Poliittinen suuntautuneisuus.

Minä kun en ole julistautunut minkään puolueen kannattajaksi, jos en ihailijaksikaan, voisinpa julkaista ranking-listani puolueista; lähtökohtana se, minkälaisia toimijoita nykyisissä puolueissa esim kansanedustajina oman mielipiteeni mukaisesti on ja on ollut. Lista on alhaalta ylöspäin.

Liike nyt; ei kommenttia, mielestäni venäläisen rahan tuella toimivasta ”puolueesta”.

Kristillisdemokraatit; ei havaintoa arvostuksestani.

RKP; takavuosina joitakin arvostamiani edustajia, ei enää.

PS; en osaa nimetä yhtäkään arvostamaani poliitikkoa.

Kokoomus; aikanaan muutamia arvostamiani poliitikkoja oli, ei enää vuosiin.

Kepu; aikanaan arvostin Seppo Kääriäistä, nykyisin ei ketään.

Kommunistipuolueet; lukuisia henkilöitä, joita arvostin eri syistä.                                                                           Vasemmistoliitto; Li Anderssonia voisin ehkä arvostaakkin, entisistä Claes Anderssonia kylläkin.

SDP; arvostukseni on heilunut paljonkin, Lipponen, Urpilainen … jne, eivät kyllä arvostustani ole ansainneet. Sitä vastoin Sanna Marin, nuoruudestaan ja kokemattomuudestaan huolimatta, näin kriisiaikoina on kyllä osoittanut merkkejä poliittisesta johtajuudestaan.

Sitä vastoin, J Koskinen, on esimerkki arvostuksestani.

Tässä nyt sitten tuli monien aprikoima kantani puolueista ja niiden toiminnasta.

Nyt sitten voi  vapaasti nimitellä vaikkapa Puna-Kalleksikin, siitä vaan moderaattorin suvaitsevaisuudesta riippuen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

22 Replies to “Poliittinen suuntautuneisuus.”

  1. Arvostus on aika monimuotoinen käsite ja toisaalta henkilökohtaisesti hieman vieroksun politiikkaan pesiytynyttä henkilökulttia, kun todellisuudessa kyse on kuitenkin ns. joukkuepelistä.

    Olen avoimesti PerusSuomalaisten kannattaja, mitä muut ovat siitä mieltä, on minulle aivan yhdentekevää.

    Jos nyt kuitenkin kaivelisin ”arvostamiani” poliitikoita siis nykyisiä niin kyllä KD:sta mainitsen Sari Essayahin, hän jo meppiaikana teki suuren vaikutuksen selkokielisillä raporteillaan monimutkaisista asiakokonaisuuksista.

    RKP:stä Anna-Maja Henriksson on asiallinen, mutta vastenmielisempää puoluetta en osaa nimetä.

    Kokoomuksesta Ben Zyskowicz on mainitsemisen arvoinen ja nuoremmista Antti Häkkänen.

    Keskustasta voisin mainita Markus Lohen ja Hannu Hoskosen, molemmille pinnat aitoudesta.

    Vasemmistoliitosta, SDP:stä ja Vihreistä en osaa mainita ketään.

    Liike Nyt hmm…arvostan Hjallis Harkimoa purjehtijana, aika monelta muutoin jäisi tekemättä.

    Politiikka on kuitenkin joukkuepeliä, eikä mainitsemillani ole merkitystä ajatteluuni politiikan sisällöstä.

    Kuten jo mainitsin olen PerusSuomalaisten kannattaja, en yhdenkään yksittäisen perussuomalaisen poliitikon.

    1. olen samaa mieltä tepin kanssa loikkareista ja liekkö heidän puolueensa sininen tulevaisuus enään edes hengissä.

      1. PS piti puolustusministeri Niinistölle paluuovea pidempään auki kuin muilla. Mutta ovi kerkisi sulkeutua häneltäkin ennen eduskuntavaaleja. Terho olisi ehkä päässyt, jos olisi ollut aloitteellinen heti alussa.

        Yllättävän selvän kannan äänestäjät vaaleissa loikkareiden toimintaan osoittivat:
        Ei ainoatakaan kansanedustajaa, vaikka ei persuilla ja sinisillä ohjelmallista eroa juuri ollut.

  2. Minä arvostan 0- tasolle persuja jotka eivät ole saaneet yhteiskunnassa yhtään päätöstä aikaan, eivät ole ja eivätkä pääse kenenkään kanssa hallituksen tai edes yhteisymmärrykseen mistään. Ovat kaikessa vastarannan kiiski, jossa kaikki muut ovat muka tyhmiä. Ovat yhteiskunnan riesa ja vaaraa aiheuttava ääriporukka.
    Hyviä poliitikoita on runsaasti eri puolueissa paitsi persuissa, koska se jo kertoo, jos sinne on eksynyt, että on huono poliitikko ilman arviointikykyä.

    1. Laitahan Heikki linkkiä tältä foorumilta, jossa joku muu itsesi lisäksi on leimannut kaikki muut tyhmiksi ?

    2. ” .. eivät ole ja eivätkä pääse kenenkään kanssa hallituksen..”
      [ niin se muisti ..]

      Tulevaisuutta on usein vaikeaa ennustaa, muta voidaan ainakin ajatella, että se mikä on tapahtunut aikaisemmin voi tapahtua tulevaisuudessakin.

      *
      Hallitus, pääministeri Sipilä
      Kesk., Kok., PS, …
      29.5.2015–6.6.2019

        1. Timo Soini, Jussi Niinistö, Sampo Terho ja Jari Lindström olivat Perussuomalaisia hallitukseen mennessään, mutta he sinistyivät elokuussa 2016.

  3. Sille ei voi mitään, kun näkee ja kuulee jonkun persun myyvän ajatuksiaan, että tuolla ei ole ”kaikki kotona”.
    Tulee sääli, että missä nuokin ovat puutteellisen kasvualustansa saaneet, kun yhteiskunnan kehittämiseen ja yhteisymmärrykseen ei riitä kykyjä, ainoastaan riidan kylvämiseen ja negatiivisuuteen lähes kaikissa asioissa.

  4. Itse en sitoudu mihinkään puolueeseen mutta on puolueita joita en äänestä. Vaikeaa on valinta aina ennen vaaleja ja joskus olen melkein jättänyt äänestämättä mutta äänestänyt sitten kuitenkin.

    Vasemmistoliitosta en nyt löydä ketään arvostamaani, Merja Kyllönen vaikutti kyllä huumorintajuiselta ja järkevältä mutta liekö enää eduskunnassa.

    SDP:stä tunsin ennakkoluuloja Sanna Marinia kohtaan aluksi hänen kannanottojensa takia mutta pääministerinä hän on ollut positiivinen yllätys. Myös Eero Heinäluomaa ja tytärtään arvostan. Pertti Paasio oli myös mainio tyyppi. Lipponen ei, ylimielinen ja äreä.

    Keskustasta, hmm. Kaikkonen vaikuttaa ihan hyvältä tyypiltä. Saarikko jotenkin lipevältä poliitikolta.Ai niin, Vanhanen on noussut arvostuksessani hyvän huumorin ja maltillisuuden ansiosta.

    Kokoomuksesta Zyskowicz ja Pauli Kiuru ovat pitäneet aika hyvää linjaa.

    Perussuomalaisista Halla-aho on ollut terävä ajattelija ja väittelijä monest, nyt tosin hieman hiipunut kun yrittää repiä jotain valittamista joka asiasta mitä hallitus tekee.
    Myös Riikka Purra vaikuttaa osaavalta.

    Kristillisdemokraateista Essayah on osaava ja maltillinen. Räsänenkin on pätevä vaikka edustaa uskonnollisesti fundamentalismia.

    Vihreistä Ohisalo ei ole niin huono kuin jotkut haukkuvat. Aika maltillinen.

    RKP, aivan liian liberaali eikä puhuttele.

    Harkimo, välillä järkeviä ajatuksia, välillä vähemmän. Arvostan silti.

  5. Tuosta Zyskowiczistä en kyllä löydä mitään positiivista; vastuunpakoilija, ei koskaan pitkän poliittisen uransa aikana ei ole uskaltanut panna ”itseään likoon”. Räksyttelijä kuten aikanaan Kari Suomalainen osuvasti kuvasi.
    Monet sunnuntait hänen jorinoitaan Hakaniemessä olen joutunut kuulemaan, kun kahvitteli myyntipaikkani naapurissa ja kalasteli äänestäjiään. Snobi mikä snobi, vaikka onkin työläisperheestä syntyisin.

    1. Zyskowicz on kärsinyt hyvin nuoresta asti mm. kroonisesta migreenistä, joka on estänyt esim. ministeritehtävät.

    2. Minusta asiallinen ja suomettumisen aikana ei mennyt mukaan Kokoomuksessakin yleiseen Neuvostoliiton mielistelyyn, niin olen ymmärtänyt. Se jos mikä osoittaa selkärankaa.

  6. Kalle, pitäisikö minun jotenkin huomioida tuo avauksesi viimeinen lause, ottaa vaikka itseeni?

  7. Ei ole Pentti tarvetta; toteamukseni oli ihan itse rakentamani; ei ylläpitoon, jos ei moderointiinkaan kohdistunutta.
    Olen jo tottunut tähän esim moderointisysteemiin ja se siitä.
    Kaikkein vähimmin kohdistin sen Sinuun.

Kommentoi