Venäjä ja venäläiset.

Kirjoittaja on Ylen Venäjän-kirjeenvaihtaja. Hän kommentoi tässä blogissa naapurimaan ajankohtaisia asioita ja korostaa, että Venäjää ja venäläisiä ei pidä sekoittaa keskenään.

Lainaus on YLE:n Erkka Mikkosen tämänpäiväisestä kolumnista.

Näilläkin sivustoilla esiintyy silmitöntä venäjävihaa ovatkohan kohteena venäläiset vaiko Venäjä so Venäjän hallinto?

Tuo asia näyttää näillä palstoilla olevan suloisen sekamelskaista joillekkin. Sotketaan nykypäivän Venäjä ja kommunismi. Kommunismiin en puutu kun puoluepolitiikasta en paljonkaan ymmärrä.

Toisaalta sitten tuo Venäjäviha on siksi silmitöntä, että ihan oikeasti minua ihmetyttää. Kait ja kaiketi Venäjälläkin asuu ihan ihmisiä; hallinto sitten erikseen.

Toisaalta taas täällä esiintyy melkoisen suurta ihailua esim USA:ta kohtaan; näiden kahden valtion vertaileminen vielä onnistuu mutta ”amerikkalainen”, se sitten aiheuttaakin jo kysymyksiä, en ainakaan minä pysty vastaamaan.

Toisaalta Venäjä on ikiaikainen naapurimme ja ilmeisesti tulee olemaankin. Minun kiinnostukseni kyllä liittyy maahan, jossa en oikeastaan ole edes koskaan käynyt. Sen hallintokaan ei minulle ole yhdentekevä ja syystä kiinnostava.

Ihmisen on helppoa muodostaa käsityksiään ihmisistä, valtioista ja hallinnoista, käsityksiään politiikasta ja valtioiden politiikasta … miltei mahdotonta, ainakin minulle.

23 vastausta artikkeliin “Venäjä ja venäläiset.”

  1. Eipä tuota löytynyt. Mikä oli blogin otsikko? Kun ei miehellä muuta olekaan kuin Venäjää koskevia kirjoituksia. Mikä niistä?

  2. Juuri tuo. Luulisin, että keskustelijat uutisiakin lukisivat.
    Eemelille; jos vähänkään olet kirjoituksiani lukenut, saattaisit jopa huomata, etten minä nyt pelkkään Venäjään mielipiteitäni perusta. On minulla sentään muutakin kirjoiteltavaa.
    En muuten sitten sitä aiemmin uskonut, että Sinuakin nämä Venäjä-tekstit ärsyttäisivät. Et sitten varmaankaan ole vuosien saatossa tullut huomanneeksi Suomen ja Venäjän vuosisataista naapuruutta, ehkä.
    On mielenkiintoista, että Venäjä ärsyttää niin monia, tosin ärsyttää minuakin mutta vain Venäjän hallinto.

  3. Toki pitää erottaa valtio ja kansa. Eihän ne ole sama asia.

    Venäjän ja venäläisten kohdalla hieman huolestuttavaa on se, kuten Mikkonenkin blogissaan kirjoittaa, että sotilaallisen mahdin korostaminen on nousussa.

    Hallinto rakentaa tietoisesti isänmaallisuus -propagandansa sotilaallisen mahdin varaan.

    Eräs venäläinen historianharrastaja oli Mikkoselle sanonut, että sotilaallinen isänmaallisuus on nyky-Venäjällä ainoa asia, mistä olla ylpeä ilman häpeän tunnetta. Sotilaallinen isänmaallisuus on ainoa ideologinen liima.

    Tuo on huolestuttava suuntaus Venäjällä niin hallinnon kuin kansalaistenkin näkökulmasta. Venäläiset ovat tunnetusti patrioottinen kansa ja on huolestuttavaa, jos patrioottisuus suuntautuu pelkästää aseellisen mahdin korostamiseen.

  4. Kyllä kommenttisi oikeaan osui; toisaalta se koskee liki pelkästään hallintoa.
    Tavallinen venäläinen tuskin kovinkaan vahvasti ihailee venäläistä sotilasmahtia. Murheita ja ongelmia heillä lienee aivan toisella tasolla.

  5. Putin ei ole venäläinen, vaan vepsäläinen. Ja ugreja on muutenkin slaavien seassa pilvin pimein. Ugreilla taitaa olla pari osavaltiotakin ja autonomisia alueita, joissa venäläisiä on vähemmistönä.

  6. No, entäpä Suomi; meillä on karjalaisia, tataareja, udmurtteja, saksalaisia, venäläisiä …jne.
    Muuten ei ollut Stalinkaan mittapuusi mukaan venäläinen vaan gruusialainen.
    Kovin vähän on merkitystä tuolla etnisellä syntyperällä.
    Mitä venäläisiin vähemmistöihin tulee; minulla on Eestissä melko paljon venäläissyntyisiä ystäviä; joten se siitä.

    1. Monet panevat etnisyydelle suuren merkityksen, kuten suomenruotsalaiset, ahvenanmaalaiset eritoten, mustalaiset, saamelaiset, tataarit, juutalaiset, somalit. Se siitä.

  7. Venäjän tsaari Aleksanteri Ensimmäinen ryhtyi Suomen suuriruhtinaaksi ja nosti Suomen kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Meinasi hukkua Oulujärveen myrskyssä, mutta kerkesi jättämään geenejään järven ympäristöön.
    Syystä tai toisesta luopui vallasta, lavasti kuolemansa ja liittyi munkistoon takamailla.

    Joka tapauksessa hänelle pitäisi pystyttää muistomerkki vaikka Tampereelle, vaikka Porvoo olisikin luontevampi paikka, koska Suomen tulevaisuus julistettiin siellä.

  8. Nyt kyllä voisit lukea kovin rakastamaasi wikipediaa, tsaari Aleksanteri ensimmäisestä.
    Ei ollut Oulunjärven tapahtumilla mitään asiayhteyttä; mistä lienevätkään tietosi peräisin?

    1. Sinä et tiedä, etkä ilmeisesti haluakaan tietää. Sitten, kun tiedonhalusi herää, voit tutkia iha ite.

  9. Nyt taisi Kalle ymmärtää väärin? Tarkoitin, että Erkka Mikkosen erikoisala on Venäjä ja siitä kirjoittaa ja siitä joukosta vaikeaa löytää Kallen tarkoittama juttu. No nyt löytyy.

  10. Tunnen ja olen tuntenut pitkään useita venäläisiä. He ovat ihmisinä ylpeitä itsestään ja perheistään, joissa nainen on aivan toisenlaisella jalustalla kuin Suomessa. Nainen on kuningatar, joka pitää siellä narut käsissään. Sen näkee perheen pukeutumisessa, jossa setelitukkoa taskussaan pitävä miespahanen näyttää rähjäiseltä perheen pahikselta ( usein vodka on tehnyt tehtävänsä).
    Ne, joita tunnen, kodit ovat siistejä ja vieraanvaraisia.
    Aivan eri asia on, miten yhteiskunnallinen hierarkia on rakentunut. Se taas on monimutkainen historiallinen vyyhti vaikutussuhteineen ja neuvostoaikaisine perinteineen ( lahjukset jne,, ). Myös palvelukulttuurissa on vielä paljon sitä ynseyttä ja hymyttömyyttä.
    Jos siinä yhteiskunnassa pitää pärjätä, pitää olla suhteet ja rahaa. Ei ole paljoakaan eroa tämän päivän Trumpin Amerikkaan.

    1. Minulle taas venäläiset ovat tulleet tutuksi mm rekikoirayrityksessäni (satoja asiakaskontakteja), kauppiasurallani, kauppiaskavereita vuosien ajan, asiakkaitakin, tutuin venäläinen on tätä nykyisin kaverini autokorjaamolla työskentelevä Anatoli, vaimonsakkin tunnen, kassana forssalaisessa liikkeessä. Muuten huolellisempaa autonasentajaa ja myöskin osaavampaa saa kyllä hakea.
      Eestin venäläisiä tuttuja minulla on paljon.
      Minulla ei venäläisistä löydy yhtään huonoja kokemuksia.

  11. Venäjän johtoa täällä blogeissa onkin mielestäni lähinnä arvosteltu. Jos Venäjä olisi demokraattinen, niin eipä olisi paljoa ongelmia. Nyt pitää aina pelätä tai ainakin olla varuillaan kun Venäjä siirtyi kommunismista fasismiin. Diktatuureille on tyypillistä, että pitää loytää ”vihollsia”, niillä yhdistetään kansaa diktatuurin taakse. Putin entisenä KGB:n agenttina on tarkoituksella tuonut kommunismin tilalle venäläisen nationalismin, se auttaa häntä pysymään vallassa. Kaikki Putinin vastustajat leimataan ”epåisänmaallisiksi” ja Natolla pelotellaan kansaa ikäänkuin se muka uhkaisi Venäjää. Sopivia pikku sotia Venäjä myös käy, sellaisia, joissa voitto on varma.Törkeää on sikailu kemiallisten aseiden kanssa jopa toisessa maassa piittaamatta sivullisista uhreista. Suomi pyrkii Venäjän kanssa hyviin suhteisiin, mutta on syytä pitää huolta myös siitä, että on ”kättä pitempää” saatavilla. Putin on macchiavellisti ja käyttää kyllä heikkoutta häikäilemättä hyväkseen.

    Venäläiset ihmiset ovat usein kohteliata ja ystävällisiä, mutta löytyy muunkinlaisia, ylimielisiä ”Euroopan omistajia”. Hyviä ja huonoja ihmisiä on kaikissa kansoissa.

    1. Fasistisille käytännöille ei löydy yhteistä poliittista sisältöä. Pidän anarkistien tulkintaa pätevänä. Fasismi tarkoittaa pakottamista, rajoittamista ja rangaistuksia. Poliisi, oikeuslaitos ja armeija ovat fasistisia toimijoita. Poliisivaltiossa ja armeijan juntan hallitessa fasismi on korostunutta.

      Älystä, järjestä ja viisaudesta saamapuolelle jääneet, kuten freudentalistiritari Lipponen, ovat sanoneet, että Suomen pitäisi olla avoimempi Ruotsin ja USA:n tapaan. Venäjällä, Ruotsissa ja USA:ssa jylläävät etniset mafiat. Venäjällä ja USA:ssa on mahtavat vankilat ja Ruotsin on pakko seurata perässä, jotta etniset mafiat eivät tekisi yhteiskuntaa pirstomieliseksi.

      Liittovaltio EU olisi jo valmiiksi pirstomielinen erilaisine kulttuureineen, ja moni valtio on jo nyt sisäisesti pirstomielielinen. Mellakointi, terroriteot ja lisääntyvä talousrikollisuus ovat osoituksena siitä.

      Monikulttuurisuusideologia lisää automaattisesti yhteiskunnan pirstomielisyyttä. Pirstomielisyys vähentää yhteiskunnan henkistä ja taloudellista hyvinvointia.

      Venäjällä on päädytty kompromissiin. Siellä on yli 80 etnistä liittovaltiosubjektia, joilla on oma kielensä ja kulttuurinsa. Mutta kaikissa liittovaltiosubjekteissa on venäläinen vähemmistönsä, joka arvatenkin pyrkii hyppimään kantaväestön varpaille Suomen RKP:n tapaan.

      1. No, tulivathan sieltä nyt sittenkin nämä freudentalistit, RKP, liittovaltiot yms; jotenkin tuntuu, että olen aiemminkin tuon lukenut.

        1. Kalle, tällä Magella on selväsi dementia, koska tuon hän monistaa lähes joka kommenttiin, jos joku sattuu mainitsemaan Ruotsin, Venäjän tai EU:n tms..

          1. En Heikki sinuna kauheasti elämöisi tiosten sairauksista, se voi kalahtaa omaan nilkkaan ( tai nuppiin ) sanoit Magen sairastavan dementiaa.

              1. ”Kalle, tällä Magella on selväsi dementia”
                Eikös dementia olekkaan luokiteltavissa sairaudeksi ?
                Pyytäisit kerrankin anteeksi möläytyksiäsi, kyse on vakavasta asiasta.

  12. Minä hyvin vähän tunnen ja olen ollut tekemisissä venäläisten kanssa. Kerran tosin kolme ”superliikemiestä” teki kaikkensa huijatakseen minulta tuhansia euroja. Heillä oli kontakti suomalaisen ”megayrityksen” kanssa ja yrittivät sen avulla vielä moskovalaisesta hotellista asti. He olivat matkustaneet syvältä Suomesta taksilla Moskovaan. Me saimme asian Kuluttajalautakunnan pikakäsittelyyn, jonka silloinen tuomari soitti minulle suoraan. Hän ihmetteli, eikö liikemiehillä ole mitään muuta tekemistä, niin Suomessa kuin Venäjälläkään. Älä vaan anna periksi heidän vaatimuksissaan, asia on niin päivän selvä. Eipä siitä asiasta kuulunut mitään, minun vastineena jälkeen.

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *