7 vastausta artikkeliin “Hourujen hoitaja”

  1. Itsekin ”hourujen hoitajana” toimineena olen ollut kiinnostunut myös tutustumaan aihealueen historiaan, joka on vähintäänkin karmaiseva ja useammat historian arvostetut merkkihenkilöt ovat todellisuudessa olleet melkoisia kusipäitä esim. suhteessa puolisoonsa tahi rakastajattariinsa.

    Mikä mielenkiintoisinta, meidän ei tarvitse mennä ajassa edes kovin kauas taaksepäin, kun törmäämme aivan järkyttäviin tapoihin ”hourujen hoitamisessa”.

  2. Totta on mitä Mika kirjoittaa.

    Itsekin heitin tuohon aluksi halpahintaisen läpän, mutta kun tarkemmin miettii asiaa, niin kyllä tuo ammattinimike ”hourujenhoitaja” hyvin kuvastaa sitä asenneilmapiiriä, mikä mieleltään sairaiden hoitoa tuolloin leimasi. Eikä vain viime vuosisadan alussa, vaan aika pitkälle 1900-lukua.

    Kun olin lapsi, niin silloin vielä vanhempi väki puhui hyvin yleisesti houruloista.

    Olen myös joitain dokumentteja nähnyt ajalta, jolloin mielisairaanhoito oli vielä hyvin brutaalia. Täytyy tunnustaa, että teki oikein pahaa katsoa. Voi sanoa, että ei ollut mieleltään sairas silloin edes ihminen, kun nyt tämän päivän mittapuun mukaan asoita vertailee.

    Toki on niin, että paljon voi antaa anteeksi, koska tietämys oli vajavaista. Mutta ei kaikkea julmaa kohtelua voi tietämättömyyden piikkinkään laittaa.

    No onneksi tuollakin saralla on menty huimasti eteenpäin.

    1. Juha U, näinhän se juuri on, osan selittää puhdas tietämättömyys, mutta samaan aikaan pitää kyllä tunnustaa se, että osa hoidoista oli todellisten hourujen itsensä toteuttamista sairaiden ihmisten kustannuksella.

      Seilinsaari on ehkä yksi mielenkiintoisimmista, ellei jopa mielenkiintoisin kohde, jos haluaa itseään valistaa aihealueen tiimoilta, mutta vankeinhoitolaitoksen ”hullujenhuoneet” eivät kyllä jää juurikaan kakkoseksi.

      Yhtään aiemmin mainittuja marittelevampaa ei myöskään ole ollut kehitysvammaisten kohtelu, eikä sen historiassa tarvitse ainakaan kauemmas ajassa mennä.

  3. Juu, mielisairaus ei ole leikin asia.

    Olemme kaikki tavallaan sairaita.

    Mutta toiset hajoaa nopeammin, toiset nauttii olla hulluja, mm moni ns ”johtaja” omaa monasti narsistisia piirteitä ja ovat monen normaalin mielestä hulluja.

    Joskus olisi helpottavaa olla hullu, mutta kun on ”sitä ja tätä hoidettavana” niin ei vaan voi. Huom. En vähättele ketään. Kiitos siitä että sain sanoa mielipiteeni.

    1. Marko, nykyään lääketiede on kehittynyt niin pitkälle, että tervettä ihmistä ei ole olemassa 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *