Meille Rakas Nässy

Sain eilen 10.7-20 hyvältä ystävältäni kirjan.

Kirjan nimi on Näsijärven vuosi. Hyvä ystäväni on tehnyt siihen tekstin.

Katselin kuvia. Kuvia Pirkanmaalta. Kuinka kaunis onkaan Pirkanmaa.

Kuvissa ja teksteissä on koko neljä vuodenaikaa.

Kyllä Pirkanmaa on kaunis.

Kuvissa ja teksteissä mieli viipyilee, kuten on tarkoituskin.

Maalataan kaunis Pirkanmaa, josta selvästi kirjan tekijät ovat ylpeitä.

Erityiset kiitokseni kirjasta annan, hyvälle ystävälleni  Sirkku Somerolle.

Lopussa minulle henkilökohtainen (vain minulle) runo on kaunis.

Suosittelen kirjaa kaikille Pirkanmaasta kiinnostuneille. Läsnä kuvissa ja kirjoituksissa on kaunis luonto, jota on kelpo esitellä kenelle vain.

3 vastausta artikkeliin “Meille Rakas Nässy”

  1. Juuri näin se on oikeasti itse käyn muutaman kerran kesässä tuolla vankavedellä viimeinen selkä ennen muroleen kanavaa terv tepivaari

  2. Kävin hetki sitten Pimeäsalmella. On vanha telakka vempeleineen, kapakka, tanssilava ja veneitä joka lähtöön. Mitä ne laiturissa tekevät päivästä toiseen, toinen toisiaan komeampia. Minä olisi vesillä- aina. Raha seisoo ankkurissa !

Vastaa käyttäjälle Teuvo Mast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *