Soteyhteenveto eduskunta

Menossa parhaillaan.
Vastaväittäjät eivät ole lukeneet soteopusta,
mutta tuovat esiin asioita joista eivät ole itsekään selvillä.
Toisaalta vasta käytäntö osoittaa mitkä asiat ovat onnistuneen
ja mitä on korjattava.
Ilman puoluesidonnaisuutta voitanee todeta,
että hyvä kun etenee.
Toteen on tullut myös että liiaksi yksityiseen painottaminen ei toimi.

19 vastausta artikkeliin “Soteyhteenveto eduskunta”

  1. Ainakin hallituspuolueiden puolelta väitetään, että esitystä ei olisi luettu, mutta väite ei vastaa todellisuutta, kuten ei vastaa myöskään todellisuutta hallituspuolueiden maalailema kuva esityksen tuottamasta soteparatiisista.

    1. Kustannukset eivät pienene.
      Hallintohimmeli lisää byrokratiaa ja kuluja.
      Hoitajien ja lääkäreiden määrä ei kasva.
      Yksityisen puolen kuristaminen vähentää saatavilla olevien palvelujen määrää.
      Jo nyt toimimattoman soialistisen terveyspuolen toiminta ei parane.
      Vaan saadaan suuri määrä suojatyöpaikkoja erityisesti kepuleille.

  2. Ehkä terveyspalveluiden tuottaminen poikkeaa muusta aikaansaamisesta toisin kuin on muussa (yritys)toiminnassa niin että yhteiskunnan junailemana se toimii tehokkaammin ja halvemmalla kuin yrityismaailman toteuttamana.

    Mutta kyllä tämä kaavailtu uusi virkamiestaso kustannuksineen mielestäni pakosta syö hallituksen kaavaileman ratkaisun kannattavuutta

  3. Suurin vastus on kuntahimmelin viranhaltijoilta ja poliitkkoilta, koska byrokratia kuntasolla pienenee rajusti ja samalla vaikutusvalta. Samoin iso osa verotuloista, jotka on pääasiassa menneet sos ja teveyskuluihin siirtyy katettavaksi maakuntaverolla. Kokonaisveroaste ei nouse kuntasolla. Hyvä tulee ajan kanssa, valmishan se ei koskaan ole.

    1. Verotus kevenee kuntatasolla aluksi.
      Samalla tämä verotus siirtyy maakuntahimmelille.
      Kunnat toteavat verotuksen olevan kevyttä ja puuttumatta nylyiseen rahan haaskaamiseen alkavat pikkuhiljaa nostella kuntaverotusta.
      Maakuntahimmeli jatkaa verotusta ja kustannusten karattua alkavat nostela verotusta rahanhaaskuun kattamiseksi.
      Loppujen lopuksi meillä on kaksi byrokratiatasoa, mitkä nostavat verotusta ja kokonaisverotus nousee merkittäväksi.

        1. Tällaista hallintohimmeli-sotemunausta ei ole ennen tehty, mutta julkisen vallan rahankäyttö- ja budjettimunaukset sekä hinku lisätä verotusta rahanhaaskauksen jatkuessa on nähty moneen kertaan.
          Nykyhallituksen taloustaitojen puute sekä holtiton rahanjako miljardin ylimääräisineen kuntavaalien alla viittaavat holtittomuuden jatkumiseen.

          1. Meinaatko, että Vanhanen ja Lintilä ja valtiovarainminiteriön virkamiehet ovat taloustaidottomia ?
            Mutta se ei näytä menevän perille, ettei tämä ole mikään taloustalkoo, vaan suuri yhteiskunnallinen palvelujärjestelmän muutos, jota on vängätty lähes 20 vuotta putkeen kenenkään onnisumatta siinä.
            Nyt lähdetään kaikki mahdolliset opit kainalossa eteenpäin ja vielä pahimmassa terveyskriisissä koskaan.
            Naiset ovat tosijätkiä ja jätkät hameväkeä.

            Naarashuskyt vetävät karavaania ja Suomen urospystykorvat räksyttävät !

            1. Eivät valtionvarainministeriön virkamiehet ole taloustaidottomia ja heidän viimeisen ennusteen mukaan esitetty malli maksaa seuraavat 15 vuotta enemmän kuin maksaisi nykymalilla jatkaminen, mutta keksitkö mistä käännös 15 vuoden kuluttua johtuu?

              1. Lue se Kiurun sote-suunnitelma. Siellä se rahoituskaari on selvitetty.
                Ja, niin kuin sanoin, tämä on aivan joku muu, kuin vain rahalla arvioitava kokonaisuus. Siinä voidaan arvioida myös tasapuolisten terveysvaikutusten merkitys kaikkiin yhteiskunnan toimintoihin ja kansalaisiin liittyen.

              2. Sinänsä perätön lausuma siinä mielessä, että koko sotepelleilyn perusteena oli alunperin 3 miljardin säästöt, joista nyt ei ole hajuakaan.

              3. ”tasapuolisten terveysvaikutusten merkitys kaikkiin yhteiskunnan toimintoihin ja kansalaisiin liittyen.”
                Potaskaa.
                Tampereella ei ole edes sinnepäin tasapuolisuutta, kun toiset saavat kaupungin laskuun nopean pääsyn yksityiselle ja toiset eivät pääse esim hammashoitoon ollenkaan.
                Tämä himmeli vie Tampereeltakin jo nykyisin alamittaisesta rahasta osan pois, joten tilanne vain huononee.
                Sen 15 vuoden päästä en ehkä tarvitse enää mitään hoitoja, joten se tasapuolisuuspotaskasta.

      1. Jos asiasta järjestettäisiin vedonlyönti laittaisin rahani juhak:n ennustukselle sillä se tuntuu jotenkin niin luonnonmukaiselta. Tukeudun asiassa myös jalka ovenrakoon ja jos pirulle antaa pikkusormen teorioihin

  4. ”Lue se Kiurun sote-suunnitelma. Siellä se rahoituskaari on selvitetty.
    Ja, niin kuin sanoin, tämä on aivan joku muu, kuin vain rahalla arvioitava kokonaisuus. Siinä voidaan arvioida myös tasapuolisten terveysvaikutusten merkitys kaikkiin yhteiskunnan toimintoihin ja kansalaisiin liittyen.”

    Niin Heikki, minä olen lukenut esitystä tunti kaupalla, oletko sinä?

    1. En minäkään sitä huvikseni lue, enkä edesa ajankuluksi.

      Asia ei kuitenkaan ole aivan niin kuin Kiuru sanoo.

  5. Niin kyllä nykymalli on tiensä päässä eikä sitä enää kaikki kunnat pysty ylläpitämään.
    Luettavaa 1600 sivua ja sitä lukevat ne jotka muutoksia tekevät
    – me tavis kansalaiset koemme ne muutokset aikanaan käytännön tasolla.
    Pikkukuntien terveyskeskukset muuttunevat vanhusten hoitopaikoiksi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *