mutta sen kyllä on kehitellyt Pietarissa Tsaarin kokki, samoin tuo salad Olivier, italiansalaatti, ei mitään tekemistä italialaisuuden kanssa, siellä Pietarin hovissa on senkin alkuperä. Molemmat aitoja venäläisiä ruokia.
Ylipäätään tuo venäläinen keittiö ja ruokakulttuuri on yksi maailman johtavista ruokakulttuureista.
Venäläiset plinit, erilaisin täyttein, pelmenit ja voitaikinaan leivotut piirakat. Smetanakastikkeessa silli, ah niin maittavia.
Nyt tuo mittava ”ruokakirjasto” pölyttyy rauhassa, kun jo kertomani kaupunkikeittiö ei ole keittiö. Täytyy oikaista ja keskittyä itse tehdessä keittoihin ja uuniin. Paistinpannut täältä joutaisi museoon niin kuin Billnäsin kirveenikin jne..
Eihän se kunnollinen paistinpannu mihinkään museoon jouda; ei minulla, tuskin teilläkään, jos oikein olen ruokaharrastuksesi ymmärtänyt.