Kutsu saapua YH-harjoituksiin!

”Teidän on määrä saapua Karjalan prikaatiin perjantaina 10.01.2020 kello 23:00 mennessä. Iranista pyydetty hätäapua kaikilta EU-mailta USA:n hyökkäyksen johdosta. Edellytämme, että saavutte paikalle, sillä saapumatta jättäminen on rangaistava teko. Ette tarvitse mukaan kuin passin, lisätietoja saatte varuskunnassa – Suomen Puolustusvoimat, operatiivinen osasto”

Tämä ”ilonviesti” saapuu puhelimiin ympäri saloja ja korpia, torppien savut hiljenee kun miehet valuvat kokoontumispaikoille, a-tarvikkeet, aseet ja varusteet tulevat perustamiskeskuksiin ja tivoli päälle.

Aiheeseen liittyvä kuva

Proto on jo valmiina ja varusteet lastattu, ukkoja marssimassa lavalle….

Aiheeseen liittyvä kuva

Ja käykin niin että koko  operaatio keskeytetään ja tulee seuraava käsky:

Puolustusvoimat
@Puolustusvoimat
”Puolustusvoimien nimissä on lähetetty tekstiviesti, jossa henkilöitä kehotetaan saapumaan palvelukseen Lähi-idän tilanteeseen liittyen. Kyseessä on huijausviesti. Puolustusvoimat ei ole lähettänyt viestiä. Viestin alkuperää selvitetään.”
Voi sitä surun päivää!
Siellä oli jo äijää valmiina, sarvikypärästä lähtien varustettuina, kessutupakkaa ja leipävanikkaa pakattuna.
Ja PV ilmoittaa ettei olekaan sitä ilonpäivää…
Moottorimarssi Iraniin olisi ollut monelle ”olohuoneen soturille” se viimeinen kokemus. Siinä olisi ollut aikaa tehdä kotio puhdetöitä ja kirjeitä kirjoitella marssin aikana. Nyt tämäkin ilo viedään, miksi meitä rankaistaan näin… 😉
Suomalaiset olisi varmaan ”innoissaan” menossa puolustamaan Irania 😉
Tuon pilaviestin lähettäjä taitaa olla joku Iivana…

12 vastausta artikkeliin “Kutsu saapua YH-harjoituksiin!”

  1. ” Myös amerikkalaiset ovat saaneet vastaavanlaisia viestejä. CNN kertoo, että tekstiviesteissä kehotetaan vastaanottajaa ilmoittautumaan lähimpään armeijan rekrytointipisteeseen ja ”välittömään lähtöön Irakiin.” (IL)

    1. Näin on. Olisi kiva tietää keiden puhelimiin nämä viestit tuli ja lähinnä mistä nämä puhelinnumerot on ongittu sekä kohteet valittu…?

  2. Ei kai enää nykyaikana kukaan mene noin halpaan, kaikenlaisiin huijauksiin ollaan jo totuttu.

    1. Varsinkin kun tekstissä mainitaan että Iranin puolelle taistelemaan. Vähänkään välkympi olisi muotuillut tekstin fiksummin.

      Tässä on myös se vaara että oikean tekstin tullessa… kuka sitä enää uskoo… koska sellainen järjestelmä on olemassa.

      1. Lisäys, on olemassa muillakin mailla. Eri asia on kenellä on nimilistat ja numerot josta ne lähetetään…. eli oikeita tietoja ei feikki lähettäjällä ole.

  3. Kyllä nyt moni kommunisti pettyi kun ei päässytkään taistelemaan USA:ta vastaan.

  4. En tiedä mitään sotaväen asioista, mutta otan vapauden siitä huolimatta olettaa että palvelukseenastumismääräykset toimitetaan postitse. Ehkä joissakin erikoistapauksissa myös sähköisesti mikä kuitenkin kai varmennetaan vielä postitse.

    Tässä eräs hyvä syy pitää postilaitos luotettavana ja toimintakykyisenä. Salokylän Pekan määräys viivästyisi pahasti jos hänen kotiseudullaan olisi siirrytty jakamaan posti kerran viikossa. Sama koskee kaikkea muutakin tärkeää viranomaispostia.

    Yksityistettävä satunnaisesti toimiva mainostenjakelu-postitoimi ei pysty hoitamaan viranomaistehtäviä.

  5. Ovathan lähes kaikki yksityiskohdat tässä asiassa vinksallaan. YH on muuten vain kerran Suomessa toteutettu, v -39, silloin se oli peitenimi LKP:lle.
    LKP:tä edeltää aina poliittinen päätös ja sja-joukkojen perustaminen ja kuten Viljo tuossa mainitsikin; käskykortit edelleen postitetaan.
    Kyllä kyseessä oli tyylipuhdas huijaus, joku nauttii onnistuessaan.

    1. Kalle…. tämä minun blogin juttu on parodiaa! Tuo tekstiviesti huijaus todella köpelö.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *